Anu Kauppi vahvistamaan Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön varainhankintaa
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamisesta ja valmistelusta vastaava tiimi täydentyy Anu Kaupin aloittaessa Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön varainhankinnan johtajana tammikuussa 2025.
Anu Kaupilla on laaja kokemus varainhankinnasta ja yritysyhteistyöstä. Kauppi siirtyy museosäätiöön Suomen Olympiakomiteasta, jossa hän on toiminut kaupallisena johtajana ja Olympiarahaston varainhankinnan johtajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa Live Nation Finlandilla, Helsingin juhlaviikoilla ja Image Matchilla.
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamishanke etenee suunnitellusti. Kaupungin ja valtion rahoitus mukaan lukien Suomen arkkitehtuuri ja designmuseosäätiö on sitoutunut keräämään säätiön peruspääomaan 150 miljoona euroa. Vahvistettuina sitoumuksina on nyt koossa 147 miljoonaa euroa.
Museon Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvasta uudisrakennuksesta on käynnissä suunnittelukilpailu, jonka tulokset julkistetaan syyskussa 2025. Kohti uuden museon avautumista Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö tulee käynnistämään merkittävän varainhankintakampanjan, jonka tarkoituksena on varmistaa kansainvälisen huippuluokan museon avautuminen vuonna 2030 niin museon varustelun, ohjelman kuin muunkin toiminnan osalta.
”Anu Kaupin tuleminen Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiöön on merkittävä askel matkalla kohti uutta museota. Anun vahva ja monipuolinen tausta yritysyhteistyössä, varainhankinnassa ja sen pitkäjänteisessä kehittämisessä on upea lisä säätiön osaamiseen ja vahvistuvaan tiimiin”, toteaa säätiön toimitusjohtaja Kaarina Gould.
”Uusi AD-museo on vuosisadan museoprojekti, johon liittyy valtavasti kiinnostusta ja odotuksia – näemme tämän myös varainhankinnan potentiaalina”, Gould jatkaa.
Yhteyshenkilöt
Kaarina GouldToimitusjohtajaSuomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö sr
Puh:0400 350 505kaarina.gould@admuseo.fiKuvat
Suomeen on tulossa uusi valtakunnallinen arkkitehtuuri- ja designmuseo. Suomen valtio ja Helsingin kaupunki sekä useat yksityiset säätiöt ovat sitoutuneet rahoittamaan museota merkittävin lahjoituksin. Hanketta edistää Suomen valtion ja Helsingin kaupungin keväällä 2022 perustama Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö. Suomen arkkitehtuurimuseo ja Designmuseo kansainvälisesti ainutlaatuisine kokoelmineen ovat yhdistyneet ja muodostaneet uuden organisaation joka ylläpitää Arkkitehtuuri- ja designmuseon toimintaa. Museolle suunniteltu uudisrakennus nousee Helsingin historialliseen Eteläsatamaan Makasiinirannan kehittyvälle alueelle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiö sr
Fem förslag har valts vidare till andra skedet av det nya arkitektur- och designmuseets designtävling18.12.2024 15:00:00 EET | Pressmeddelande
Fem designförslag har gått vidare i den internationella öppna tävlingen om att skapa ett hem för Finlands nya nationella arkitektur- och designmuseum, beläget på en framträdande och historisk plats vid Södra hamnen i Helsingfors. Vart och ett av de team som valts ut för tävlingens andra etapp kommer att få ett arvode på 50 000 euro för att vidareutveckla sina förslag. Juryn kommer vid tävlingens slut att dela ut tre priser och två upphandlingsoptioner, med en total prissumma på 150 000 euro. Tävlingen förblir anonym också under skede 2. Tävlingen arrangeras av Helsingfors stad och det statligt ägda fastighetsbolaget Fastighets Ab ADM i samarbete med Stiftelsen Finlands arkitektur- och designmuseum. Museiprojektet möjliggörs genom finansiering från Helsingfors stad, finska staten och generösa donationer från flera privata stiftelser och fonder. Tävlingens andra etapp pågår från februari till maj 2025, och resultatet av tävlingen offentliggörs i september 2025. Ladda ner mediabilder
Susanna Pettersson Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön hallitukseen7.11.2024 11:08:05 EET | Tiedote
Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja, filosofian tohtori, dosentti Susanna Pettersson on nimetty Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön hallitukseen.
Till designtävlingen för det nya arkitektur- och designmuseet som ska byggas på paradplats i Helsingfors har kommit in 623 förslag – förslagen visas nu på nätgalleriet12.9.2024 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Designtävlingen för det nya arkitektur- och designmuseet har fått in 623 förslag från världen runt. Till den första tävlingsomgången som slutade den 29 augusti sökte vi förslag för den nya museibyggnaden som ska placeras i Södra hamnen i Helsingfors. Det går att bekanta sig med förslagen på nätgalleriet som öppnade den 12 september. Juryn väljer ut 3–5 förslag till den andra omgången. Förslagen som väljs till den andra omgången kungörs i december 2024. Media kan konfidentiellt bläddra i nätgalleriet före kl. 15 här. Lösenord: zF6hpHJvLmH9Xa7gdVYKjZW.7idpy4
Helsingin paraatipaikalle rakennettavan uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailuun 623 ehdotusta – ehdotukset nyt nähtävillä verkkogalleriassa12.9.2024 15:00:00 EEST | Tiedote
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailu on kerännyt 623 ehdotusta ympäri maailmaa. Kilpailun 29. elokuuta päättyneessä ensimmäisessä vaiheessa haettiin ehdotuksia Helsingin Eteläsatamaan sijoittuvaksi uudeksi museorakennukseksi. Ehdotuksiin voi tutustua 12. syyskuuta avatussa verkkogalleriassa. Tuomaristo valitsee 3–5 ehdotusta kilpailun toiseen vaiheeseen. Toiseen vaiheeseen valittavat ehdotukset julkistetaan joulukuussa 2024. Media voi luottamuksellisesti selata verkkogalleriaa ennen klo 15 tästä. Salasana: zF6hpHJvLmH9Xa7gdVYKjZW.7idpy4
Den internationella chefsansökan för det nya arkitektur- och designmuseet öppnar och ledandet av övergångsfasen förstärks9.9.2024 15:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ansökan för att bli den första chefen för arkitektur- och designmuseet som öppnar på Södra hamnen i Helsingfors år 2030 inleds. Samtidigt dras blickarna till tävlingsförslagen för den nya byggnaden och ledandet av övergångsfasen förstärks.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme