Kansalaiset tyytymättömiä suurpetopolitiikkaan – enemmistö kannattaa kannanhoidollista metsästystä
Kaksi kolmasosaa suomalaisista kannattaa suurpetojen kannanhoidollista metsästystä. Vain 14 prosenttia vastustaa suurpetojen metsästämistä. Tämä käy ilmi Suomen Metsästäjäliiton lokakuussa toteuttamasta suurpetokyselystä, johon vastasi tuhat täysi-ikäistä suomalaista.

Kannanhoidollisella metsästyksellä pidetään yllä suurpetojen eli karhun, suden ja ilveksen ihmis- ja koirapelkoa, mutta varmistetaan samalla niiden suojelu. Suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on tällä hetkellä kokonaan estynyt hallinto-oikeuden kaadettua suurpetojen pyynnin poikkeusluvat muualla Suomessa paitsi poronhoitoalueella.
Lasten vanhempia huolestuttaa
Metsästäjäliiton kyselyn mukaan lasten vanhemmat näkevät suurpetojen aiheuttamat riskit ihmisille ja eläimille huomattavasti suurempina kuin lapsettomat vastaajat. 41 prosenttia vanhemmista kokee suurpetojen aiheuttavan jo nyt liian suuren riskin koululaisille. Suurpetojen määrä ei kuitenkaan vielä vakavasti huoleta koko vastaajajoukkoa, sillä 59 prosenttia vastaajista ei kantanut huolta susien, karhujen tai ilvesten liikkumisesta asuinalueellaan.
Naiset näkevät kaikki suurpetojen haitat ja riskit voimakkaampina kuin miehet ja kannattavat hieman miehiä enemmän kestävää kannanhoidollista suurpetojen metsästystä.
Suurpetojen riski karjalle ja kotieläimille nähdään merkittävästi suurempana kuin niiden riski ihmisille. 47 prosenttia kaikista vastaajista näki, että suurpedot aiheuttavat jo nyt liian suuren riskin karjalle ja kotieläimille.
Maaseudulla kriittisempää
Maaseudulla asuvat näkevät suurpetojen riskit ja haitat hieman voimakkaampina kuin kaupunkilaiset, ilmenee kyselystä. Maaseutuväestö näkee suurpetojen riskin erityisesti karjalle ja kotieläimille selvästi korkeampana kuin kaupungissa asuvat.
Erityisen kriittistä maaseutuväestö on Suomen suurpetopolitiikkaan. 60 prosenttia maaseudulla asuvista vastaajista pitää nykyistä suurpetopolitiikkaa toimimattomana. Maaseudulla asuvat näkevät myös riistaeläinten, kuten hirvien ja peurojen, kannansääntelyn vaikeutuneen suurpetojen lisääntyneen määrän vuoksi.
Maa- ja metsätaloudessa työskentelevät näkevät kaikkinaiset suurpetojen aiheuttamat riskit ja haitat huomattavasti suurempina kuin muissa ammateissa toimivat. Maatalousyrittäjät katsovat hieman muiden ammattien edustajia useammin, että suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen salliminen Suomessa on osa EU-maiden tasa-arvoista kohtelua.
12 prosenttia internetkyselyyn vastanneista harrasti itse metsästystä. Metsästäjät ovat kaksi kertaa ei-metsästäjiä huolestuneempia suurpetojen määrästä omalla asuinalueellaan. Metsästäjät näkevät myös suurpetojen aiheuttaman riskin koululaisille huomattavasti suurempana kuin metsästystä harrastamattomat.
Suurpedot kuuluvat luontoon, eivät ihmisten pihoille
86 prosenttia vastaajista oli yhtä mieltä siitä, että suurpedot kuuluvat Suomen luontoon. Yhtä suuri osa vastasi, että suurpedot eivät kuulu ihmisten pihoihin, vaan niiden ihmisarkuus tulee säilyttää.
Hienoinen enemmistö eli 53 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että suurpetojen lisääntyneet pihakäynnit ja niiden aiheuttamat kotieläin- ja koiravahingot kertovat siitä, että nykyinen suurpetopolitiikka ei toimi.
”Suurpedot aiheuttavat merkittävää levottomuutta kansalaisten keskuudessa. Maaseudun asukkaiden huoli on huomioitava. Metsästyskulttuurimme on turvattava. Siksi suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on voitava taas aloittaa”, Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola esittää päättäjille.
Suomen Metsästäjäliitto toivoo, että maa- ja metsätalousministeriön johtama suurpetotyöryhmä huomioi esityksissään kansalaisten huolen suurpetojen ihmispelon vähenemisestä ja kehittää kattavasti suurpetolainsäädäntöä ja -hallintoa niin, että kannanhoidollinen metsästys pystytään taas aloittamaan.
Kaikki edellä esitetyt tulokset käyvät ilmi Suomen Metsästäjäliiton toteuttamasta Suurpetokysely suomalaisille 2024 -tutkimuksesta. Tutkimuksen käytännön toteuttamisesta vastasi Mediatum Oy. Tutkimus toteutettiin internetpaneelitutkimuksena 10.–15.10.2024. Kyselyyn vastasi tuhat 18–64-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa. Vastaajaryhmittäin tuloksia vertailtaessa virhemarginaali voi olla tätä suurempi.
Tutkimusraportti löytyy seuraavasta linkistä: Suurpetokysely suomalaisille 2024
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat

Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Suden suojelutason alentaminen ei yksin riitä kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseen2.4.2025 15:44:08 EEST | Uutinen
Suden ja muiden suurpetojen kannanhoito edellyttää kansallisella tasolla tehtävää lajinmäärittämistä suotuisalle suojelutasolle. Tämä on välttämätöntä, jotta suurpetojen, myös suden, kestävä ja hallittu kannanhoito voidaan toteuttaa tulevaisuudessa.
Metsästäjäliitto muistuttaa pesimärauhasta – kevät on luonnon herkintä aikaa21.3.2025 15:46:41 EET | Uutinen
YK:n maailman metsäpäivää vietetään 21.3.2025 teemalla Metsä ja ruoka. Metsät tarjoavat ravintoa niin ihmiselle kuin eläimille. Kevät on riistan lisääntymisen ja uusiutumisen aikaa. Metsästäjäliitto muistuttaa, että pesimärauhan kunnioittaminen on jokaisen luonnossa liikkujan vastuulla – myös koiranulkoiluttajien.
EU esittää suden suojelun lieventämistä8.3.2025 09:09:36 EET | Uutinen
EU:n komissio ehdotti perjantaina 7.3.2025, että susien suojeluasemaa lievennetään. Läpi mennessään esitys hyödyntää Suomea vain, mikäli maassa katsotaan, että susikanta on suotuisalla suojelun tasolla. Metsästäjäliitto kannustaa toimijoita lausumaan suurpetolain esityksestä.
EU:n rajoitus lyijyammusten käytölle julkaistu6.3.2025 09:30:19 EET | Uutinen
Helmikuun 2025 lopussa julkaistiin pitkään valmisteltu Euroopan komission oikeudellinen ehdotus lyijyn käytön rajoittamisesta ammuksissa ja kalastusvälineissä. Rajoitusten on tarkoitus vähentää ihmisten terveyteen ja ympäristöön kohdistuvia riskejä. Ensimmäinen esittely tehtiin EU:n Reach-komiteassa 27. helmikuuta. Komitea koostuu EU:n jäsenvaltioiden ja komission kansallisista edustajista. Nyt asiasta alkaa keskustelu Reach-komiteassa, jonka seuraava kokous on huhtikuussa.
Suomen suurpetopolitiikka jumissa – mitä voimme oppia Ruotsista?12.2.2025 15:39:35 EET | Kutsu
Suomen Metsästäjäliitto ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) kutsuvat tiedotusvälineet, kansanedustajat ja maa- ja metsätalousministeriön edustajat infotilaisuuteen, jossa käsitellään Ruotsin suurpetopolitiikkaa, -hallintoa ja suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen järjestelmää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme