Korkeasaaren eläintarha

Korkeasaaren uuteen sisäänkäyntiin muurattiin peruskivi

Jaa

Korkeasaaren eläintarhan tulevan sisäänkäyntirakennuksen peruskivi muurattiin keskiviikkona 23.10. juhlallisin menoin. Uusi sisäänkäynti rakentuu Korkeasaaren pohjoisrantaan, sillä eläintarhan saavutettavuus paranee lähivuosina valmistuvien Kruunusiltojen ja raitiovaunuyhteyden ansiosta.

Korkeasaaren toimitusjohtaja Sanna Hellström ja markkinointijohtaja Susanna Silvonen valmistautuvat muuraamaan aikakapselin uuden sisäänkäynnin peruskiveen. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha

Tilaisuudessa peruskiven muurauksen suoritti Korkeasaaren toimitusjohtaja Sanna Hellström yhdessä Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäen sekä muiden juhlavieraiden kanssa. Peruskiveen muurattiin Korkeasaaressa tehty erityisen hieno aikakapseli, johon suljettiin muun muassa eläintarhan kartta, kuvia ja lista eläintarhan eläimistä muurauspäivänä. Aikakapseli säilyttää tuleville sukupolville viestin eläintarhaan saapumisen pitkästä historiasta ja Korkeasaaren roolista monimuotoisen luonnon suojelussa.

Hellström korosti puheessaan hankkeen merkitystä Korkeasaarelle ja helsinkiläisille: "Korkeasaari on yksi Helsingin tunnetuimmista vierailukohteista ja uusi sisäänkäynti Kruunusiltojen kautta yhdistää saaremme entistä paremmin osaksi kaupunkia. Rakennuksesta tulee Korkeasaaren julkisivu uuden ratikkalinjan käyttäjille."

”Tämä rakennus, jonka peruskiveä me olemme nyt muuraamassa, on tärkeä osa Korkeasaaren valmistautumista uuteen aikakauteen”, kertoi Sinnemäki puheessaan viitaten raitiovaunuyhteyden myötä odotettuun Korkeasaaren ympärivuotisen kävijämäärän kasvuun.

Korkeasaaren arvojen mukaista rakentamista

Korkeasaaren uuden sisäänkäyntirakennuksen suunnittelussa ja materiaaleissa on suosittu ekologisia ja luontoa huomioivia ratkaisuja, kuten lintuturvalliset lasiseinät, puurakenteet ja -julkisivu sekä viherkatto, joka maisemoi rakennuksen osaksi ympäristöä.

Rakennuksen on suunnitellut AFKS Arkkitehdit Frondelius+Keppo+Salmenperä Oy. Pääurakoitsija on Arkta Rakennuskultti Oy ja rakennuttajakonsulttina toimii Brado Oy.

”Olemme otettuja saadessamme osallistua näin tärkeän ja upean puurakenteisen rakennuksen rakentamiseen. Tällaiset vaativammat kohteet ovat ominta osaamistamme, joten sisäänkäyntirakennus on hyvissä käsissä”, kertoi pääurakoitsija Arkta Rakennuskultin toimitusjohtaja Marko Kähkönen.

Rakennus valmistuu loppuvuodesta 2025. Sujuvasti suurempiinkin vierailijamääriin taipuvan eläintarhan lipunmyynnin lisäksi rakennukseen tulee julkiseksi yleisötilaksi kahvila terasseineen sekä nykyistä laajempi eläintarhan myymälä. Rakennuksen edustalle tulee Korkeasaaren raitiovaunupysäkki Hakaniemen ja Laajasalon väliä kulkeville pikaraitiovaunuille, joiden on tarkoitus aloittaa liikennöinti vuonna 2027.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Korkeasaaren toimitusjohtaja Sanna Hellström puhui juhlavieraille. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren toimitusjohtaja Sanna Hellström puhui juhlavieraille. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha
Lataa
Korkeasaaren toimitusjohtaja Sanna Hellström ja markkinointijohtaja Susanna Silvonen valmistautuvat muuraamaan aikakapselin uuden sisäänkäynnin peruskiveen. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren toimitusjohtaja Sanna Hellström ja markkinointijohtaja Susanna Silvonen valmistautuvat muuraamaan aikakapselin uuden sisäänkäynnin peruskiveen. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha
Lataa
Korkeasaaressa tehty aikakapseli ja peruskiven muurauskauha. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaressa tehty aikakapseli ja peruskiven muurauskauha. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha
Lataa
Juhlavieraat osallistuvat peruskiven muuraukseen Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäen johdolla. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha
Juhlavieraat osallistuvat peruskiven muuraukseen Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäen johdolla. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha
Lataa
Korkeasaaren uuden sisäänkäyntirakennuksen työmaa saaren pohjoisrannalla. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren uuden sisäänkäyntirakennuksen työmaa saaren pohjoisrannalla. Kuva: Annika Sorjonen, Korkeasaaren eläintarha
Lataa

Linkit

Korkeasaaren eläintarha

Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa eri ikäistä vierailijaa. Eläintarha on avoinna vuoden ympäri. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä. Korkeasaaressa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.

Korkeasaari suojelee luonnon monimuotoisuutta osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen verkostoa. Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon mm. metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.

Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkeasaaren eläintarha

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye