Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsinki on valmistellut kolmen pikaratikkahankkeen allianssiohjelman

Jaa

Suunnitteilla olevien Länsiratikoiden, Viikin-Malmin pikaraitiotien ja Länsisataman pikaraitiotien rakentajat ja suunnittelijat on kilpailutettu. Kolme hanketta on niputettu yhdeksi ohjelmaksi. Tämä tuo merkittäviä synergiahyötyjä, jolla tavoitellaan esimerkiksi rakentamisajan lyhentämistä. Kilpailutuksen voittaneita ryhmittymiä esitetään valittavaksi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle 31. lokakuuta ja Kaupunkiliikenne Oy:n hallitukselle marraskuun aikana.

Pikaraitiotie Oulunkylässä.
Pikaraitiotie Oulunkylässä.

Tavoitteena pienentää rakentamisen haittoja

Raitioteiden ohjelman tavoitteet liittyvät pelkän raitiotierakentamisen lisäksi myös laajemmin kaupunkikehitykseen. Pikaraitioteiden varsille saadaan luotua uusia koteja tuhansille helsinkiläisille korkeatasoiseen kaupunkiympäristöön. Raitioteiden ohella hankkeet tuovat mukanaan myös laadukasta kävely- ja pyöräliikenneympäristöä.

Ohjelman tavoittelemilla synergiahyödyillä on vaikutusta katu- ja ratatöiden tuotannonohjausmenetelmiin, joka kasvattaa tuottavuutta. Kaupunkilaisille tämä näyttäytyy siinä, että toteutusajat pyritään saamaan lyhyemmäksi ja rakennustöistä syntyvät haitat pienemmiksi.

Helsingin kaupunki ja Kaupunkiliikenne Oy ovat infra-alan merkittävimpiä tilaajia. Ohjelman yhtenä tavoitteena onkin halu toimia koko alan edelläkävijöinä muun muassa vastuullisuudessa ja päästövähennyksissä.

Investointien enimmäisarvo on 1 200 miljoonaa euroa, josta käytettävä osuus tarkentuu kun päätetään, mitä kaikkea urakkaan sisällytetään ja kun tavoitekustannukset tarkentuvat. Raitiotieinvestointien alustavasti arvioitu osuus on noin 600 miljoonaa euroa, katuinvestointien noin 400 miljoonaa euroa ja vesihuollon investoinnit noin 150 miljoonaa euroa. Alustavasti hankinnassa on myös huomioitu yliopiston metroaseman pohjoisen sisäänkäynnin remontin toteuttaminen. 

Ensimmäisenä vuorossa Läntisen Helsingin yhdistävä pikaraitiotie

Länsiratikat-hanke sisältää Vihdintien pikaraitiotien, läntisen kantakaupungin uudet raitiotiet Fredrikinkadulla ja Topeliuksenkadulla sekä näihin liittyviä katuinvestointeja. Kaupunginvaltuusto päätti hankkeen toteutuksesta vuonna 2021. Allianssit ryhtyvät laatimaan hankkeen toteutuksen edellyttämiä tarkempia rakentamissuunnitelmia. Tavoitteena on rakentamisvaiheen käynnistäminen vuonna 2026. 

Viikin-Malmin pikaraitiotie ja Länsisataman pikaraitiotie ovat yleissuunnitteluvaiheessa. Jos valtuusto päättää käynnistää nämä hankkeet, allianssi ryhtyy laatimaan niistä hankesuunnitelmia, joiden perusteella raitioteiden toteuttamisesta voidaan päättää myöhemmin. Toteutus ajoittuisi vuosien 2027-2031 välille. 

Kilpailutuksessa arvioitiin ehdokkaiden osaamista ja sitoutumista

Allianssimallissa hankkeen osapuolet kantavat yhdessä vastuun suunnittelusta ja rakentamisesta. Mallia on hyödynnetty viime vuosien aikana Raide-Jokerin ja Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen toteutuksessa. Ne ovat pysyneet niille asetetussa aikataulussa ja tavoitekustannuksissa.

Kesäkuussa käynnistyneeseen allianssikilpailutukseen osallistui neljä ehdokasta. Tarjouskilpailu koostui kahdesta vaiheesta, joissa arvioitiin tarjoajien osaamista, johtamiskyvykkyyttä ja yritysten johdon sitoutumista ohjelman toteutukseen. Arviointimenetelminä käytettiin haastatteluita, case-tehtäviä ja kehitystyöpajoja.

Kilpailutuksen voitti kaksi ryhmittymää, toisen muodostavat Destia Oy, Destia Rail Oy, Proxion Plan Oy sekä WSP Finland Oy ja toisen YIT Infra Oy, NRC Group Finland Oy, Sitowise Oy sekä Sweco Finland Oy.

Muokattu 25.10.2024 klo 14:02: Tarkennettu, että kyseessä on yliopiston metroaseman pohjoinen sisäänkäynnin remontti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anton Silvo
Projektinjohtaja
Kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
09 31037489, anton.silvo@hel.fi

Juha Paahtio
Projektinjohtaja
Kaupunkiliikenne Oy
Puh. 040 751 9943
juha.paahtio@kaupunkiliikenne.fi

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Nytt havsnära arbetsplatsområde på Sandvikskajen – planerna utvecklats utifrån invånarrespons25.10.2024 08:33:11 EEST | Pressmeddelande

Tre kontorsbyggnader på huvudkontorsnivå med närservice i marknivå planeras vid Sandvikens bassäng. Förutom nybyggnad finns planer på att skapa en havsnära strandpromenad för gång- och cykeltrafik samt att göra Sandvikens torg grönare och trivsammare. Stadsmiljönämnden behandlar utkastet till ändring av detaljplanen för Sandvikskajen vid sitt möte den 29 oktober 2024.

Hietalahdenrantaan uusi merellinen työpaikka-alue – suunnitelmat kehittyneet asukaspalautteen pohjalta25.10.2024 08:33:11 EEST | Tiedote

Hietalahden altaan äärelle suunnitellaan kolmea pääkonttoritason toimistorakennusta kivijalkapalveluineen. Uudisrakentamisen lisäksi suunnitelmissa on merellisen rantapromenadin toteuttaminen kävelijöiden ja pyöräilijöiden käyttöön sekä Hietalahdentorin uudistaminen vihreämmäksi ja viihtyisämmäksi. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee Hietalahdenrannan asemakaavan muutosluonnosta kokouksessaan 29.10.2024.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye