Työterveyslaitos

Kysymyksiä ja vastauksia Työterveyslaitoksen sisäilmaohjeista – tutustu uusiin sivuihin

Jaa

Työterveyslaitos selvitti sisäilmaohjeidensa käyttökokemuksia keväällä 2024, jotta voisi kehittää sisäilmakoulutusta ja -viestintää paremmin työpaikkojen tarpeita vastaaviksi. Ohjeet koettiin hyödyllisiksi sisäilmatilanteiden ratkaisemisessa, mutta osin vaikeaksi soveltaa. Ohjeiden soveltamista helpottamaan on luotu Kysymyksiä ja vastauksia -osio Työterveyslaitoksen sisäilmasivuille.

Tiedote 29.10.2024

Työterveyslaitos julkaisi avoimen verkkokyselyn ”Sisäilmastoselvitys ja olosuhdearviointi” ja Terveydellisen merkityksen arviointi sisäilmatilanteissa” -ohjeiden käyttäjille keväällä 2024. Lisäksi tarjottiin keskustelutilaisuuksia työpaikoille ja työterveyshuolloille ohjeisiin liittyen.

– Ohjeet oli julkaistu 2022 ja 2023, joten meille oli tärkeä saada tietää, miten uudet ohjeet toimivat työpaikoilla. Ohjeita hyödyntävät varsinkin rakennusterveysasiantuntijat ja työterveyshuollon ammattilaiset, kertoo vanhempi asiantuntija Päivi Isokääntä Työterveyslaitoksesta.

Kysely toi esiin aiemmin epäselviksi jääneitä linjauksia

Kyselyyn saatiin 68 vastausta. Kyselytuloksista tunnistettiin joitakin keskeisiä linjauksia, joiden perusteet olivat jääneet epäselviksi osalle vastaajista. Näitä olivat esimerkiksi eroavaisuudet olosuhdearvioinnin ja kuntotutkimuksen sisällöissä sekä ilmayhteyksien merkitys olosuhdearvioinnissa.

Terveydellisen merkityksen arvioinnista puolestaan kävi ilmi arvioinnin haastavuus työterveyshuolloille, koska erilaisia arvioinnissa huomioon otettavia tekijöitä on niin monta. Lisäksi kyselyyn vastanneet toivoivat ohjeista nykyistä enemmän perehdytystä työpaikoilla.

Keskusteluissa puhuttiin sisäilmaryhmän toiminnasta

Keskusteluissa puhuttiin sisäilma-asioista laajemmin ja niissä painottuivat sisäilma-asioita hoitavien toimijoiden yhteistyö ja yleiset toimintatavat.

– Liian usein sisäilma-asiat kaatuvat yhdelle henkilölle työpaikalla. Olisi tärkeää, että kaikki sisäilmaryhmän jäsenet hoitavat aktiivisesti tonttinsa koko sisäilmaprosessin ajan. Viestinnässä ja vuorovaikutuksessa voi aina parantaa, muistuttaa erikoislääkäri Hanna Keränen Työterveyslaitoksesta.
 

Kysymyksiä ja vastauksia -osio tarttuu epäselviin kohtiin ja selventää ohjeiden tulkintaa

Kyselyn, keskustelujen ja asiantuntijoiden aikaisempien kokemusten pohjalta raporttiin ja verkkosivuille on koostettu ”Kysymyksiä ja vastauksia” -osio, jossa tartutaan sisäilmaohjeiden käyttäjien kohtaamiin haasteisiin ja annetaan vastauksia ohjeita koskeviin kysymyksiin.

Myös aiemmin julkaistut laajemmin sisäilma-asioita käsittelevät ”Usein kysytyt sisäilmakysymykset (UKK)” on päivitetty ja uusi Kysymyksiä ja vastauksia -osio täydentää UKK-sivua.

Kysely ja raportti on tehty osana Kansallista sisäilma ja terveys -ohjelmaa. Ohjelma toteuttaa hallituksen Terveet tilat 2028 -ohjelman terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koskevia toimenpiteitä. Terveet tilat 2028 -ohjelma päättyy vuoden 2024  lopussa, mutta Kansallinen sisäilma ja terveys -ohjelma jatkuu.

Lisätiedot


Päivi Isokääntä, vanhempi asiantuntija, Työterveyslaitos, puh. 040 720 1913, paivi.isokaanta[at]ttl.fi Hanna Keränen, erikoislääkäri, Työterveyslaitos, puh. 050 414 3395, hanna.keranen[at]ttl.fi

Raportti: Kokemukset Työterveyslaitoksen sisäilmaohjeista. Työterveyslaitos 2024. (www.julkari.fi)

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymyksiä ja vastauksia Sisäilmastoselvitys ja olosuhdearviointi -ohjeesta

Kysymyksiä ja vastauksia Terveydellisen merkityksen arviointi sisäilmatilanteissa -ohjeesta
Usein kysytyt sisäilmakysymykset (UKK)

Tutustu myös

Työterveyslaitoksen sisäilmasivut (ttl.fi/sisailma)

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.

Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.

Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.

Lisätietoja:

Tietoa meistä 

Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja tiedotteemme.

Tilaa kohdennettu uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.

Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Työterveyslaitoksen logo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos

En hybridarbetare som är missnöjd med kontoret stannar hemma och arbetar på distans13.12.2024 06:00:00 EET | Pressmeddelande

Vad är man missnöjd med på kontoret under hybridarbetstid? I huvudsak samma saker som tidigare, dvs. arbetsro och lokalernas användbarhet. Under hybridarbetstid är konsekvenserna av missnöje dock annorlunda: nu kan en missnöjd arbetstagare bestämma sig för att hellre arbeta på distans. Arbetshälsoinstitutets forskningsprojekt utredde sambanden mellan distansarbete, upplevd arbetsmiljö, arbetshälsa och kort sjukfrånvaro i olika kontorslokaler.

Toimistoon tyytymätön hybridityöntekijä jää kotiin etätöihin13.12.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Mihin toimistolla ollaan hybridityöaikana tyytymättömiä? Pääasiassa samoihin asioihin kuin ennenkin eli työrauhaan ja tilojen käytettävyyteen. Hybridityöaikana tyytymättömyyden seuraukset ovat kuitenkin erilaiset: nyt tyytymätön työntekijä voi päättää jäädä mieluummin etätöihin. Työterveyslaitoksen tutkimushanke selvitti etätyön, koetun työympäristön, työhyvinvoinnin ja lyhyiden sairauspoissaolojen yhteyksiä erilaisissa toimistotiloissa.

A hybrid employee who is unsatisfied with the office will stay at home and work remotely13.12.2024 06:00:00 EET | Press release

What are people dissatisfied with at the office in the era of hybrid work? Mainly the same issues as before: lack of peaceful working conditions and the usability of the premises. However, in the era of hybrid work, the consequences of dissatisfaction are different: now, dissatisfied employees may decide to stay at home and work remotely. This research project conducted by the Finnish Institute of Occupational Health examined the links between remote work, the experience of the work environment, well-being at work and sickness absences in different office spaces.

Nästan två av tre har psykiska symtom inom film- och tv-branschen10.12.2024 17:00:00 EET | Pressmeddelande

Psykiska symtom är vanliga hos personer som arbetar inom film- och tv-branschen. I oberoende produktionsbolags produktioner har nästan två av tre arbetstagare psykiska symtom. Antalet är tre gånger större jämfört med den övriga finländska befolkningen i arbetsför ålder. Förekomsten av symtom framgår av Arbetshälsoinstitutets enkät, som besvarades av över 600 yrkespersoner inom branschen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye