Kainuun kehitysnäkymät monilta osin positiiviset, vaikka haasteitakin löytyy
Kainuun syksyn 2024 Alueelliset kehitysnäkymät ja Työvoimabarometri on julkaistu. Työvoimabarometri keskittyy alueiden ja toimialojen keskeisiin tulevaisuuden näkymiin ja työvoimatarpeisiin. Alueelliset kehitysnäkymät ovat ELY-keskusten yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys maakuntien ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä.
Alueelliset kehitysnäkymät
Syksyn Alueellisissa kehitysnäkymissä Kainuun kehitysnäkymät ovat positiiviset huolimatta siitä, että yleisestä taloustilanteesta johtuen useilla toimialoilla on edelleen haastavaa. Osuuspankin ennusteen (05/2024) mukaan Kainuun talous näyttäytyy varsin positiivisena ja on kärkikastia maakuntien vertailussa. Alueen pienet yritykset tosin toimivat edelleen hyvin varovaisesti, mikä näkyy tuoreissa Pk-yritysbarometrin tuloksissa.
Kainuussa varaudutaan muun maan tavoin investointien ja kehitystoimien myötä nousukauteen. Kainuuseen on suunniteltu lähivuosina mittavia investointeja, joihin tarvitaan myös kansainvälisiä kumppaneita ja tekijöitä useille toimialoille. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaamisen keinoina Kainuussa nähdään osaamisen kehittämisen ja jatkuvan oppimisen lisäksi muun muassa kansainvälisen työvoiman ja täsmätyökykyisten osaamisen nykyistä parempi hyödyntäminen.
Kainuu näyttäytyy potentiaalisena etätyömaakuntana, minkä myötä monipuolisten ja saavutettavien etätyömahdollisuuksien tarjonnan merkitys korostuu. Harvaan asuttujen alueiden hyödyntäminen etätyöskentelyyn ja –opiskeluun avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Myös Kainuun tuoreessa matkailustrategiassa on tunnistettu maakunnan mahdollisuudet matkailualalla ja etenkin kansainvälisten matkailijavirtojen houkuttelemisessa, mikä lisää saavutettavuuden merkitystä.
Omistajanvaihdosten määrä kasvussa
Kainuulaisista yrittäjistä noin kolmasosa eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana ja omistajanvaihdosten tulee lisääntyä huomattavasti nykyisestä tai paljon kannattavia yrityksiä lopettaa toimintansa. PK-yritysbarometrin mukaan omistajanvaihdosten määrä on Kainuussa kasvussa. Alueen yritykset ovat aikeissa käyttää omistusjärjestelyjen tai yrityskauppojen rahoitukseen ulkopuolista rahoitusta muuta maata enemmän. Yrityksiä on laitettu aiempaa enemmän myyntiin – ja myyntikuntoon. Myös yritysten ostamisesta kiinnostuneet tahot ovat aktivoituneet. Alueelle kaivataan erityisesti rohkeita nuoria yrittäjiä.
Aloittaneita yrityksiä Kainuussa oli viime vuonna ennätyksellisen paljon, 370. Lopettaneitakin oli enemmän kuin viime vuosina, mutta selvästi vähemmän kuin yrityksiä aloitti. Konkurssien määrä on kasvanut pitkään jatkuneen taantuman seurauksena myös Kainuussa.
Teknologiateollisuus merkittävä toimiala Kainuussa
Teknologiateollisuus on noussut Kainuun merkittävimmäksi toimialaksi henkilöstömäärältään. Teknologiateollisuus kattaa yli puolet alueen viennistä. Kaivannaisalalla samoin kuten matkailualalla on myös merkittävä vaikutus Kainuun aluetaloudelle ja työllisyydelle. Kainuussa useat toimialat pystyvät nojautumaan alueen monipuolisiin luonnonvaroihin.
Työvoiman tarve edelleen kova - kansainvälisiä rekrytointeja tukevia palveluja kehitetty
Laskusuhdanne näkyy Kainuun työttömyydessä, joka on kasvanut koko maan tavoin. Tulevina kuukausina tilanteeseen ei ole odotettavissa suurta kasvua, vaikkei pienennystäkään. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna Kainuun työttömyys on kuitenkin vähentynyt alueista nopeimmin, mihin vaikuttaa varsinkin alueen väestön ikärakenne; työttömiä on eläköitynyt ja työpaikkoja vapautunut nuoremmille iäkkäämpien työntekijöiden eläköityessä. Työllisyysastekin oli viime vuonna Kainuussa jo lähes koko maan keskiarvon tasolla.
Pitkäaikaistyöttömyys on ollut nousussa Kainuussa jo reilun vuoden ajan etenkin hiljentyneiden työmarkkinoiden vuoksi. Terveydelliset rajoitteet ovatkin merkittävä tekijä työttömyyden taustalla kaikilla alueilla ja Kainuussa tilanne on yksi haastavimmista. Kohtaanto-ongelmakin on suuri haaste niin Kainuussa kuin koko maassa, eli työvoiman kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Taustalla on monia syitä työnhakijoiden puutteellisesta osaamisesta kannustinloukkuihin.
Työvoiman kysyntä on vähentynyt tilapäisesti matalasuhdanteen vuoksi, mutta pitemmällä aikavälillä Kainuun nykyinen väestömäärä ei riitä vastaamaan työvoimatarpeeseen ja tekijäpula pahenee entisestään tulevina vuosina. Pelkästään kotimaisella työvoimalla ei ratkaista haasteita vastaisuudessakaan, etenkin kun suurimmassa osassa muutakin maata työikäisten määrä vähenee huomattavasti ja osaavan työvoiman pula on vaikea.
Maahanmuutto on lisääntynyt merkittävästi viime vuosina ja kehityksen tulee edelleen jatkua. Maahanmuuttajien täytyisi myös jäädä maakuntaan nykyistä pysyvämmin. Kainuussa onkin kehitetty kansainvälisiä rekrytointeja tukevia palveluja sekä asettautumispalveluja ja työtä jatketaan aktiivisesti eri toimijoiden kanssa.
Työvoimabarometri
Työvoimabarometrin mukaan Kainuussa pulaa tekijöistä on teknologiateollisuudessa muun muassa hitsaaijsta, toimialan erityisasiantuntijoista ja sovellussuunnittelijoista ja -kehittäjistä. Rakennettu ympäristö -toimialalla pulaa koetaan olevan muun muassa maanrakennuskoneenkuljettajista, sähkö- ja LVI-asentajista, rakennesuunnittelijoista ja kiinteistöhuoltoon liittyvissä ammateissa. Matkailualalle kaivataan tarjoilijoita ja kokkeja sekä erilaisia ohjelmapalveluiden ja elämysmatkailun toteuttajia. Sote-alalla on kova pula edelleen hoitajista ja lääkäreistä sekä mielenterveyteen ja sosiaalityöhön liittyviä osaajia.
Toimialojen yhdistävinä osaamistarpeina Työvoimabarometrissä korostuivat vastuullisuuden ja kestävän kehityksen lisäksi vaikuttavuusosaaminen, tekoälyosaaminen, monikulttuurisessa työyhteisössä toimiminen ja innovaatio-osaaminen. Osaamis- ja työvoimatarpeita kartoitettiin erilaisissa tilaisuuksissa yritysten, työnantajien, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kesken.
Työvoimabarometri on Työ-ja elinkeinoministeriön julkaisema vuosittainen raportti, jonka tavoitteena on tarjota kattavaa ja ajankohtaista tietoa alueiden työvoima- ja osaamistarpeista eri toimijoille. Raportti koostetaan ELY-alueittain. Tiedonkeruussa tarkastellaan ammattinimikkeiden lisäksi osaamistarpeita ja muita toimialakohtaisia tarpeita, mikä auttaa alueen organisaatioita rekrytointistrategioiden suunnittelussa, oppilaitoksia koulutusohjelmien suunnittelussa ja päättäjiä resurssien kohdentamisessa.
Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on julkaissut Alueelliset kehitysnäkymät ja Työvoimabarometrin verkkosivuillaan 29.10.2024 - linkit julkaisuihin tiedotteen ohessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
johtava asiantuntija Taina Leinonen
taina.leinonen@ely-keskus.fi, p. 0295 023 065
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kajaanin Purojärvensuon ennallistaminen alkaa4.12.2024 09:26:57 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus aloittaa suon ennallistamistyöt Kajaanin Koutaniemellä sijaitsevalla Purojärvensuolla. Yksityisellä suojelualueella tapahtuvan suon ennallistamisen tarkoituksena on palauttaa suon luonnollinen vesitalous ja turvata suoluonnon monimuotoisuuden säilyminen. Työt ovat osa Helmi-elinympäristöhanketta.
Työttömien määrä kasvoi lokakuussa 11 % sekä Kainuussa että koko maassa26.11.2024 08:02:00 EET | Tiedote
Kainuussa oli lokakuun lopussa reilut 2 900 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste 9,7 % oli alueista viidenneksi matalin. Matalasuhdanteen vaikutuksesta pitkäaikaistyöttömyys on ollut nousussa ja työvoiman kysyntä hiipunut jo yli vuoden ajan.
Perusteltu päätelmä Nordic Talc Oy:n Suomussalmen talkkihankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta6.11.2024 09:30:00 EET | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmänsä Nordic Talc Oy:n Suomussalmen talkkihankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin Portinvaaran Natura-alueeseen kohdistuviin vaikutuksiin, kaivannaisjätteiden hallintaan sekä vesistö- ja pohjavesivaikutuksiin.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa22.10.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 22.10. useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 2.12.2024.
Työttömien määrä kasvoi syyskuussa 12 % sekä Kainuussa että koko maassa22.10.2024 08:00:09 EEST | Tiedote
Pitkään jatkunut haasteellinen taloustilanne näkyy niin Kainuun kuin koko maan työttömyyskehityksessä. Syyskuussa Kainuun työttömyysaste 9,2 % oli alueista viidenneksi matalin. Pitkäaikaistyöttömyys nousi jälleen selvästi. Työvoiman kysyntä jatkui heikkona.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme