Sinituote Oy

Sinituotteen tehdasta laajennetaan – Yli odotusten onnistunut vientimyynti Ruotsiin lisää Kokemäellä valmistettujen tuotteiden kysyntää

Jaa

Sinituotteen Kokemäen tehtaalla on päätetty yrityksen historian merkittävimmästä yksittäisestä investoinnista. Kasvava yritys laajentaa tehdasta vastatakseen vientimarkkinoiden kysyntään ja varmistaakseen kasvun ja työpaikkojen säilymisen Suomessa myös jatkossa. 

Sinituote Oy

Kokemäen tehdasta laajennetaan 5700 neliömetrin verran. Nykyiseen 14 000 neliöön tämä on merkittävä ja erittäin tervetullut lisäys – kiitos viime vuosien vauhdikkaan kasvun ja erityisesti viennin onnistumisen. Työt aloitetaan välittömästi. 

Kokemäen tehtaan elinvoimaisuus on tärkeä voimavara hieman alle 7000 asukkaan kaupungille. Tehtaan toimintaa on siivittänyt erityisesti jatkuva tuotannon kehitys. Myös Kokemäen kaupungin otollisella sijainnilla on suuri merkitys; Rauman sataman kautta tulee tehtaalle konttikaupalla tavaraa ja sieltä myös lähtee tuotteita maailmalle.

– Tämä on toki suuri asia meille mutta myös positiivinen viesti ja valon pilkahdus keskellä taloudellisesti haastavia aikoja. Me laajennamme, koska kysyntää on paljon ja olemme onnistuneet kotimaisen SINI-brändin lanseerauksessa vientimarkkinoilla. Tämä on meidän historiamme merkittävin investointi. Olemme todistaneet, että vastuullinen tuotanto Suomessa voi olla kannattavaa, myös vientimarkkinoita ajatellen, Sinituotteen toimitusjohtaja Johanna Hamro-Drotz sanoo. 

Ruotsissa SINI-siivousvälineet viedään käsistä

Vuoden 2023 keväällä Sinituote lähti viemään SINI siivousvälineitä ja uusia tablettipuhdistusaineita Suomen ulkopuolelle. Puhdistusaineet pääsivät heti ensimmäisenä vuonna laajaan jakeluun ICA ja Axfood ketjujen myymälöihin. Vuonna 2024 jakelu laajeni edelleen uusiin kauppaketjuihin ja siivousvälineisiin. Nyt SINI-siivoustuotteita on myynnissä yli 1000 myymälässä Ruotsissa. 

Miten tuntematon suomalainen brändi onnistui kasvattamaan myyntiä ja tunnettuutta näin nopeasti?

– Ruotsalaiset tunnetut siivousvaikuttajat kutsuttiin tutustumaan Kokemäen tehtaaseen Suomeen, ja lopulta ennen kaikkea sosiaalisen median suosio sai SINI-tuotteiden kysynnän räjähtämään. Kaksi vuotta sitten kukaan ei tiennyt Ruotsissa mikä SINI on, ja nyt tuotteet viedään käsistä. Ison ketjun myymälöistä SINI-hyllyt myytiin tyhjiksi parissa viikossa, iloitsee Hamro-Drotz

– Tulevina vuosina meillä on suunnitelmissa on laajentaa muihin Pohjoismaihin. Siivousvälinevalikoima on yllättävänkin vaatimaton naapurimaissamme, ihmettelen miten niillä välineillä on kodit pidetty puhtaina. Tästä johtuen laadukkaat, kestävät ja vastuulliset SINI-tuotteet ovat saaneet erinomaisen vastaanoton, Hamro-Drotz sanoo. 

Tuotannon automatisointi on kannattavuuden edellytys

Viennin osuus on kasvanut Sinituotteella vauhdikkaasti. Perheyritykselle on kuitenkin alusta asti ollut tärkeää säilyttää tuotanto Suomessa niin suurelta osin kuin se on mahdollista. Tavoitteessa pysyminen ei ole ollut vuosien varrella itsestään selvää.  

– Ilman jatkuvaa tuotannon kehitystä kilpailukyky ja kannattavuus heikkenevät. Esimerkiksi tiettyjen toimintojen automatisointi ja robottien käyttö tehtailla on ollut välttämätöntä, jotta toiminta voi jatkua. Tuleva laajennus tuo meille lisää säilytystilaa ja mahdollisuuden investoida vaikka uusiin koneisiin.

Sinituotteen tehtaiden kokoonpanossa kaikki työtä helpottavat koneet rakennetaan itse. Ja tekniikan ansiosta tehdas pysyy kannattavana. Hamro-Drotz toteaa, että vastaavia, juuri omia tarpeita vastaavia koneita ei edes markkinoilta saisi.

Onko odotettavissa, että kasvu ja tehtaan laajennus tuovat lisää työpaikkoja?

– Kokemäen tehtaalla työskentelee tällä hetkellä noin 130 ihmistä. Laajennus ei tuo välittömästi uusia työpaikkoja itse tehtaalle, vaikka rakennustöissä käytetäänkin paikallista työvoimaa mahdollisimman paljon. Toki laajennus mahdollistaa investoinnit ja kasvun, mikä varmasti lisää myöhemmin myös työpaikkoja, Hamro-Drotz toteaa.

Vastuullinen tuotanto tuo kilpailuetua

Sinituote tunnetaan vastuullisesta työstään. Yritys painottaa vastuullisuuden olevan kaiken tekemisen ytimessä; tämä ajatus ponnistaa omistajaperheen vahvoista arvoista. Sinituotteen molemmat tehtaat Suomessa ovat olleet hiilineutraaleja jo useamman vuoden ajan. 

Tehtailla kaikki jäte kierrätetään ja hyödynnetään. Oman tuotannon ylijäämämuovi hyödynnetään tuotannossa. Kuluttajilta ja teollisuudelta kerätty kierrätysmuovi on nykyään Sinituotteen siivousvälineiden pääraaka-aine.

– Kun suurin osa kilpailevista tuotteista valmistetaan kaukana halvemman työvoiman maissa, on kotimaisen tuotteen kilpailuetu lyhyet kuljetusmatkat, eettisyys, laatu ja läpikotaisin vastuullinen valmistusprosessi, Hamro-Drotz toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Karoliina LeppinenViestintäpäällikköSinituote Oy / Markkinointi ja viestintä

Sinituotteen viestintä, median yhteydenotot

karoliina.leppinen@sinituote.fi

Kuvat

Sinituote Oy
Lataa
Sinituote Oy
Lataa
Sinituote Oy
Lataa

Sinituote Oy

Sinituote Oy on Pohjoismaiden johtava siivousvälineiden, vaatehuollon tuotteiden ja autonhoitotarvikkeiden valmistaja ja markkinoija. Vastuullisuus ohjaa meitä kaikessa tekemissä ja menestyksen takana on halu tehdä ja kehittää asioita yhteistyössä asiakkaidemme ja toistemme kanssa – ympäristöä unohtamatta. Tärkein käyttämämme raaka-aine on kierrätysmuovi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sinituote Oy

Muovin kolmas elämä: K-kauppojen käytetyistä leikkokukkaämpäreistä tehdään uusia SINI-siivoustuotteita6.5.2024 09:00:10 EEST | Tiedote

Sinituote on valmistanut yhteistyössä K-ryhmän ja Lassila & Tikanojan kanssa siivousvälineitä leikkokukkaämpäreistä. K-ryhmä on Suomen suurimpia kukkamyyjiä, ja kauppoihin kertyy vuosittain jopa 600 000 leikkokukkaämpäriä. K-ryhmän, Lassila & Tikanojan ja Sinituotteen yhteistyössä käytetyt ämpärit käsitellään raaka-aineeksi, jota hyödynnetään uusissa siivoustuotteissa. Uusi SINI-siivoustuotesarja on nyt saatavilla K-Citymarketeista ja K-Raudoista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye