Lapsitutkimuksen eettinen ohjeistus täytyy päivittää
De etiska anvisningarna för barnforskning bör uppdateras
Lapsiasiavaltuutettu on yhdessä Lapsitutkimuksen työryhmän kanssa tehnyt aloitteen tutkimuseettiselle neuvottelukunnalle, jotta se päivittäisi ohjeensa lapsia koskevasta tutkimuksesta. Lapsen oikeudet täytyisi huomioida ohjeistuksessa nykyistä paremmin. Lisäksi lapsiasiavaltuutettu esittää, että eettisille toimikunnille annettaisiin tosiasiallinen mahdollisuus arvioida tutkimusasetelmien eettisyyttä. Myös toimikuntien ja TENKin yhteistyötä täytyy lisätä ja käytäntöjä yhtenäistää.
Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin, joka ohjeistaa Suomessa tieteellistä tutkimusta ja tutkimuksen toteuttamisen eettisyyttä. Lapsiasiavaltuutettu katsoo, että voimassa oleva ihmistieteiden eettistä ennakkoarviointia koskeva ohjeistus (2019) kaventaa lasten päätösvaltaa tutkimukseen osallistumisesta. Ongelmana on myös se, että tutkijat eivät saa yhdenvertaista kohtelua tutkimusasetelmien eettisessä ennakkoarvioinnissa, kun TENKin ohjeita noudatetaan eettisissä toimikunnissa eri tavoin.
Lasten osallistuminen tutkimuksiin on vaarassa vinoutua
Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeen mukaan kaikissa alle 15-vuotiaita koskevissa tutkimuksissa, joissa käsitellään henkilötietoja, tarvitaan huoltajien kirjallinen suostumus. Eettiset toimikunnat eri korkeakouluissa ja muissa organisaatioissa voivat myös ottaa arvioitavaksi tutkimusasetelman, jossa on perusteltua toteuttaa tutkimus ilman kirjallista huoltajan suostumusta. Toimikunnissa ohjeita noudatetaan kuitenkin eri tavoin.
– Lapsitutkimuksessa on havaittu käytännössä sellainen ongelma, että eettisen ennakkoarvioinnin prosessi hankaloittaa lasten osallistumista tutkimuksiin. Lapsitutkimuksen kentällä on jo muutoinkin huolta siitä, että tutkimuksiin osallistuu eniten korkeakoulutettujen ja hyvin toimeentulevien vanhempien lapsia, mikä voi vinouttaa tutkimustuloksia, erikoistutkija Terhi Tuukkanen lapsiasiavaltuutetun toimistosta kertoo.
Eettisille toimikunnille tarvitaan harkintavaltaa
Lapsiasiavaltuutettu ehdottaa aloitteessaan, että TENK ja eettiset toimikunnat kehittävät yhteistyötään ja että eettiset toimikunnat käsittelevät lapsitutkimuksen toteutuksen eettisyyttä ennakkoarvioinnissa. Aloite on valmisteltu yhdessä lapsiasianeuvottelukunnan yhteydessä toimivan Lapsitutkimuksen työryhmän kanssa.
Tutkimuksen aineistonkeruu voi nykytilanteessa pysähtyä eettiseen ennakkoarviointiin TENKin ohjeesta johtuen. Ennakkoarviointi voisi lapsiasiavaltuutetun mukaan olla tilaisuus arvioida tutkimuksen toteutusta ja luoda eettisiä käytänteitä tilanteisiin, joissa huoltajilta ei ole järkevää pyytää erillisiä suostumuksia.
– Nyt tehdään etiikkaperusteista hallinnollista säätelyä, kun pitäisi keskustella siitä, miten tehdään eettistä tutkimusta. Huoltajien suostumus ei takaa tutkijan toiminnan eettisyyttä, pohdittiin Lapsitutkimuksen työryhmässä.
Eettisillä toimikunnilla tulisi olla tehtävä, jossa ne arvioivat tutkimusasetelmien eettisyyttä ja käytännön toteutusta ja ennemmin edistävät lapsitutkimuksen eettistä toteutusta kuin estävät sitä. Eettisillä toimikunnilla olisi perusteltua olla arvioinnissa vapaammat kädet, koska toimikunnissa on paljon asiantuntemusta. Eettisessä arvioinnissa painoarvoa tulisi antaa lapsen oikeudelle osallistua ja vaikuttaa tutkimuksen kautta itseään koskeviin asioihin.
*******
Barnombudsmannen har tillsammans med arbetsgruppen för barnforskning tagit ett initiativ till Forskningsetiska delegationen om att den ska uppdatera sina anvisningar om forskning som gäller barn. Barnets rättigheter borde beaktas bättre i anvisningarna. Dessutom föreslår barnombudsmannen att de etiska nämnderna ges en faktisk möjlighet att bedöma forskningsuppläggens etik. Samarbetet mellan nämnderna och TENK måste också utökas och praxisen förenhetligas.
Forskningsetiska nämnden (TENK) är ett expertorgan inom utbildnings- och kulturministeriet som ger anvisningar om vetenskaplig forskning och etiken kring förverkligandet av forskning i Finland. Barnombudsmannen anser att de gällande anvisningarna om etisk förhandsprövning av humanvetenskaper (2019) inskränker barnens beslutanderätt om deltagande i undersökningen. Ett problem är också att forskarna inte behandlas jämlikt i den etiska förhandsprövningen av forskningsuppläggen när TENK:s anvisningar följs på olika sätt i de etiska nämnderna.
Barnens deltagande i undersökningarna riskerar att snedvridas
Enligt forskningsetiska delegationens anvisning behövs vårdnadshavarnas skriftliga samtycke i alla undersökningar som gäller personer under 15 år och där personuppgifter behandlas. Etiska nämnder vid olika högskolor och andra organisationer kan också bedöma ett forskningsupplägg där det är motiverat att genomföra forskningen utan skriftligt samtycke av vårdnadshavaren. I nämnderna följs anvisningarna dock på olika sätt.
– I barnforskningen har man i praktiken observerat ett sådant problem att processen för etisk förhandsprövning försvårar barnens deltagande i undersökningarna. Inom barnforskningen är man redan i övrigt orolig för att mest högskoleutbildade och välbärgade föräldrars barn deltar i undersökningarna, vilket kan snedvrida forskningsresultaten, berättar specialforskare Terhi Tuukkanen vid barnombudsmannens byrå.
Etiska nämnder behöver prövningsrätt
Barnombudsmannen föreslår i sitt initiativ att TENK och de etiska nämnderna utvecklar sitt samarbete och att de etiska nämnderna behandlar etiken i genomförandet av barnforskningen i förhandsprövningen. Initiativet har beretts tillsammans med barnombudsmannadelegationen som verkar i anslutning till arbetsgruppen för barnforskning.
Materialinsamlingen för forskning kan i nuläget stanna upp i den etiska förhandsbedömningen på grund av TENK:s anvisning. Enligt barnombudsmannen kunde förhandsprövningen vara ett tillfälle att bedöma genomförandet av undersökningen och skapa etisk praxis för situationer där det inte är förnuftigt att be vårdnadshavarna om separat samtycke.
– Nu utförs etikbaserad administrativ reglering när man borde diskutera hur etisk forskning ska bedrivas. Enligt diskussionen i arbetsgruppen för barnforskning garanterar inte vårdnadshavarnas samtycke att forskarens verksamhet är etisk.
De etiska nämnderna bör ha en uppgift där de bedömer forskningsuppläggens etik och praktiska genomförande och snarare främjar det etiska genomförandet av barnforskningen än förhindrar det. Det är motiverat att de etiska nämnderna skulle ha friare händer med prövningen, eftersom nämnderna innehar stor sakkunskap. I den etiska prövningen bör barnets rätt att delta i och påverka frågor som gäller barnet själv betonas.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terhi TuukkanenErikoistutkija | Specialforskare
Puh:0295 666 851terhi.tuukkanen@oikeus.fiLiitteet
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapsiasiavaltuutettu
Lapsiasiavaltuutetusta kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle28.11.2024 13:28:45 EET | Tiedote
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen toiminnasta on tehty kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kantelu liittyy Pekkarisen toimintaan lauantaina 23.11. hänen puututtuaan julkisella paikalla tuntemattoman lapsen kohteluun. Oikeusasiamies tutkii kantelun, jos sen perusteella on aihetta epäillä, että viranomainen on toiminut lainvastaisesti tai jos oikeusasiamies muusta syystä katsoo siihen olevan aihetta. Poliisi on aloittanut samasta tilanteesta rikostutkinnan lapsen epäillystä pahoinpitelystä. Keskeneräisen rikostutkinnan vuoksi lapsiasiavaltuutettu ei voi kommentoida tilanteessa tapahtunutta tarkemmin.
Varhaiskasvatuskeskustelussa unohtuu lapsi4.11.2024 07:17:00 EET | Tiedote
I diskussionen om småbarnspedagogik glömmer man bort barnet
Laaja Euroopan lapsiasiavaltuutettujen selvitys: Lastensuojelun sijaishuollossa lapsen oikeuksien kannalta useita ongelmia18.9.2024 00:01:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelun sijaishuollossa on samanlaisia kipukohtia Euroopan eri alueilla, havaittiin tuoreessa selvityksessä. Euroopan lapsiasiavaltuutetut vaativat, että lapsen oikeudet huomioidaan paremmin, kun lapsi sijoitetaan asumaan kodin ulkopuolelle. Nuoret korostavat oikeutta tasapuoliseen kohteluun, rakkauteen ja huolenpitoon.
Varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuustyö ehkäisee syrjintää ja edistää lasten osallisuutta13.8.2024 07:34:00 EEST | Tiedote
Likabehandlingsarbetet inom småbarnspedagogiken förebygger diskriminering och främjar barnens delaktighet
Ammattiin opiskelevien lasten oikeudet unohtuvat29.5.2024 09:30:40 EEST | Tiedote
Rättigheterna för barn som studerar till ett yrke försummas
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme