Kiinteistöliitto

Taloyhtiön toiminnantarkastajan palkkio yleensä 100 – 200 euroa

Jaa

Suurin osa taloyhtiöistä maksaa toiminnantarkastajalleen 100 – 200 euron palkkion, selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemästä kyselystä. Toiminnantarkastajista hiukan yli puolet saa tehtävästä palkkion, ja loput toimivat talkooperiaatteella.

Toiminnantarkastajista lähes kolmasosa valitaan taloyhtiön ulkopuolelta, Itä- ja Pohjois-Suomessa jopa puolet. Valinnoista joudutaan vain harvoin äänestämään, eli tehtävään on usein vain yksi ehdokas.

Tilintarkastus voidaan lähtökohtaisesti korvata toiminnantarkastuksella taloyhtiöissä, joissa on alle 30 huoneistoa. Taloyhtiö voi valita myös molemmat eli tilintarkastajan sekä toiminnantarkastajan.

Kiinteistöliitto selvitti jäsentaloyhtiöiltään elokuussa tilin- ja toiminnantarkastukseen liittyviä käytäntöjä. Kyselyyn vastasi noin 2200 hallituksen jäsentä, isännöitsijää ja tilin- tai toiminnantarkastajaa. Yli puolet vastaajista kertoi, että heidän taloyhtiössään on valittu tilintarkastaja. Hiukan alle kolmasosa kertoi, että taloyhtiössä on valittu pelkkä toiminnantarkastaja. Molemmat oli valittu useammassa kuin joka kymmenennessä taloyhtiössä. Alle 30 huoneiston taloyhtiöissä on mahdollista jättää tarkastustoiminta kokonaan tekemättä, mutta näin oli menetellyt vain kolme prosenttia vastanneista.

”Tarkastustoiminnasta luopumista ei voi suositella, koska tarkastustoiminta luo aina taustatukea ja turvaa niin osakkaille kuin hallinnossa mukanakin oleville”, sanoo Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen.

Suurin osa pitää tarkastustoimintaa tarpeellisena

Tilintarkastusta piti hyödyllisenä lähes 60 prosenttia kyselyn vastaajista. Toiminnantarkastusta piti hyödyllisenä 74 prosenttia vastaajista.

”Toiminnantarkastus on ensisijaisesti tarkoitettu palvelemaan taloyhtiön osakkaiden tiedontarpeita sekä lisäämään luottamusta ja avoimuutta taloyhtiön hallintoon ja toimintaan. Tästä syystä se saatetaan kokea osakkaiden kannalta vielä hyödyllisempänä kuin tilintarkastus”, Juho Järvinen arvioi.

Toiminnantarkastajat kokivat saaneensa taloyhtiön asioista pääsääntöisesti hyvin tai melko hyvin tietoa.

”Toiminnantarkastajia mietityttää kyselyn perusteella oma osaaminen liittyen kirjanpitoon ja tilinpäätökseen. Heidän ei kuitenkaan tarvitse osata näitä asioita valmiiksi, vaan neuvontaa ja koulutusta on saatavilla meiltä Kiinteistöliitosta”, Järvinen muistuttaa.

Kyselyyn vastanneista taloyhtiöistä runsas kolmasosa maksaa tilintarkastajalleen 500 – 800 euron suuruisen palkkion. Hiukan alle kolmasosa vastaajista maksaa tilintarkastajalleen 800 – 1200 euroa.

Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöille on tarjolla maksuton toiminnantarkastuksen perusteet -verkkokurssi.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.

Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto

Kiinteistöliitto kaipaa lakiin kirjattuja pelisääntöjä asuntojen lyhytkestoiseen vuokraustoimintaan28.1.2025 09:05:00 EET | Tiedote

Kiinteistöliitto kaipaa asuntojen lyhytkestoiseen vuokraustoimintaan lain tasolla tehtyä määritelmää siitä, millainen asunnon käyttö on sallittua. Nykyisen sääntelyn puitteissa jää epäselväksi, milloin kyse on kielletystä majoitustoiminnasta, ja tämä vaikeuttaa esimerkiksi taloyhtiöiden puuttumista asiaan. Epäselvä tilanne hankaloittaa taloyhtiöiden lisäksi asuntoaan vuokraavien osakkaiden, muiden asukkaiden sekä kaupunkien rakennusvalvontaviranomaisten toimintaa.

Kiinteistöliiton kuntavaalikysely: Asumisen kustannukset ovat karanneet käsistä21.1.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Valtaosa Kiinteistöliiton kuntavaalikyselyyn vastanneista katsoo, että asumisen kustannukset ovat karanneet käsistä. Kyselyyn vastasi 3036 kiinteistönomistajaa, isännöitsijää ja asukasta 37 eri kunnasta. Kysely antaa kattavan kuvan siitä, mitkä asumisen teemat puhututtavat äänestäjiä tulevissa kuntavaaleissa. Eniten vastauksia saatiin suurista kaupungeista Helsingistä, Espoosta, Jyväskylästä, Tampereelta, Turusta, Kuopiosta, Vantaalta ja Lahdesta. Maantieteellisesti vastaukset jakautuivat ympäri Suomen.

Asuminen, kodit ja kunnat - Kiinteistöliiton ja Suomen Vuokranantajien kuntavaalikiertue15.1.2025 09:03:00 EET | Tiedote

Kuntavaalit ovat asumisen ja asukkaiden toimivan arjen kannalta tärkeimmät vaalit. Esimerkiksi asumisen kustannukset määräytyvät isoilta osin kunnallisessa päätöksenteossa ja vaihtelevat huomattavasti eri kaupungeissa ja kunnissa. Kaukolämmön, veden ja jätehuollon hinnat ovat asioita, joista kuntien ja kaupunkien poliittiset luottamushenkilöt ovat mukana päättämässä. Kunnan asukkaiden on siksi tärkeää tietää, mitä kunta- ja aluevaaleissa ehdolla olevat ajattelevat asumiseen liittyvistä asioista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye