SDP:n valtuustoryhmän tavoite läpi Helsingissä – helpotusta hallituksen kurjistamispolitiikkaan
Helsingin kaupungin talousarvioneuvotteluissa on löydetty sopu kaupungin vuoden 2025 budjetista valtuuston enemmistön kesken. SDP:n valtuustoryhmä on tyytyväinen saavutettuun sopuun. Valtuustoryhmän tavoitteena oli näissäkin neuvotteluissa huolehtia kaikista Helsingin asukkaista tasa-arvoisesti.
Terveyskeskusmaksuja ei tule ja hoitotakuu toteutuu 14 päivänä
– Yhtenä isoimpana onnistumisena pidän sitä, että neuvotteluissa linjattiin 14 päivän hoitotakuusta Helsingissä. Orpon hallituksella on tahtotila romuttaa koko hoitotakuu ja pitkittää sitä jopa 3 kuukauteen. Päätimme neuvotteluissa, että Helsingissä hoitajan vastaanotolle tulee päästä kahden viikon sisään, sanoo SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma.
SDP:n pitkän työn tuloksena terveyskeskusmaksuista luovuttiin aikanaan vuonna 2013. Terveyskeskusmaksujen vastustaminen oli tänäkin vuonna keskeinen tavoite. SDP:n valtuustoryhmä puolusti neuvotteluissa sitä, että kaikilla on yhdenvertainen mahdollisuus saada terveyspalveluja. Tästä syystä tavoitteena oli, ettei Helsingissä oteta käyttöön terveyskeskusmaksuja vuonna 2025. Tämä tavoite toteutui, eikä Helsingissä oteta käyttöön terveyskeskusmaksua ensi vuonna.
Palkka- ja pitovoimaohjelmalle 5 miljoonan määräraha
SDP on pitänyt tärkeänä Helsingin kaupungin omaa palkka- ja pitovoimaohjelmaa.
– Olemme tyytyväisiä siihen, että saimme neuvoteltua palkkaohjelman jatkumisen, koska pormestarin talousarvioesityksessä ei ollut varattu tähän ollenkaan määrärahoja. Kaupungin yksi suurimpia haasteita on tulevina vuosina riittävän työvoiman varmistaminen ja siksi myös palkkauksen on oltava kohdillaan, jotta olemme houkutteleva työnantaja, Heinäluoma painottaa.
Alueiden välistä eriarvoistumista torjutaan
Helsingin alueellisen eriytymisen torjuminen on yksi kaupungin keskeisimmistä tehtävistä tulevina vuosina. Tämä tapahtuu vaikuttavimmin niin, ettei asuinalueita päästetä eriarvoistumaan vaan kaikki alueet pidetään viihtyisinä. Jokaisen alueen asukkaiden käytössä pitää olla toimivat ja laadukkaat palvelut.
SDP:n työ koulutuksellisen tasa-arvon eteen jatkuu
Helsingin tulee jatkossa panostaa yhä enemmän siihen, että jokainen päiväkoti ja koulu on hyvä ja laadukas. Kaupungin tulee myös tukea jokaisen lapsen ja nuoren oikeutta oppimiseen heidän taustoistaan riippumatta. Orpon hallituksen tekemät koulutusleikkaukset tulevat vaikuttamaan lähivuosina Helsingissä kasvatukseen ja koulutukseen.
– Meille oli erityisen tärkeää saada rahoitusta siihen, että saamme jatkettua sitä hyvää työtä, jota olemme tehneet lasten ja nuorten välisen koulutuksellisen yhdenvertaisuuden vahvistamiseen. Työn jatkamiseen tarvittiin lisäpanostusta tarveperustaiseen rahoitukseen ja sen saimme. Tämän rahoituksen avulla saamme vahvistettua päiväkodeissa, kouluissa ja toisella asteella esimerkiksi monikielisten ohjaajien, erityisopettajien, koulunuoriso-ohjaajien, kouluvalmentajien sekä arkiohjaajien palkkaamista, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Johanna Laisaari.
Toisen asteen koulutukseen vaaditaan tulevaisuudessa panostuksia. Orpon hallituksen leikkaukset ovat iskeneet tärkeään ammatilliseen koulutukseen.
– Orpon hallituksen tekemiä ammatilliseen koulutukseen tehtyjä leikkauksia emme saaneet kokonaisuudessaan torjuttua. Toisen asteen oppivelvollisilla on kaksi hyvää vaihtoehtoa: lukio ja ammatillinen koulutus. Molemmilla pitäisi olla riittävät resurssit, jotta ne pysyvät laadukkaina vaihtoehtoina nuorille, Laisaari jatkaa.
Kasvanutta lapsiperheköyhyyttä torjutaan ja harrastusmahdollisuuksia turvataan
Orpon hallituksen sosiaaliturvan leikkauksien yhteisvaikutukset kohdistuvat sekä pienituloisiin ihmisiin että lapsiperheisiin. Nämä leikkaukset ovat lisänneet lapsiperheköyhyyttä Helsingissä.
SDP:n valtuustoryhmän yhtenä punaisena lankana neuvotteluissa oli huolehtia laaja-alaisesti juuri niistä tavoitteista, joilla näitä leikkausten vaikutuksia voidaan torjua iskuja Helsingissä, SDP:n apulaispormestari Laisaari painottaa.
Myös pienituloisten lapsiperheiden tilannetta parantavat heidän vanhempiinsa kohdistuvat tuet sekä maksuttomat palvelut; ne jättävät perheen käyttöön hieman enemmän rahaa. Suoraan lapsiin ja nuoriin kohdistuvana toimenpiteenä voidaan mainita harrastaminen, johon kaikilla lapsilla ja nuorilla tulee olla mahdollisuus.
Puolueet päättivät, että harrastamisen Suomen mallin rahoitusta vahvistetaan. Harrastamisen Suomen malli mahdollistaa sen, että jokaisella lapsella olisi yksi maksuton harrastus Helsingissä.
Tavoitteena oikeudenmukaisemmat budjettineuvottelut SDP:n johdolla
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyy valtuustossa keskiviikkona 27.11. kaupungin ensi vuoden talousarvion.
– Jos SDP olisi pormestaripuolue, me muuttaisimme koko budjettiprosessin rakennetta. Me emme hyväksy sitä, että kaupungin omat raamit aiheuttavat jatkuvaa alibudjetointia esimerkiksi lakisääteisellä kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla, toteaa SDP Helsingin ensi kevään kuntavaalien pormestariehdokas Eveliina Heinäluoma.
Osana budjettisopua kirjattiin myös päätös pääomittaa Hekaa ja Hasoa 6 miljoonalla eurolla, jolla pyritään taittamaan vuokrankorotuspainetta ensi vuodelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaSDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja
Puh:040 5921807eveliina.heinaluoma@gmail.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Helsinki
Uusi Stadin suunta -podcast alkaa!13.12.2024 10:13:45 EET | Tiedote
Onko Helsinki valmis astumaan uuteen aikakauteen? Onko aika kääntää kurssia ja tuoda uusi suunta kaupungin päätöksentekoon? Kuuntele Stadin suunta -podcastia nyt Spotifysta.
SDP:n Jenni Hjelt: Onnistuimme Helsingin budjettineuvotteluissa pitämään huolta sote-palveluista31.10.2024 11:15:22 EET | Tiedote
Helsingin kaupungin budjettineuvotteluissa käytiin kova vääntö sote-palveluihin liittyen. Pohjaesityksessä terveyskeskusmaksut olisi otettu käyttöön, hoitajamitoitus olisi laskettu muuttuvan lainsäädännön mukaisesti alemmalle tasolle, eikä hoitotakuuaika ollut SDP:n tavoitteiden mukainen.
SDP:n Laisaari: Lasten ja nuorten välistä eriarvoistumiskehitystä voidaan vähentää teoilla6.10.2024 09:20:09 EEST | Tiedote
Helsingin sanomat uutisoi 30.9.2024 Jyväskylän yliopiston ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin vuoden 2022 Pisa-tutkimuksen valossa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osaamista ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Viime aikoina uutisoinnissa ja keskustelussa on nostanut päätänsä myös koulujen eriarvoistuminen sekä korostunut maahanmuuttajataustaisten oppilaiden ja opiskelijoiden osuus eri kouluissa. Aihe koskettaa erityisesti pääkaupunkiseutua ja Helsinkiä.
SDP:N HEINÄLUOMA JA LAISAARI: HELSINGIN POLIISILAITOKSEN HALLINTOUUDISTUS EI SAA VAIKUTTAA NUORISORIKOLLISUUDEN JA LÄHEISVÄKIVALLAN TUTKINNAN LAATUUN31.8.2024 11:55:56 EEST | Tiedote
Helsingin Sanomat uutisoi 29.8.2024 Helsingin poliisilaitoksen johdon suunnitelmista muuttaa laitoksen organisaatiorakennetta siten, että nuorisorikollisuuden tutkintaryhmä, ennalta estävä toiminto sekä lähisuhdeväkivaltaan erikoistunut tutkintaryhmä ovat lakkauttamisen uhan alla.
SDP HELSINKI NIMESI PORMESTARIEHDOKKAAKSI EVELIINA HEINÄLUOMAN JA VAHVISTI ENSIMMÄISET 101 KUNTAVAALIEHDOKASTA11.6.2024 18:46:13 EEST | Tiedote
Helsingin Sosialidemokraatit ry:n ylimääräinen piirikokous pidettiin tiistaina 11.6.2024 Paasitornissa. Piirikokous nimesi SDP Helsingin pormestariehdokkaaksi kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Eveliina Heinäluoman.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme