Suomen Jazzliitto ry

Suomen jazzalan merkittävimmät tunnustukset jaettiin Tampereella – Jazzliiton Yrjö-palkinto basisti Antti Lötjöselle

Jaa

Kotimaisen jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon basisti Antti Lötjöselle ja kunnioitti Andania-elämäntyöpalkinnollaan konserttijärjestäjä Jari Hyttiä. Nuorista jazzkyvyistä Jazzliitto noteerasi Taimi-palkinnollaan laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antilan. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti promoottori Olle Ekman.

Basisti Antti Lötjönen kuvattuna hämärässä valossa.
Basisti Antti Lötjönen Tuomas Timonen

Jazzliiton Yrjö-palkintoa on jaettu vuodesta 1967 lähtien ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Edellisvuosina palkinto on myönnetty saksofonisti Linda Fredrikssonille (2023), trumpetisti Jukka Eskolalle (2022) ja rumpali Mikko Hassiselle (2021). Tänä vuonna palkinnon sai basisti Antti Lötjönen.
– Lötjösen vaikuttava määrä levytyksiä ja esiintymisiä niin omissa kuin eri bändinjohtajien kokoonpanoissa on osoitus tyylillisestä monipuolisuudesta, muita tukevasta ja kuuntelevasta soitosta sekä vahvasta omasta äänestä, kuvailee Jazzliiton hallituksesta koostuvan palkintoraadin jäsen Jari Perkiömäki tunnustuksen perusteita. 

Antti Lötjönen on vaikuttanut yli 20 vuotta Suomen jazzkentän eturintamalla. Esiintymiskokemusta Lötjöselle on kertynyt yli 30 maasta ja hänen soittoaan voi kuulla yli 100 jazzlevytyksellä, muun muassa Ilmiliekki Quartetin, Verneri Pohjola Quartetin, The Five Corners Quintetin, Aki Rissanen Trion, Mikko Innanen Autonomusin, Timo Lassy Bandin, Ricky-Tick Big Bandin ja Seppo Kantonen Trion jäsenenä. Kansainvälistä huomiota Lötjönen sai erityisesti vuonna 2018 kiertäessään Eurooppaa viisinkertaisen Grammy-voittajan, rumpalilegenda Jeff “Tain” Wattsin trion riveissä. Lötjönen säveltää muun muassa omalle Antti Lötjönen Quintet East -yhtyeellensä. 

Antti Lötjösen uusimpia projekteja ovat yhteistyö amerikkalaissaksofonisti Darius Jonesin kanssa sekä duo Keski-Euroopassa näyttävää uraa tekevän Kalle Kaliman kanssa. Duon debyyttialbumi julkaistaan alkuvuodesta 2025. Palkintokonsertissa tuore Yrjö-palkittu esiintyi pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Verneri Pohjolan kanssa. Lötjönen korosti palkintopuheessaan yhteisöllisyyden merkityksestä jazzissa: 
– Itselleni jazzmusiikin ytimessä on aina ollut kollektiivisuus ja yhdessä tekeminen. Olen onnellinen ja otettu, että työni musiikin ja yhteisön eteen noteerataan Yrjö-palkinnon arvoisesti. Ajat ovat koko kulttuurikentän kannalta vaikeat. Omalta osaltani tämä tunnustus rohkaisee eteenpäin. Pidetään taide elävänä ja avoimena. Sisältö keskiössä, erilaisia näkemyksiä ja toisiamme kunnioittaen, tukien ja arvostaen. Kiitos!

Yrjö-teoksena kuvataiteilija Riikka Anttosen Improvisaatio aamunkoitossa


Yrjö-palkinto on vuosittain vaihtuvan taiteilijan tilausteos. Tänä vuonna taideteos on kuvataitelija Riikka Anttosen Improvisaatio aamunkoitossa (vuolukivi, 2024). Kolmesta osasta koostuva veistos voidaan laittaa esille lukuisilla eri tavoilla järjestämällä yksittäiset osiot aina uuteen järjestykseen.
– Veistoksen leikkisä muuntautumisominaisuus viittaa jazzmusiikille ominaiseen improvisaatioon, joka toimi teoksen muotokielen lähtökohtana. Teoksen materiaalina käytetty kivi taas liittyy sellaiseen luotettavaan ammattitaitoon ja varmuuteen, jonka voidaan nähdä leimaavan Lötjösen työskentelyä ja merkittävää uraa, taustoittaa Anttonen. 

Riikka Anttonen on valmistunut Taideyliopiston kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2023 ja Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta taiteen maisteriksi vuonna 2012. Hänen teoksiaan on seuraavaksi esillä muun muassa Helsingin Taidehallissa ja Oslon Bærum Kunsthallissa. Anttosen teoksia löytyy muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman kokoelmista.

Andania-elämäntyöpalkinto konserttijärjestäjä Jari Hytille


Jazzliitto on myöntänyt vuodesta 1988 alkaen harkinnanvaraista Andania-palkintoa pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä suomalaisen jazzin hyväksi. Tunnustuksen sai tänä vuonna Joensuun Jazzkerho -76 ry:n puheenjohtaja Jari Hytti
– Jari Hytti organisaatioineen on osoittanut, että vapaaehtoistyöllä on mahdollista edistää jazzmusiikin valtakunnallista saavutettavuutta ja ylläpitää merkittävää ja vaikuttavaa kulttuuritoimintaa Joensuussa ja sen lähikunnissa. Jazzkerho -76 on onnistunut synnyttämään kotiseudullaan jazzmusiikkia arvostavan yleisöpohjan, joka kerta toisensa jälkeen kansoittaa hengästyttävän määrän konsertteja. Yleisökasvatus ja monipuolinen viestintä- ja konserttitoiminta ovat Joensuussa vertaansa vailla, kertoo Jazzliiton puheenjohtaja Petteri Klintrup.

Jazzliiton Taimi-palkinto laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antilalle


Jazzliiton vuotuinen Taimi-palkinto myönnetään nuorelle muusikolle, joka kehittää intohimoisesti omaa musiikillista ilmaisuaan. Palkinnolla Jazzliitto haluaa kannustaa nuoria oman äänen rohkeaan etsimiseen ja esille tuomiseen. Palkintoon kuuluu esiintymismahdollisuus kolmella kotimaisella jazzfestivaalilla, jotka tänä vuonna ovat Porvoo Jazz Festival, SaloJazz Festival sekä Jazzliiton Jazz-Espa-festivaali. Järjestyksessään toinen Taimi-palkinto myönnettiin laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antilalle
– Helmi Antila on muusikko, joka säteilee ympärilleen valoa ja inspiraatiota. Hän on multi-instrumentalisti, joka hallitsee soittimensa suvereenisti, ja yhdistää hienosti teknisen taituruutensa taiteelliseen herkkyyteen. Helmin vahva oma ääni ja määrätietoinen tekeminen luovat vaikutelman henkilöstä, joka ei seuraa valmiita polkuja, vaan rohkeasti kulkee omaa tietään, kuvailee Jazzliiton hallituksesta koostuvan palkintoraadin jäsen Henriika Steidel-Luoto.

Ylen Varjo-Yrjö promoottori Olle Ekmanille


Yleisradion Jazzradion myöntämän Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä sai promoottori Olle Ekman. Ekman tunnetaan parhaiten Sture Jazz Barin tiloissa toimivasta, vuonna 1997 perustetusta Ekman Jazz Clubista, jonka nimissä on hän järjestänyt lähes 1400 jazztilaisuutta. Vuodesta 1956 alkaen Ekman on järjestänyt yhteensä noin 5000 esiintymistilaisuutta ja jami-iltaa. Ekman on myös jazzmuusikko, rumpali ja yhtyeenjohtaja, ja hänen Manhattan Feeling -yhtyeessä soitti 25 vuoden ajan pianisti Martti Pohjalainen ja basisti Pekka Sarmanto. Suomessa ja ulkomailla konsertoineen trion solisteina ovat vierailleet lukuisat suomalaiset ja ulkomaalaiset jazzmuusikot.

Tunnustukset jaettiin Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella 1.11.2024. Tilaisuus ja Antti Lötjösen konsertti olivat osa Suomen Jazzliiton Valtakunnallisten Jazzpäivien ja Tampere Jazz Happeningin ohjelmistoa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Valtteri PokelaViestintä- ja tuotantokoordinaattoriSuomen Jazzliitto

Valtteri vastaa kotimaan tuotannoista, tiedotuksesta, koulutuksesta ja kansainvälisistä hankkeista. Valtteri toimii myös ympäristövastaavanamme ja kuuluu vastuullisuustyöryhmäämme.

Puh:+358 44 512 5578valtteri.pokela@jazzfinland.fijazzliitto.fi

Kuvat

Basisti Antti Lötjönen kuvattuna hämärässä valossa.
Basisti Antti Lötjönen
Tuomas Timonen
Lataa
Basisti Antti Lötjönen esiintymässä konserttilavalla.
Basisti Antti Lötjönen
Maarit Kytöharju
Lataa
Vuoden 2024 Yrjö-palkintoteos, Riikka Anttosen Improvisaatio aamunkoitossa (vuolukivi, 2024) kuvattuna valkoista taustaa vasten.
Vuoden 2024 Yrjö-palkintoteos, Riikka Anttosen Improvisaatio aamunkoitossa (vuolukivi, 2024)
Lataa
Konserttijärjestäjä, Jazzkerho -76 ry:n puheenjohtaja Jari Hytti pitää puhetta konserttilavalla.
Konserttijärjestäjä, Jazzkerho -76 ry:n puheenjohtaja Jari Hytti
Jukka Piiroinen
Lataa
Laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antila kuvattuna oranssia taustaa vasten
Laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antila
Anna-Maria Viksten
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vuonna 1966 perustettu Suomen Jazzliitto ry on tärkein jazzin edunvalvoja ja kattojärjestö Suomessa. Jazzliitto toimii alueellisesti 49 jäsenyhteisönsä kautta sekä ylläpitää Jazz Finland -sivustoa, joka on suomijazzin tärkein tiedotuskanava, tietopankki ja konserttikalenteri.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Jazzliitto ry

Suomen jazzalan merkittävimmät tunnustukset jaettiin Tampereella – Jazzliiton Yrjö-palkinto basisti Antti Lötjöselle1.11.2024 19:30:00 EET | Tiedote

Kotimaisen jazzalan arvostetuimmat tunnustukset jaettiin Tampere Jazz Happeningissä perjantaina 1. marraskuuta. Suomen Jazzliitto myönsi Yrjö-palkinnon basisti Antti Lötjöselle ja kunnioitti Andania-elämäntyöpalkinnollaan konserttijärjestäjä Jari Hyttiä. Nuorista jazzkyvyistä Jazzliitto noteerasi Taimi-palkinnollaan laulaja, pianisti ja viulisti Helmi Antilan. Ylen jakaman Varjo-Yrjö-tunnustuksen jazzkulttuurin edistämisestä vastaanotti promoottori Olle Ekman.

The Most Prestigious Awards in Finnish Jazz Presented in Tampere – Jazz Federation’s Yrjö Award to Bassist Antti Lötjönen1.11.2024 19:30:00 EET | Press release

The most respected recognitions in the Finnish jazz scene were presented at the Tampere Jazz Happening on Friday, November 1. The Finnish Jazz Federation awarded the Yrjö Award to bassist Antti Lötjönen and honored concert organizer Jari Hytti with the Andania Lifetime Achievement Award. Among young jazz talents, the Jazz Federation acknowledged singer, pianist, and violinist Helmi Antila with the Taimi Award. Promoter Olle Ekman received Yle's Varjo-Yrjö recognition for promoting jazz culture.

Josefiina Vannesluoma & Mortal Lease on Jazz Federation Tour in November23.10.2024 08:32:25 EEST | Press release

Josefiina Vannesluoma & Mortal Lease, who released their debut album in 2023 and received an Emma nomination, will embark on a Finnish Jazz Federation tour from November 1 to 8, 2024. Drawing inspiration from Edith Wharton’s poetry series, the band will kick off the tour with a grand performance at the Tampere Jazz Happening festival on November 1, followed by concerts in Vaasa, Savonlinna, Joensuu, and Porvoo.

75-vuotisjuhlavuottaan viettävä Olli Ahvenlahti Jazzliiton kiertueella lokakuussa25.9.2024 08:15:00 EEST | Tiedote

Poikkeuksellisen mittavan ja monipuolisen uran suomalaisessa musiikissa tehnyt Olli Ahvenlahti täytti tänä vuonna 75 vuotta ja juhlistaa sitä Jazzliiton valtakunnallisella konserttikiertueella 8.–13. lokakuuta. Kiertueella kuullaan uutta Olli Ahvenlahti New Quintet – The Poet Vol. 2 -yhtyettä, joka esittää Ahvenlahden säveltämää jazzfunkia keväällä 2024 ilmestyneeltä Mirror Mirror -albumilta. Kiertue alkaa Joensuusta 8.10., jota seuraavat Kuopio, Lahti, Savonlinna, Raahe ja Tornio.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye