Toimihenkilöliitto ERTO

Eläintenhoitoalan keskittyminen nostanut hintoja ja heikentänyt ansiokehitystä

Jaa

Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaiseman selvityksen mukaan eläinlääkärimarkkinoiden keskittyminen kahdelle pääomasijoittajavetoiselle ketjulle on johtanut hintojen nousuun. Erton palkkakyselyn mukaan markkinajohtajuus on lisäksi heikentänyt alan palkkakehitystä.

Koira keltaisessa sadetakissa
Erto on tyytyväinen Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvitykseen. Pia Inberg Erto.

Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinenKKV:n julkaisemaan eläinlääkärimarkkinoiden selvitykseen (5.11.2024) ja on samaa mieltä sen johtopäätöksistä. Eläintenhoitoalan keskittyminen on lisännyt joiltain osin palveluiden saatavuutta, mutta hintojen nousun takia se ei ole kokonaisuutena ollut kuluttajien etu.

KKV:n tiedotteessa todetaan muun muassa, että eläinlääkärialan ketjuuntuminen käynnistyi Suomessa noin 15 vuotta sitten, kun ensimmäiset, pääosin eläinlääkärivetoiset ketjut, perustettiin. Pääomasijoittajien mukaantulo markkinoille vuonna 2012 käynnisti yrityskauppojen aallon, jonka seurauksena markkinat Suomessa ovat keskittyneet voimakkaasti.

Evidensia on yrityskaupoin ostanut itselleen erittäin vahvan markkina-aseman. Kilpailulainsäädäntö ei ole alan pienuuden takia estänyt markkinajohtajuuden ostamista yrityskaupoin.  

Evidensian iso yrityskauppa heikensi palkkakehitystä

Eläintenhoitoalan keskittyminen on nostanut hintoja ja heikentänyt alan työehtojen kehitystä.  

Eläinlääkärimarkkinoiden isoin toimija Evidensia osti alan markkinakakkosen Omaeläinklinikan 2021 ja sai tällä kaupalla pelottavan vahvan aseman koko eläintenhoitoalasta. Kaupalla oli erittäin iso vaikutus sekä kuluttajien että alan työntekijöiden asemaan.  

”Evidensia-konserni osti itselleen ylivoimaisen markkinajohtajan aseman. Omaeläinklinikan ostaminen 2021 veti koko alan ansiotasoa alas. Kasvavalla eläintenhoitoalalla on kuitenkin pulaa osaavasta henkilöstöstä ja uskon, että alan muutama markkinaykkösen takana kasvava klinikka tulee parantamaan laajasti koko alan ansiokehitystä. Kilpailu osaavasta ja sitoutuneesta henkilöstöstä kiihtyy”, arvioi Toimihenkilöliitto Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen

Erton vuosittaisen palkkakyselyn mukaan Omaeläinklinikan keskiarvopalkka kääntyi selvään laskuun Evidensian ostettua Omaeläinklinikan 2021. Evidensian keskiarvopalkka, ilman Omaeläinklinikkaa, nousi yrityskauppaa seuranneen vuoden 2022 aikana kolme prosenttia. Omaeläinklinikassa keskiarvopalkka laski neljä prosenttia. Muiden alan työnantajien palveluksessa keskiarvopalkka nousi seitsemän prosenttia. Omaeläinklinikka menetti alan palkkajohtajan aseman yhdessä vuodessa yrityskaupasta.  

KKV:n selvityksen mukaan Evidensian hinnat nousivat 28 % vuosien 2021 ja 2024 välillä. Tämä on noin 15 prosenttiyksikköä enemmän kuin alan keskimääräinen hintojen nousu tai yleinen kuluttajahintojen nousu, todetaan KKV:n tiedotteessa.

Otto-oikeus osaksi kilpailulainsäädäntöä

Erto on arvostellut Suomen kilpailulainsäädännön hampaattomuutta eläintenhoitoalan yrityskauppatilanteissa. 

Suomen kilpailulainsäädäntöä tulisi muuttaa KKV:n esittämällä tavalla siten, että kilpailuviranomainen voisi oma-aloitteisesti otto-oikeudella tutkia yritysjärjestelyjä, jotka eivät täytä lain liikevaihtoon liittyviä euromääriä. 

Otto-oikeus tarkoittaa, että kilpailuviranomainen voisi poikkeustilanteissa ottaa tutkittavaksi myös liikevaihtorajojen alle jäävän yrityskaupan. Otto-oikeus on käytössä useissa EU-maissa, muun muassa kaikissa muissa Pohjoismaissa. 

”Kilpailuviranomaisen otto-oikeus vuonna 2021 olisi todennäköisesti estänyt Evidensiaa ostamasta Omaeläinklinikkaa”, arvioi Aaltonen. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO

Jopa yli 1000 työntekijän vähennys sosiaalialan järjestöihin5.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote

Valtion tukien leikkaaminen iskee järjestökenttään kuin ydinpommi. Erto pelkää Stean tukileikkausten johtavan vuoden 2025 aikana jopa yli 1000 työntekijän vähentämiseen sosiaalialan järjestöissä. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa 20 % alan henkilöstöstä. Palkatun henkilöstön vähentämisen lisäksi vähintään tuhansien vapaaehtoisten työ estyy leikkausten takia. Palvelut heikentyvät, syrjäytyminen lisääntyy.

Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia21.8.2024 11:35:55 EEST | Tiedote

Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.

Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia21.8.2024 11:31:07 EEST | Tiedote

Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye