Joulu on iloa ja yhteistä aikaa − tai musertavaa yksinäisyyttä
Joka kymmenes suomalainen kärsii haitallisesta, pitkäkestoisesta yksinäisyydestä. Monelle joulu on vuoden yksinäisintä aikaa. HelsinkiMission Muista ihmistä lähelläsi -joulukampanja nostaa näkyville perhejuhlan nurjan puolen ja kerää varoja yksinäisyyden vähentämiseksi.
HelsinkiMission toiminta on riippuvaista lahjoituksista. Tämänhetkisessä taloustilanteessa auttamistyön jatkuminen nykyisessä laajuudessaan on vaakalaudalla. Kerätyt varat mahdollistavat ympäri Suomen maksutonta apua ja tukea heille, joita yksinäisyys satuttaa.
Yksinäisyys on vakava yhteiskunnallinen ongelma, joka heikentää suomalaisten hyvinvointia ja terveyttä voimakkaammin kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Yksinäisyyttä kokevien määrä on kolminkertaistunut viime vuosien aikana. Se merkitsee, että tänä vuonna entistäkin useampi viettää joulun yksin.
− Monelle meistä joulu on vuoden odotetuin juhla, joka merkitsee yhteistä aikaa perheen ja läheisten kanssa. Liian monelle joulu on kuitenkin vuoden yksinäisintä aikaa. Juhla, joka korostaa sitä, ettei lähellä ole ketään, eikä kukaan välitä, sanoo HelsinkiMission viestintä- ja varainhankintajohtaja Hanna Koskenkangas.
”Tärkeintä on ihmisen aito kohtaaminen, läsnäolo toisen elämässä edes hetkisen verran.”
HelsinkiMission Aamukorva-vapaaehtoiset lievittävät yksinäisyyttä myös jouluna. He vastaavat ikäihmisten puheluihin ja kuulevat, miten kipeästi yksinäisyys voi satuttaa.
− Jouluna soittajat puhuvat tavallistakin enemmän yksinäisyydestä ja pohtivat jopa, mitä ovat tehneet elämässään väärin, kun ovat jääneet niin yksin, kertoo Aamukorva-vapaaehtoinen Kaisa Honkala.
Vapaaehtoisten tehtävänä on kuunnella, olla läsnä ja tarjota lohtua vaikeiden tunteiden keskelle sekä ohjata soittajia HelsinkiMission muihin auttaviin palveluihin, kuten keskusteluapuun ja yhteisöllisen toiminnan pariin.
Tue heitä, joilla ei ole hyvää joulua
HelsinkiMission joulukampanja havahduttaa miettimään, kuinka vuoden odotetuin aika voi toiselle merkitä syvää yksinäisyyttä. Samalla kampanja tuo toivoa: apua on tarjolla.
Kampanja näkyy ulko- ja printtimediassa, sosiaalisessa mediassa ja digitaalisissa kanavissa marras-joulukuun aikana. Kampanjan koskettavat kuvat on ottanut useaan kertaan palkittu valokuvaaja ja journalisti Meeri Koutaniemi. Hän kertoo vaikuttuneensa HelsinkiMission auttamistyöstä.
− Oli kunnia olla mukana kuvaamassa tämän tärkeän joulukampanjan tunnelmia. Itselleni tämä projekti oli erityisen merkityksellinen, sillä uskon vahvasti, että jokaisella on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi. HelsinkiMission yksinäisyyden vastainen työ on äärimmäisen arvokasta ja sitä tarvitaan yhteiskunnassamme nyt enemmän kuin koskaan, Koutaniemi sanoo.
Lahjoittamalla muistat ihmistä lähelläsi
Joulukampanjalla kerätään varoja järjestön yksinäisyyttä vähentävään työhön. Lahjoituksia tarvitaan nyt kipeästi. Sotauutiset ja epävakaa talous- ja maailmantilanne, yhä kasvava työttömyys ja toimeentulovaikeudet ovat lisänneet huolta ja yksinäisyyden tunnetta.
Osallistumalla HelsinkiMission joulukeräykseen mahdollistat ympäri Suomen helposti saatavaa keskusteluapua sekä pääkaupunkiseudulla koulutettujen vapaaehtoisten tärkeää tukea. Keräys on suunnattu niin yksityishenkilöille kuin yrityksille.
HelsinkiMissio haluaa lisäksi muistuttaa kaikkia siitä, että pienillä arjen teoilla voimme yhdessä vähentää yksinäisyyttä. Yksinäisyyden vähentäminen on meidän kaikkien asia.
Lahjoittaa voi
- osoitteessa helsinkimissio.fi
- MobilePaylla numeroon 81358
- tekstaamalla YKSIN20 numeroon 16499 (20 €)[NF1]
HelsinkiMissiolla on voimassa oleva rahankeräyslupa: RA/2021/1597, myönnetty 25.11.2021.
Apua ja tukea valtakunnallisesti
- Aamukorva-puhelinpalvelu senioreille joka aamu, myös jouluna klo 6–8, numerossa 09 2312 0210
- Ammattiauttajan keskusteluapua yksinäisyyteen kaiken ikäisille
- Koulutettujen vapaaehtoisten kaverien tukea lapsiperheille, nuorille ja senioreille.
- Vähennämme yksinäisyyttä yhteisöissä: School to Belong -ohjelma oppilaitoksille ja Work to Belong -ohjelma organisaatioille.
- Ryhmätoimintaa, tilaisuuksia ja tapahtumia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
viestintä- ja varainhankintajohtaja Hanna Koskenkangas
HelsinkiMissio
hanna.koskenkangas@helsinkimissio.fi
040 589 0551
HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Tehtävämme on vähentää yksinäisyyttä ja lisätä hyvinvointia. Olemme toimineet 140 vuoden ajan. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi.
Toimimme sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä vähentäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.
Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.
#YhdessäYksinäisyysVoitetaan
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HelsinkiMissio
Arja Saijonmaa, Arppa, Club for Five, Diandra, Janna ja Tuure Kilpeläinen mukana HelsinkiMission Joulun tähdet -konsertissa yksinäisyyttä vastaan 22.12. Nelosella21.11.2024 06:30:00 EET | Tiedote
Tänä jouluna kokoamme yhteen maamme kirkkaimpia tähtiä hyväntekeväisyyskonserttiin, jonka tuotto menee HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään toimintaan. Joulun tähdet -konsertti yksinäisyyttä vastaan tarjoaa paketin musiikkielämyksiä tähtiartistien esittämänä Nelosella 22.12. klo 20 ja uusintana neljästi. Konsertti tuo valoa ja lämpöä niille, jotka kaipaavat yhteisöllisyyttä.
Valtakunnallinen järjestöjen yksinäisyysverkosto mukana Osallistujien Suomi -toimenpideohjelmassa14.11.2024 06:30:00 EET | Tiedote
Suomessa on käynnistetty kansainvälisesti ainutlaatuinen kansallinen työ yksinäisyyden vähentämiseksi ja osallisuuden vahvistamiseksi. Tähän työhön kytkeytyvä Osallistujien Suomi -toimenpideohjelma on nyt julkistettu. Yhtenä keskeisenä toimijana ohjelmassa on mukana Valtakunnallinen järjestöjen yksinäisyysverkosto, joka edustaa suomalaisen järjestökentän laajaa yksinäisyyden vähentämisen asiantuntemusta.
Kymmenen vaikuttavaa lahjaideaa – HelsinkiMission aineeton lahja ilahduttaa5.11.2024 06:30:00 EET | Tiedote
HelsinkiMission aineettomat lahjat ovat eettinen ja ekologinen vaihtoehto tavaralahjoille. Niiden avulla voi ilahduttaa lahjan saajaa ja auttaa samalla yksinäisyydestä kärsiviä.
HelsinkiMissio käynnistää muutosneuvottelut29.10.2024 06:30:00 EET | Tiedote
HelsinkiMissio käynnistää marraskuussa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut vastatakseen haastavaan taloudelliseen tilanteeseen.
Arja Saijonmaa, Club for Five, Diandra, Emma & Matilda, Janna ja Tuure Kilpeläinen esiintyvät Joulun tähdet -konsertissa yksinäisyyttä vastaan 12.11.24.10.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Tänä jouluna kokoamme yhteen maamme kirkkaimpia tähtiä hyväntekeväisyyskonserttiin, jonka tuotto menee HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään toimintaan. Joulun tähdet -konsertti yksinäisyyttä vastaan tarjoaa paketin musiikkielämyksiä tähtiartistien esittämänä tunnelmallisessa Aleksanterin teatterissa 12.11. klo 19. Konsertti tuo valoa ja lämpöä niille, jotka kaipaavat yhteisöllisyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme