Lähituotettujen koirien puruluutuotteiden kysyntä räjähti
Lähituotettujen koirien puruluu -tuotteiden kysyntä on kasvanut viime vuosina tasaisesti, mutta viimeisen kolmen kuukauden aikana kysyntä on kaksinkertaistunut, paljastaa eläintarvikkeiden erikoisliikkeisiin tuotteita toimittavan Tree of Pets Oy:n maajohtaja Petri Taponen. Olemme toimineet erikoisliikkeissä myytävien lemmikkiruokatuotteiden maahantuojana vuodesta 1991 ja vastaavaa tuotteen kysynnän räjähdysmäistä kasvua emme ole aiemmin alalla nähneet. Vuonna 2023 löysimme ruotsalaisen sopimustuottajan, joka valmistaa meille koirien puruluita Monster -tuotemerkille ruotsalaisesta raaka-aineesta Taponen kertoo.
Tree of Pets Oy:n breeder manager Sanna Törnroos selittää puruluu -tuotteiden kasvavan valikoiman taustoja: koirille pureskeleminen on tärkeää paitsi hampaiden hyvinvoinnille, niin se tarjoaa niille myös lajinmukaista tekemistä ja tavan purkaa stressiä. Pureskeleminen edistää koiran henkistä hyvinvointia ja siksi omistajat niitä koirilleen tarjoavat. Puruluita valmistetaan useista eri raaka-aineista ja meidänkin valikoimiin nahkaluita tehdään Pajalassa sijaitsevassa tehtaassa naudan lisäksi porosta, hirvestä, peurasta ja kauriista, jotta myös rajoitettua ruokavaliota noudattaville koirille löytyisi purtavaa, kertoo Törnroos.
Nahasta valmistetut koiranpuruluut valmistetaan paistamalla rullattu nahka toivottuun muotoon. Monsterin puruluissa uusimpana versiona ovat Hairy-puruluut, joista karvojakaan ei ole poistettu vaan nahka on paistettu mahdollisimman minimaalisen käsittelyn jälkeen. Nahkasta valmistetut puruluut ovat sitkeitä ja niiden pureskelu on koirille mieleistä ajanvietettä. Nahkainen luu ei vahingoita koiran hampaita eikä siitä lohkea teräviä palasia, jotka voisivat vahingoittaa koiran suolistoa. Monster -puruluita ei valkaista valmistusprosessissa lainkaan ja niinpä valmiista puruluusta voi nähdä esimerkiksi minkävärisestä naudasta raaka-aine on peräisin. Ensin ajattelimme, että kuluttajat voisivat vierastaa luiden ulkonäköä, mutta käytännössä tilanne onkin ollut päinvastainen ja luonnollisuus selvästi puhuttelee, selittää maajohtaja Taponen.
Lisätietoja Monster -puruluutuotevalikoimasta: https://fi.monsterpetfood.com/hund/rawhide
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri Taponen
petri.taponen@treeofpets.fi
p. 040 500 8880
Tree of Pets Oy
Sanna Törnroos
sanna@treeofpets.fi
p. 040 508 8811
Tree of Pets Oy
Kuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Me Tree of Petsillä rakastamme lemmikkieläimiä!
Olemme aidosti kiinnostuneita lemmikkien hyvinvoinnista ja tästä syystä olemme valinneet valikoimaamme vain parhaimmat tuotteet.
Tarjoamme kuluttajille eläintarvikkeiden erikoisliikkeiden ja eläinlääkäreiden kautta huippulaadukkaat tuotesarjat. Pyrimme olemaan innovatiivisia, uteliaita ja etsimme jatkuvasti tuotteita, joilla lemmikkienomistajat saavat perheenjäsenensä voimaan paremmin ja elämään pidempään hyvinvoivana.
Meidät tunnettiin aiemmin vuoteen 2016 nimellä Severa Pet Foods, joka perustettiin vuonna 1986, nykyisin olemme Tree of Pets ja toimimme Suomessa jakelijana Iams, Eukanuba, Ever Clean, Monster Pet Food, Pow! -koiranruoka, Furminator, SmartBones ja Green Bone tuotemerkeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.