Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto valvoo työvoimapalveluiden järjestämistä työllisyysalueilla Suomessa

Jaa

TE-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025 alkaen. Uudistuksen tavoitteena on luoda palvelurakenne, joka edistää parhaalla mahdollisella tavalla työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta. Uudistuksen myötä perustetaan uusi yksikkö työvoimapalveluiden valvontaan. Tehtävä on osoitettu Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon ja se valvoo, että työvoimapalvelut on järjestetty laissa edellytetyllä tavalla ja tarkoituksenmukaisesti. Samalla edistetään työvoimapalveluiden yhdenvertaista saatavuutta.

Kun työllisyyspalvelut, kunnan koulutuspalvelut sekä elinkeinopalvelut ovat saman järjestäjän vastuulla, ne edistävät tehokkaammin työllistymistä. Palvelujen asiakaslähtöisyys paranee, kun ne tuotetaan kuntien lähipalveluina. Työllisyysalueita tulee olemaan yhteensä 45 Suomessa nykyisen 15 TE-toimiston sijaan. Työvoimaviranomaisen tehtävänä on järjestää julkisina työvoimapalveluina muun muassa: työnvälityspalveluja, tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja, valmennusta, työvoimakoulutusta ja muutosturvakoulutusta. Työvoimaviranomainen antaa jatkossa myös toimivaltaansa kuuluvat työvoimapoliittiset lausunnot.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto valvoo, että työnhakijan palveluprosessissa työttömyysturvaan vaikuttavat asiat tunnistetaan toimeentulon jatkuvuuden turvaamiseksi. Valvonta suunnataan myös palveluihin, joiden saatavuudessa tai oikea-aikaisuudessa on vakavimpia puutteita. Valvonnan erityisiä painopistealueita ovat palveluiden yhdenvertainen saatavuus sekä yksityiselämän suoja ja kielellisten oikeuksien toteutuminen.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on valvonut työvoimapalveluiden yhdenvertaista järjestämistä jo työllisyyden kuntakokeiluun osallistuvissa kunnissa.

Aluehallintovirasto voi kantelun perusteella tutkia, onko työvoimaviranomainen toiminut voimassa olevien lakien mukaisesti. Teemme riskiperusteista ja valvontasuunnitelmaan perustuvaa valvontaa, kertoo Länsi- ja Sisä-Suomen ylitarkastaja Minerva Lehtinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtava lakimies Marjaana Sauvola-Lukkari
puh.0295 018 193

Ylitarkastaja Minerva Lehtinen
puh. 0295 018 783

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

etunimi.sukunimi@avi.fi

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Luvatta tehty asbestipurkutyö käsiteltiin hovioikeudessa – yhteisösakko ja rikoshyödyn menettämisseuraamus aleni, päiväsakot pysyivät2.12.2024 16:42:47 EET | Tiedote

Vaasan hovioikeudessa on käsitelty Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden ratkaisu Kauhavalla 2021–2023 suoritetusta asbestipurkutyöstä. Hovioikeus pysytti toimitusjohtajan ja työnjohtajien päiväsakot, mutta alensi yhtiölle tuomitun yhteisösakon puoleen. Lisäksi hovioikeus huomioi rikoshyödyn menettämislaskelmassa yhtiön maksaman määrän haitta-aineen purkutyöstä, jonka seurauksena valtiolle korvattava rikoksen tuottama taloudellinen hyöty jäi reiluun 12 000 euroon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye