Jalkautuva sekä kouluissa tehty nuorisotyö on lisääntynyt kunnissa
Jalkautuva tai kadulla tehtävä nuorisotyö sekä koulu- ja oppilaitosnuorisotyö on lisääntynyt kunnissa, selviää aluehallintoviraston selvityksestä. Suurin osa kunnista tarjoaa nuorille monipuolisia nuorisotyön palveluita. Koronapandemian aikana palvelujen saatavuus notkahti, mutta on nyt palautunut vähintään pandemiaa edeltävälle tasolle.
Aluehallintovirastot selvittivät peruspalvelujen arvioinnissa, mitä palveluja kunnan nuorisotyö tarjosi ja miten niitä oli saatavilla vuonna 2023. Lisäksi selvitettiin nuorisotyöhön käytettäviä resursseja. Aluehallintovirastot lähettivät kunnille kyselyn, johon vastasivat kaikki 293 Manner-Suomen kuntaa.
Selvityksen mukaan nuorisotilojen ohjattua toimintaa oli tarjolla kaikissa Suomen kunnissa. Nuorisotilojen avoimet illat, avoin pienryhmä ja -kerhotoiminta, nuorten tieto- ja neuvontatyö sekä nuorille järjestettävät koulutus- ja tiedotustilaisuudet olivat palveluita, joita tarjosi vähintään yhdeksän kuntaa kymmenestä.
Kohdennetun nuorisotyön palveluista jalkautuva tai kadulla tehtävä nuorisotyö on ennätyslukemissa, sillä jopa 85 prosenttia kunnista ilmoitti tekevänsä jalkautuvaa nuorisotyötä. Vuonna 2015 palvelua tarjosi vain liki kolmannes kunnista. Koronavuoden jälkeen jalkautuva nuoristyö on lisääntynyt merkittävästi.
”Nuorisotyöllä on tarve tavoittaa nuoret siellä, missä he liikkuvat kuten kauppakeskuksissa tai koulujen loppumisen, juhlapyhien sekä erilaisten tapahtumien aikaan. Isoista kunnista liki 90 % teki jalkautuvaa nuoristyötä päivittäin”, kertoo ylitarkastaja Elli-Noora Rinne Lounais-Suomen aluehallintovirastosta.
Sen sijaan etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus koko maan kattavasta toiminnasta on hieman heikentynyt kohdennetun valtionavustuksen pudottua korona-avustusten päätyttyä.
Nuorisotyö tärkeää koulutuksen nivelvaiheessa
Perinteisesti nuorisotyötä on tehty nuorten vapaa-ajalla. Selvityksen mukaan työtä tehdään nyt entistä useammin muuna aikana kuten kouluissa. Nuorisotyötä peruskouluissa toteuttaa 94 prosenttia kunnista ja toisen asteen oppilaitoksissa 77 % kunnista.
”Koulunuorisotyö tulisi vakiinnuttaa osaksi nuorisotoimen ja koulujen yhteistyötä sekä peruskouluissa että ammatillisella toisella asteella. Erityisen tärkeää yhteistyö on koulutuksen nivelvaiheissa eli nuoren siirtyessä kouluasteelta seuraavalle”, toteaa Rinne.
Nuorisotilojen määrä vähentynyt
Kunnallisten nuorisotilojen määrä on vähentynyt viime vuosina. Nuorisotiloja oli 794 vuonna 2023, kun vuonna 2015 niitä oli vielä 959.
”Nuorisotilat ovat nuorille tärkeitä kohtaamispaikkoja. On tärkeää säilyttää vähintään nykyisen kaltainen nuorisotilaverkosto siten, että pienissä kunnissakin säilyisi vähintään yksi nuorisotila, vaikka nuorten määrä lähivuosina lähtisikin laskemaan”, sanoo Rinne.
Nuorisotoimien henkilöstön määrä on kasvanut viime vuosina. Kuntien nuorisotoimien käytettävissä oli vuonna 2023 yhteensä 3209 henkilötyövuotta. Keskimäärin koko maassa oli 535 nuorta yhtä nuorisotyön henkilötyövuotta kohden.
Peruspalvelujen arviointi pähkinänkuoressa
Peruspalvelujen saatavuuden arviointi on aluehallintovirastojen lakisääteinen tehtävä. Arvioinnilla seurataan, valvotaan ja arvioidaan sitä, ovatko peruspalvelut saatavissa yhdenvertaisesti eri puolilla Suomea. Arviointi tehdään joka toinen vuosi. Ministeriöt määrittelevät arviointikohteet ja ne vaihtelevat vuosittain. Vuoden 2023 arviointikohteet ovat:
- Opetustoimi: joustava perusopetus ja yhteisöllinen opiskeluhuolto
- Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore: kulttuuripalvelut
- Kirjastotoimi: lukutaitostrategia ja lukemiskulttuurin edistäminen kirjastojen toiminnassa
- Nuorisotoimi: Kunnallisen nuorisotyön saatavuus
- Liikuntatoimi: Kuntien liikuntapalvelujen resurssointi
Arvioinnin tulokset julkaistaan syksyllä 2024. Lisätietoa avi.fi-verkkosivuilla: Peruspalvelujen arviointi.
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Kaija Blom, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, 0295 016 265, kaija.blom@avi.fi
Ylitarkastaja Elli-Noora Rinne, Lounais-Suomen aluehallintovirasto 0295 081 085, elli-noora.rinne@avi.fi
Nuorisotilastot.fi -sivustolla näkyy kunnittain nuorille tarjottavat palvelut sekä nuorisotoimen peruspalvelujen visualisointi
Avainsanat
Linkit
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
POKA24- ja SAVO24-valmiusharjoitukset kehittivät alueellista varautumista ja yhteistyötä3.12.2024 11:38:55 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto järjesti POKA24- ja SAVO24-valmiusharjoitukset syksyllä 2024. Harjoitus osoitti, että tiiviillä yhteistyöllä ja sitoutumisella voidaan saavuttaa merkittäviä parannuksia alueellisessa varautumisessa.
Etelä-Savon hyvinvointialueelle huomautus Annin ja Otontuvan toimintayksiköstä3.12.2024 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto on antanut valvontapäätöksen, jossa se on huomauttanut Etelä-Savon hyvinvointialuetta asiakkaiden perushoivan ja huolenpidon sekä terveydenhuollon laiminlyönnistä Annin ja Otontupa -toimintayksikössä Kangasniemellä.
Luvatta tehty asbestipurkutyö käsiteltiin hovioikeudessa – yhteisösakko ja rikoshyödyn menettämisseuraamus aleni, päiväsakot pysyivät2.12.2024 16:42:47 EET | Tiedote
Vaasan hovioikeudessa on käsitelty Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden ratkaisu Kauhavalla 2021–2023 suoritetusta asbestipurkutyöstä. Hovioikeus pysytti toimitusjohtajan ja työnjohtajien päiväsakot, mutta alensi yhtiölle tuomitun yhteisösakon puoleen. Lisäksi hovioikeus huomioi rikoshyödyn menettämislaskelmassa yhtiön maksaman määrän haitta-aineen purkutyöstä, jonka seurauksena valtiolle korvattava rikoksen tuottama taloudellinen hyöty jäi reiluun 12 000 euroon.
Etelä-Suomen yleisten uimarantojen laatuluokissa kehitystä parempaan vuonna 202429.11.2024 11:53:23 EET | Tiedote
Aluehallintovirasto tarkistaa kuntien terveydensuojeluviranomaisten valvontatiedot yleisten uimarantojen vedenlaadusta. Uimakauden 2024 valvonnan perusteella suurin osa rannoista sai erinomaisen luokituksen ja laatuluokituksissa oli nousua edelliseen vuoteen verrattuna.
Positiv utveckling i de allmänna badsträndernas badvattenklasser i Södra Finland 202429.11.2024 11:53:19 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket granskar uppgifterna från de kommunala hälsoskyddsmyndigheternas kontroller av allmänna badstränders vattenkvalitet. Utifrån kontrollerna badsäsongen 2024 klassificerades badvattnet vid största delen av stränderna som utmärkt. Jämfört med året innan har det skett en positiv utveckling i badvattenklasserna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme