Italohurmaaja baritoni Patrizio Buanne jälleen Suomeen
Nuori 28 -vuotias Patrizio Buanne jätti jalanjälkensä Suomeen esiintymisillään ja Suomen kultalevyllään vuonna 2006. Nyt miljoonine levytyksineen ja monet maailmankolkat esiintymisillään kiertänyt 46 -vuotias Patrizio haluaa hurmata suomalaisen yleisön meidän kaikkien tuntemilla maailman ja italohiteillä.
Vuonna 2006 Patrizion visiitistä muun muassa Sanomalehti Kaleva kirjoitti näin. https://www.kaleva.fi/viilea-herrasmies-paljastui-villikoksi/2468354
Patrizio Buanne, 46, syntyi Wienissä napolilaisten vanhempien perheeseen vuonna 1978. Vanhempiensa ravintolaliiketoiminnan vuoksi hän matkusteli jo lapsena kahden historiallisen kaupungin Wienin ja Napolin välillä. Välimeren pääkaupunki Napoli ja Euroopan sydän Wien eivät voineet olla vaikuttamatta hänen monikulttuuriseen kehittymiseensä. Vuonna 1997, 17-vuotiaana, Patrizio esiintyi paaville (John Paul II) Puolan Wroclawissa 85 000 hengen yleisölle. Sen jälkeen ovat seuranneet lukuisat esiintymiset eri mantereilla sekä kulta- ja platinalevyt miljoonine levytyksineen ympäri maailmaa. Debyyttialbumi The Italian viimeisteltiin the Abbey Road Studioilla Lontoossa the Royal Philharmonic Orchestran säestämänä. Se julkaistiin vuonna 2005 ja yhden viikon aikana sitä myytiin 100 000 kappaletta. Vierailullaan maassamme vuonna 2006 Patrizio sai matkaansa kultalevyn tuosta julkaisusta Suomessa.
Italomusiikki hurmaa suomalaisetkin
Italomusiikki näyttää hurmaavan suomalaiset edelleenkin. Helmikuun konsertit Helsingin Kulttuuritalossa ja Turun konserttitalossa ovat jo nyt täyteen varattuja. Konserteissa kunnioitetaan myös maailman- ja italomusiikkibuumin Suomeen tuoneita artisteja, kuten Kari Tapiota, Umberto Marcatoa, Henry Theeliä, Paula Koivuniemeä ja Frediä. Esimerkiksi L`italiano, Gli occhi miei (Help yourself), Smile, O Sole Mio, Ciao ciao bambina, You`re My World, Il Mondo, Parla Piu Piano, Surrender, Amigos Para Siempre, Americano ja Come Prima nostavat tunnelman kattoon Patrizion modernilla otteella tulkitsemana.
Konsertit:
- Lohja, Blue Christmas -konsertti 7.12.2024 (loppuunmyyty)
- Helsinki, Kulttuuritalo 6.2.2025 (lähes täynnä)
- Turku, Konserttitalo 8.2.2025 (lähes täynnä)
- Jyväskylä, Paviljonki 9.2.2025
- kesä 2025, heinä-, elokuun vaihteen Bella Napoli konsertteja kesätapahtumissa.
Tarkemmat kesän tiedot julkaistaan joulukuun 2024 aikana.
Patrizio on Suomessa 5.-10.12.2024, jolloin haastattelutkin onnistuvat, varaa 0400 647723.
Tähän ajankohtaan mahtuvat ainakin: Lohjan konsertti 7.12. ja vierailu Puoli Seitsemän Tv-ohjelmassa 9.12.2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raimo ViljalatoimitusjohtajaSuomen Viihdekeskus Oy
Puh:+358400647723info@juhlatalo.comKuvat
Linkit
Suomen Viihdekeskus Oy/Juhlatalo
Vuodesta 1993 toiminut Suomen Viihdekeskus Oy järjestää valtakunnallisesti viihdettä eri muodoissaan, ravintola-, Catering- ja juhlapalveluita.Tunnustusta on tullut valtakunnallisen tapahtumajärjestäjä- ja yrittäjäpalkinnon muodossa. Paras palkinto on kuitenkin ollut uskollisten asiakkaiden mukana olo kanssamme. Näiden vuosikymmenten aikana on varovasti arvioiden yli miljoona viihteen ystävää käyttänyt palveluitamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Viihdekeskus Oy
Maailmantähti baritoni Patrizio Buanne Suomeen2.12.2024 07:20:00 EET | Tiedote
Tätä glamouria, vauhtia ja hittikavalkadia ei ole ennen Suomessa koettu. Sen lupaavat maailmankuulu napolilainen baritoni Patrizio Buanne ja supersuosittu Diandra. Romantiikan helmiä, tyylikkyyttä ja ohjelmiston loistokkuutta on siis luvassa. Patrizion ja Diandran äänet sopivat mahtavasti tämän maailmanmusiikin esittämiseen myös duona.
Maailmantähti baritoni Patrizio Buanne Suomeen8.10.2024 07:19:00 EEST | Tiedote
Tätä glamouria, vauhtia ja hittikavalkadia ei ole ennen Suomessa koettu. Sen lupaavat maailmankuulu napolilainen baritoni Patrizio Buanne ja supersuosittu Diandra. Romantiikan helmiä, tyylikkyyttä ja ohjelmiston loistokkuutta on siis luvassa. Patrizion ja Diandran äänet sopivat mahtavasti tämän maailmanmusiikin esittämiseen myös duona.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme