Lapset ja nuoret keskustelevat päättäjien kanssa hyvinvoinnista koulussa
Kokkolan nuorisovaltuusto on kutsunut päättäjiä, luottamushenkilöitä, viranhaltijoita ja asiantuntijoita Lapset, nuoret ja päättäjät -tilaisuuteen keskustelemaan nuorille tärkeistä aiheista. Nuorisovaltuusto on pyytänyt myös lapsivaltuustoa mukaan keskusteluun
Kokkolalaiset lapset ja nuoret haluavat kuulla millä toimenpiteillä Kokkolan kouluissa tuetaan oppilaiden koulussa jaksamista? Miten kiusaaminen saadaan loppumaan? Miten päihteidenkäyttöön puututaan? Ja miten varmistetaan, että apu mielenterveyden haasteisiin on saatavilla?
Tilaisuus järjestetään torstaina 28.11.2024 klo 13.00-15.30 kaupungintalolla. Median edustajia pyydetään saapumaan tilaisuuteen klo 15.15 kuulemaan yhteenvetoa keskusteluista ja tekemään haastatteluja. Median edustajien on mahdollista kuulla lapsi- ja nuorisovaltuuston ajatuksia ennakkoon maanantaina 25.11. klo 16.30. Ennakkohaastatteluista voi sopia lapsi- ja nuorisovaltuuston sihteerin Satu Kinnusen kanssa.
Yhteyshenkilöt
Satu KinnunenKohdennetun nuorisotyön koordinaattori |Kokkolan Nuorisopalvelut
Puh:044 780 9266satu.kinnunen@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Kommunalvalets resultat fastställdes16.4.2025 16:33:05 EEST | Pressmeddelande
Kommunalvalets resultat har fastställts. I Karleby röstade 54,6 % av de röstberättigade. 24,3 % röstade på förhand och 30,3 % röstade på den egentliga valdagen.
Kuntavaalien tulos vahvistettiin16.4.2025 16:33:05 EEST | Tiedote
Kuntavaalien tulos on vahvistettu. Kokkolassa äänensä antoi 54,6 % äänioikeutetuista. Ennakkoon äänesti 24,3 % ja varsinaisena vaalipäivänä 30,3 %.
Karleby stads ställningstagande: Fortsatt flygförbindelse mellan Karleby-Jakobstad och Helsingfors måste tryggas11.4.2025 11:08:05 EEST | Pressmeddelande
Karleby stad kräver att Finavias riksomfattande flygplatsnätverk måste bevaras i sin nuvarande omfattning och att Orpos regering i sin halvtidsöversyn måste säkerställa att köp av trafiktjänster mellan Karleby-Jakobstad och Helsingfors fortsätter efter att nuvarande finansieringsperiod går ut. Pågående finansieringsperiod går ut i mars 2026 och det finns ett optionsavtal om fortsatt flygtrafik fram till februari 2028.
Kokkolan kaupungin kannanotto: lentoyhteyden jatkuminen turvattava11.4.2025 11:08:05 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunki edellyttää, että Finavian valtakunnallinen lentoasemaverkosto on säilytettävä nykyisellään ja Orpon hallituksen puoliväliriihessä on turvattava Kokkola-Pietarsaari – Helsinki -reitin ostoliikenteen jatkuminen nykyisen rahoituskauden jälkeen. Meneillään oleva rahoituskausi päättyy maaliskuussa 2026, ja lentojen jatkamisesta on olemassa optiosopimus helmikuulle 2028 saakka.
Forststyrelsen och Karleby stad förhandlar om försäljningen av byggnaderna på Tankar11.4.2025 10:07:42 EEST | Pressmeddelande
Forststyrelsens Naturtjänster planerar att sälja de byggnader på Tankar som Naturtjänster förvaltar till Karleby stad. Karleby behandlar ärendet på stadsstyrelsens sammanträde 14.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme