Suojakeleistä suolakeleihin – näin suojaat autosi maantiesuolalta ja helpotat seuraavaa pesukertaa
Leudon alkusyksyn jälkeen talvi ja pakkaskelit ovat nyt tulleet jäädäkseen, mikä tarkoittaa, että myös teiden suolaus on alkanut. Vaikka suola helpottaa tiellä pysymistä liukkailla keleillä, on sillä myös haittapuolensa; suolan sulattama loska likaa auton nopeasti. Autoglym Polar Collection -auton puhdistussetti sisältää tarvittavat pesutuotteet sitkeimmänkin lian puhdistamiseen vaivattomasti.
Talven mukanaan tuoma pakkanen ei aina helpota auton puhtaanapitoa, sillä teillä käytetty suola voi auton pinnoille pinttyessään vaatia jopa enemmän aikaa ja useampia pesukertoja kuin syksyn kurakelit. Kuivunut suola on yksi haastavimmista auton pinnoilta puhdistettavista, ja mitä pidemmät pesuvälit autollaan talviaikaan pitää, sitä vaikeampi suolaa on saada pestyä pois.
Muista pestä auto useammin, kun pakkasasteita on vähemmän
Teitä suolataan lähinnä silloin, kun lämpötila on lämpimämpi kuin -6 astetta. Tällöin autonomistajan on syytä tihentää autonsa pesukertoja. Näin ehkäistään myös suolan aiheuttamia maalipinnan vaurioita. Laadukkaista autonhoitotuotteistaan tunnettu Autoglym muistuttaa, ettei suolan likaamaa autoa kannata yrittää hangata puhtaaksi, sillä karhea suola saattaa naarmuttaa maalipintaa.
Kuten muutoinkin pinttyneen lian suhteen, auton puhdistus suolasta kannattaa aloittaa esipesulla. Vasta tämän jälkeen auto pestään shampoolla. Esipesulla on suuri merkitys auton puhdistamisessa, ja laadukkaat pesutuotteet tekevät suolankin likaaman auton pesusta helppoa ja vaivatonta. Autoglym Polar Collection -puhdistussetti sisältää kolme suosituinta Polar-sarjan autonpesutuotetta – Polar Blast, Polar Wash sekä Polar Seal -tuotteet – kattaen puhdistuksen kaikki vaiheet esipesusta suojaukseen. On hyvä muistaa, että laadukkaan suojapinnoitteen käyttö pesun jälkeen helpottaa myös huomattavasti tulevia pesukertoja.
Erityisesti pakkaskelillä auton kuivaus kannattaa myös tehdä huolella, jottei vesi pääse jäätymään pinnoille estäen pahimmassa tapauksessa ovien avaamisen. Uusi Autoglym InstaDry -kuivausliina imee tehokkaasti veden kuivaten auton nopeasti ja jättäen kiiltävän lopputuloksen. Mikäli vesi pääsisi kuitenkin jäätymään auton pinnoille, Autoglym De-Icer -jäänpoistaja sulattaa jään ilman mekaanista hankausta auton lasi-, maali-, muovi-, kumi- ja metallipinnoilta.
Tuotteiden saatavuus ja hinnat:
- Autoglym Autoglym Polar Collection -puhdistussetti – 34,90 euroa
- Autoglym Polar Blast -esipesuaine 2,5 l – 24,90 euroa
- Autoglym Polar Wash -autoshampoo 2,5 l – 19,90 euroa
- Autoglym Polar Seal -suojapinnoite 1 l – 24,90 euroa
- Autoglym InstaDry -kuivausliina – 11,90 euroa
- AutoGlym De-Icer -jäänpoistaja 500 ml – 5,99 euroa
Autoglym-tuotteet ovat saatavilla Motonetin myymälöistä ja verkkokaupasta kautta maan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iiris MaijoViestintäkonsultti, Viestintätoimisto Manifesto
Puh:+358 40 034 5877iiris.maijo@manifesto.fiKuvat
Autoglym
Vuonna 1965 perustettu Autoglym on Iso-Britannian suurin autonhoitotuotteiden valmistaja. Kaikki yhtiön kemialliset tuotteet kehitetään, testataan ja valmistetaan sen huipputason tutkimus-, kehitys- ja tuotantolaitoksissa Iso-Britannian Pohjois-Hertfordshiressä. Autoglymin missiona on luoda maailman parhaita autonhoitotuotteita, ja sen tuotteita myydään nykyään yli 45 maassa. Uusin, palkittu tuotesarja sisältää yli 60 tuotetta, jotka kattavat kaikki autonhoitoprosessin osa-alueet. Tuotteet on suunniteltu niin satunnaisia käyttäjiä kuin vannoutuneita autonhoidon harrastajia ajatellen – jokainen Autoglym-tuote on vaivaton ja miellyttävä käyttää ja niiden avulla kuluttaja saa laadukkaan lopputuloksen.
Kuluttajille suunnattujen tuotteiden lisäksi Autoglymilla on oma Professional-tuotesarja, joka on kehitetty erityisesti autonpesuyrityksille ja niille, jotka puhdistavat kooltaan suurempia, julkisessa käytössä olevia kulkuneuvoja, kuten busseja ja junia.
Lue lisää: www.autoglym.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viestintätoimisto Manifesto Oy
Ostosterapiaa Istanbulissa – joulushoppailun aarreaitta3.12.2024 09:45:00 EET | Tiedote
Kaipaatko elämääsi hieman ostosterapiaa loppuvuoden pimeiden päivien keskelle? Istanbul on yksi maailman parhaista ostoskaupungeista, jonka kaupoissa on loppuvuonna laajasti alennusmyyntejä. Istanbul on ostosten aarreaitta, joka on täynnä monipuolisia kohteita tyylikkäiden putiikkien reunustamista kaduista vilkkaisiin markkinoihin. Etsitpä sitten ylellisyystavaroita, merkkivaatteita tai perinteisiä matkamuistoja, Istanbul tarjoaa näitä kaikkia. Säkenöivässä metropolissa taidokkaat käsityöläiset tarjoavat myös muiden muassa tuotteita, jotka heijastavat sen monikulttuurista identiteettiä.
Toivon äärellä -valokuvanäyttelyssä parantumattoman sairauden kanssa eläminen kohtaa toivon, empatian ja luonnon kauneuden29.11.2024 10:42:09 EET | Tiedote
Valokuvanäyttely Toivon äärellä (In the Presence of Hope) juhlistaa elämisen etuoikeutta, ainutlaatuisuutta ja arvaamattomuutta herkkien henkilökuvien kautta. Hankkeessa Minna Pinola on haastatellut ja valokuvannut 12 parantumattomasti sairasta, jotka jakavat ajatuksiaan siitä, kun sairaus astuu kutsumattomana vieraana osaksi elämää. Elämä on valoa ja varjoa, ja se on tänään.
Anna lahjaksi autonhoidon iloa tänä jouluna Autoglymin uusilla lahjapakkauksilla27.11.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Suomalaiset ovat autokansaa, ja monet tykkäävät auton kanssa puuhastelusta. Tänä jouluna kekseliäimmät pukin apurit hankkivat autoharrastajille lahjaksi Autoglymin laadukkaita autonhoitotuotteita. Autoglymin kattavasta tuotevalikoimasta löytyvät nyt valmiit lahjapakkaukset kaikille, jotka mielellään puuhastelevat auton parissa.
Turkin-matkailu ennätyksellisen suurta loppukesällä ja alkusyksyllä20.11.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Turkissa vieraili kuluvan vuoden tammi-syyskuun aikana 49,2 miljoonaa kävijää. Kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen aikana matkailutuloja kertyi 46,9 miljardia dollaria. Kävijämäärä rikkoi kaikkien aikojen ennätyksen ja kasvoi edellisvuoteen verrattuna 9 prosenttia, tulot kasvoivat 7 prosenttia. Kulttuuri- ja matkailuministeri Mehmet Nuri Ersoyn mukaan Turkilla matkailumaana onkin nyt hyvät edellytykset ylittää 60 miljoonan kävijän tavoite vuoden 2024 loppuun mennessä.
Viikonloppu Istanbulissa – tärkeimmät nähtävyydet kahdessa päivässä19.11.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Istanbul on yksi maailman säkenöivimmistä kaupungeista, joka tarjoaa matkailijoille kiehtovan historian, ainutlaatuisen keittiön, vilkkaan taide- ja kulttuurielämän sekä laajan valikoiman ostosmahdollisuuksia. Turkin tunnetuimpana metropolina Istanbul tarjoaa loputtomasti vaihtoehtoja myös niille vierailijoille, jotka viettävät kaupungissa vain lyhyen ajan. Koostimme ehdotuksen ohjelmasta, jossa näet ja koet tärkeimmät kohteen yhdessä viikonlopussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme