KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vesitalousluvan muuttamista
Veden juoksutus yhtiön voimalaitoksella oli voimassa olleen vesitalousluvan mukaan hoidettava laitoksen koneistojen ja tulva-aukkojen kautta niin, että yläpuolisen järven vedenkorkeus pysyi luonnonmukaisena.
Asiassa oli selvitetty, että lupaviranomainen oli määrännyt valvontaviranomaisen vuosien 2013–2024 aikana seitsemän kertaa ryhtymään voimalaitoksella vaarantorjuntatoimiin tulvasta tai kuivuudesta aiheutuvan vaaran poistamiseksi tai vahinkojen vähentämiseksi.
Aluehallintovirasto oli elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hakemuksesta antamallaan päätöksellä lisännyt voimalaitoksen lupaan uusia määräyksiä, joiden mukaan yläpuolisen järven vedenpinnan nousua ja laskua päätöksessä tarkemmin mainittujen korkeustasojen ylä- tai alapuolelle saatiin tiettynä vuodenaikana estää tai vähentää poikkeamalla tilapäisesti luonnontilaa vastaavasta juoksutuksesta.
Asiassa oli otettava kantaa siihen, voitiinko mainittuja lupamääräyksiä antaa, vaikka voimalaitoksessa ei harjoitettu vesilaissa tarkoitettua vesistön säännöstelyä.
Vesilain 3 luvun 21 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan vesitalousluvan lupamääräyksiä voitiin tarkistaa ja antaa uusia määräyksiä, jos tulvasta tai kuivuudesta saattoi aiheutua lainkohdassa säädettyjä vahingollisia vaikutuksia yleiselle tai yksityiselle edulle, eikä näitä vaikutuksia muutoin voitu riittävästi vähentää. Vahingolliset vaikutukset yleiselle ja yksityiselle edulle oli määritelty 4 kohdassa samalla tavalla kuin vaarantorjuntatoimia koskevassa vesilain säännöksessä.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että mainittua vesilain 3 luvun 21 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöstä voitiin soveltaa myös sellaiseen voimalaitokseen, joka ei harjoittanut vesilaissa tarkoitettua vesistön säännöstelyä. Korkein hallinto-oikeus lisäksi katsoi, että säännöksen mukaiset edellytykset uusien lupamääräysten antamiseksi täyttyivät.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n muu päätös, joka koskee julkista hankintaa (pienet infraurakat)3.12.2024 10:37:25 EET | Päätös
Korkeimman hallinto-oikeuden muu päätös, joka koskee julkisen hankinnan valituslupahakemusta ja valitusta. Muutoksenhakijana Turun kaupunki.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee rahapelien markkinoinnin kieltämistä27.11.2024 09:26:38 EET | Päätös
Asiassa oli ratkaistavana, oliko Poliisihallitus voinut arpajaislain 62 a §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla kieltää Eurosportia esittämästä Ranskasta lähetetyllä ja Suomeen suunnatulla Eurosport 1 (Finland) -televisiokanavalla muita kuin Veikkaus Oy:n toimeenpanemia rahapelejä koskevia mainoksia. Erityisesti korkeimman hallinto-oikeuden arvioitavana oli, seuraako AV- ja AVMS-direktiivistä, ettei sen jäsenvaltion, jossa televisiolähetys vastaanotetaan, viranomainen voi kyseisen kaltaisissa tilanteissa kieltää rahapelien mainontaa kansallisen lainsäädännön nojalla.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee hyvinvointialueen hallintosääntöä22.11.2024 09:46:00 EET | Päätös
Asiassa oli ratkaistavana, oliko aluevaltuuston hyväksymässä hallintosäännössä osoitettu terveydenhuoltolain 57 §:n vastaisesti hyvinvointialueen johtaville viranhaltijoille yksinomaan vastaavalle lääkärille kuuluvaa terveyden- ja sairaanhoidon johtamiseen ja valvontaan liittyvää toimivaltaa.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee henkilökohtaisen tulon verotusta ja luovutusvoittoa15.11.2024 09:20:36 EET | Päätös
A oli ostanut ja myynyt virtuaalivaluutta Bitcoineja vuodesta 2013 alkaen useissa erissä. Virtuaalivaluuttapörssissä ja -lompakossa pidettävät virtuaalivaluutat näyttäytyivät palvelun käyttäjälle ja virtuaalivaluuttojen omistajalle numeroimattomina ja yksilöimättöminä, eikä luovutettavaa Bitcoinia ollut mahdollista yksilöidä.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ampuma-aseasiaa15.11.2024 09:09:45 EET | Päätös
A:lle myönnetyt ampuma-aseiden hallussapitoluvat oli peruutettu, kun A oli syyllistynyt ampuma-aselain 67 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuun muuhun rikokseen, joka osoitti hänet sopimattomaksi pitämään hallussa ampuma-aseita. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli ratkaistavana, olisiko A:lle tullut antaa ampuma-aselain 69 §:n 1 momentissa tarkoitettu varoitus aseiden hallussapitolupien peruuttamisen sijaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme