Maahanmuuton vaikutus julkiselle sektorille on positiivinen – vaikutus talouskasvuun riippuu siitä, nostaako maahanmuutto Suomen osaamistasoa ja innovatiivisuutta
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos julkistaa maahanmuuttomuistion, joka on laadittu tausta-aineistoksi Risto Murron johtamalle kasvutyöryhmälle. Etla Muistio selvittää, mikä on Suomeen kohdistuvan maahanmuuton tarve ja rakenne, maahanmuuttajien työllisyys ja tulot, opiskelu ja tutkinnot sekä makrotaloudelliset vaikutukset. Tänään julkaistussa muistiossa käydään läpi pääasiassa vuonna 2024 julkaistuja tutkimustuloksia ja muistio on lähetetty kasvutyöryhmään marraskuussa 2024.

Ikääntyvä Suomi tarvitsee maahanmuuttoa, koska se on vastavoima työikäisen väestön vähenemiselle. Työikäisen väestön väheneminen estettäisiin pysyvällä 44 000 ihmisen vuotuisella nettomuutolla, mutta nyt näköpiirissä on 24 000 henkilön muuttovoitto.
– Jos vähäisen syntyvyyden aiheuttama ikääntyminen saataisiin pysäytettyä maahanmuuton avulla, kestävyysvaje alenisi kaksi prosenttiyksikköä. Vaikutus valtionvelan hallinnalle olisi siis merkittävä, sanoo Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.
Suomeen tulleet muuttajat ovat keskimäärin nuorempia kuin kantasuomalainen väestö. He ovat myös Suomessa syntyneitä terveempiä, eikä terveysero näytä kapenevan edes iän myötä. Heidän koulutustasonsa ja siten myös tulotaso on maahan tullessa Suomessa syntyneitä matalampi. Koulutus- ja tulotaso paranevat ajan kuluessa muuttajien vähitellen hankkiessa suomalaisille työmarkkinoille sopivaa kokemusta, kielitaitoa ja osaamista. Jopa humanitaarisin syin Suomeen tulleiden tulotaso saavuttaa merkittävästi suomalaisia kymmenen ensimmäisen maassa vietetyn vuoden aikana.
Osaajien maahanmuutto kasvanut selvästi
Osaajien maahanmuutto on lisääntynyt, ja se on vahvasti keskittynyt yliopistoihin, terveydenhuoltoon sekä ICT-aloille.
– Korkeasti koulutetut muuttajat hyödyttävät kohdemaata, koska talouskasvu perustuu koko ajan enemmän osaamiselle. Maahanmuutto laajentaa ja täydentää Suomessa syntyneiden osaamistarjontaa, innovaatiokykyä ja edistää tiedon leviämistä. Vuonna 2021 haetuista patenteista 60 prosentissa oli mukana ulkomaalaisia keksijöitä, ja yli viidesosassa oli sekä suomalaisia että ulkomaisia keksijöitä, huomauttaa Kangasharju.
Haasteena on, että merkittävä osa Suomeen muuttavista poistuu maasta melko nopeasti. Viidessä vuodessa maahan tulon jälkeen noin puolet heistä on vielä Suomessa ja 10 vuoden kuluttua enää 40 prosenttia. Perheelliset pysyvät maassa muita kauemmin.
Maahanmuuton vaikutus julkiselle sektorille on positiivinen
Lyhytaikainen iso maahanmuuttoaalto alentaa aluksi muuton kohdemaan elintasoa, koska työllistymiseen kuluu aikaa. Pidemmällä aikavälillä elintaso palaa kuitenkin kohti entistä kasvutrendiään sitä mukaan, kun maahanmuuttajat työllistyvät ja sopeutuvat uuteen kotimaahansa. Vaikutus talouskasvuun riippuu siitä, nostaako maahanmuutto kohdemaan osaamistasoa ja innovatiivisuutta.
– Ajatus siitä, että maahanmuuton aiheuttama lisääntynyt työn tarjonta kasvattaisi työttömyyttä, perustuu virheelliseen oletukseen siitä, että työpaikkojen määrä kansantaloudessa on vakio. Tutkimuskirjallisuuden valossa maahanmuuttajat eivät niinkään syrjäytä kantaväestöä työmarkkinoilla vaan toisia maahanmuuttajia, Kangasharju huomauttaa.
Tilastokeskuksen mukaan ulkomailla syntyneiden 15–64–vuotiaiden työllisyysaste oli vuosina 2000–2021 keskimäärin yhdeksän prosenttiyksikköä matalampi kuin Suomessa syntyneillä. Vuonna 2022 eroa oli enää reilut neljä prosenttiyksikköä. Viime vuosien nopea muuttoaalto aiheutti ulkomaalaistaustaisen väestön työllisyysasteen laskun vuonna 2023. Tällöin työllisyysaste oli 70,3 prosenttia, mikä on kuitenkin edelleen korkeampi kuin yhtenäkään aiempana vuonna jaksolla 2016–2021.
Kangasharju, Aki: Maahanmuutto Suomeen: Tarve, määrä ja vaikutukset. (Etla Muistio 146)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aki KangasharjuToimitusjohtaja, ETLA
Puh:050 583 8573aki.kangasharju@etla.fiKuvat


Linkit
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Etla: EU:n ”puhtaat tullit” vähentäneet päästöintensiivisten tuotteiden tuontia, mutta joutuneet kauppariitojen kapulaksi15.4.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
EU:n hiilirajamekanismiin kuuluvien tuotteiden tuonti on vähentynyt suhteessa muuhun tuontiin, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Hiilirajamekanismi on suunniteltu täydentämään EU:n päästökauppajärjestelmää ja edistämään vähäpäästöisemmän tuotannon käyttöönottoa myös unionin ulkopuolella. Mekanismin asettamien ”puhtaiden tullien” toteutustapa on kuitenkin hallinnollisesti raskas ja ne voivat osaltaan kiihdyttää myös Trumpin käynnistämää globaalia kauppasotaa.
Kutsu medialle: EU:n hiilirajamekanismi tullien keskellä15.4.2025 09:00:48 EEST | Kutsu
Etla on arvioinut hiilirajamekanismiin liittyviä hallinnollisia kustannuksia yrityksille ja mekanismin vaikutuksia kansainväliseen kauppaan. Tutkimushankkeen päätösseminaarissa tänään tiistaina 15.4. käydään läpi kauppapolitiikan isoa kuvaa ja hiilirajamekanismista saatuja tuloksia sekä pohditaan mekanismin roolia osana suomalaisyritysten liiketoimintaympäristöä ja kauppapolitiikkaa.
Kutsu medialle: Nokiasta 2008–2014 lähteneiden tie yrittäjiksi11.4.2025 09:30:36 EEST | Kutsu
Etla on selvittänyt ex-nokialaisten perustamien yritysten tilannetta ja menestystä. Tuoreita tutkimustuloksia esitellään tiistaina 22. huhtikuuta järjestettävässä julkistustilaisuudessa. Tilaisuutta voi seurata paikan päällä Helsingissä tai livestriimin kautta.
Kutsu medialle: EU:n hiilirajamekanismi tullien keskellä9.4.2025 09:46:46 EEST | Tiedote
Etla on arvioinut hiilirajamekanismiin liittyviä hallinnollisia kustannuksia yrityksille ja mekanismin vaikutuksia kansainväliseen kauppaan. Tutkimushankkeen päätösseminaarissa tiistaina 15.4. käydään läpi kauppapolitiikan isoa kuvaa ja hiilirajamekanismista saatuja tuloksia, sekä pohditaan mekanismin roolia osana suomalaisyritysten liiketoimintaympäristöä ja kauppapolitiikkaa.
Etla: Suomen kansantalouden ongelmat eivät selity yritysrahoituksen haasteilla – yritysten omissa kasvuhaluissa parantamisen varaa8.4.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppalaisiin maihin verrattuna Suomessa on vähiten yritysten kasvua kaventavia rahoitusrajoitteita, käy ilmi tuoreesta Etlan tutkimuksesta. Jos rahoitusrajoitteita on, niitä kohtaavat enemmän nuoremmat, pienemmät, innovatiiviset ja kasvuhakuiset yritykset. Yritysrahoitusjärjestelmän haasteet löytyvät vierasta pääomaa eli velkarahoitusta enemmän oman pääoman ehtoisen rahoituksen puolelta. Suomen vaatimatonta kasvua selittää pikemminkin rahoituksen kysyntä kuin tarjonta. Rahoitusjärjestelmä siis toimii, mutta kasvun tulpaksi muodostuvat yritysten omat vaatimattomat kasvuhalut ja -kyvyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme