Liikuntalautakunnan päätökset 28.11.2024

Jaa

Espoon liikuntalautakunta hyväksyi kokouksessaan liikunnan ja urheilun tulosyksikön kolmannen osavuosikatsauksen, päätti Puolarmaarin tenniskentän käytöstä, tarkensi olemassa olevia liikuntapaikkarakentamisen kumppanuussopimusten periaatteita sekä merkitsi tiedoksi arvonlisäveron korotuksen vaikutuksen hintoihin.

Kuvassa on piirreetyjä ihmishahmoja.

Liikuntalautakunta päätti pitää Puolarmaarin kentän kuntalaisten käytössä. Huhtikuussa lautakunnalle tehdyn vetoomuksen käsittelyn jälkeen tenniskentän päätyaitoja on korotettu ja suojattu pressuilla räminän estämiseksi, kentälle on asennettu kameravalvonta ja vartiointia on tehostettu.

Liikunnan ja urheilun yksikkö tekee vielä uusia toimenpiteitä häiriöiden vähentämiseksi. Kentän aitoihin lisätään melua vähentäviä suojapeitteitä, jotka estävät samalla pallon lyömisen aitoihin, ja aitoja muokataan siten, ettei aitojen yli enää pääse kiipeämään. Kentän viereen tuodaan bajamaja ja vartiointia tehostetaan.

Tenniskentistä on pulaa Espoossa. Kuntalaisilta tulee palautteita uusien kenttien rakentamisesta ja osassa toivotaan Puolarmaarin kentän säilyttämistä.

Puolarmaarin ulkoilualueen kehittyessä tenniskentät sijoitetaan ulkoilukeskuksen viereen ja Perhospolun tenniskentän alueelle mietitään muita ulkoiluaktiviteettejä.

Lautakunta merkitsi tiedoksi, että arvonlisäveron nousee kymmenestä prosentista 14 prosenttiin 1.1.2025. Liikuntalautakunta on tarkastanut liikunnan palveluiden hintoja viime keväänä ja muutokset tulevat voimaan 1.1.2025. Arvonlisäveron korotukset on huomioitu uudessa hinnastossa.

Senioreiden +68 Sporttiranneke pysyy maksuttomana

Valtuuston talousarvioneuvotteluissa on päätetty, että +68 Sporttiranneke säilyy maksuttomana, vaikka liikuntalautakunta päätti keväällä yhtä aikaa muiden hintamuutosten kanssa muuttaa sporttirannekkeen maksulliseksi.

Sporttiranneke ladataan uimahalleilla ja kuntosaleilla käytettävään rannekkeeseen. Vaikka sporttirannekepalvelu säilyy maksuttomana, vuoden vaihteesta alkaen fyysinen ranneke on myös senioreille maksullinen ja maksaa kymmenen euroa.

+68 Sporttirannekkeen voi ladata olemassa olevaan rannekkeeseen. Uusi fyysinen ranneke tarvitsee siis ostaa vain siinä tapauksessa, jos sellaista ei vielä omista tai jos ranneke on kadonnut.

Katso kaikki kokouksen päätökset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

”Konferenssivieraiden odotukset tulee aina ylittää” – Aalto-yliopiston professori Risto Ilmoniemi on valittu vuoden 2024 Espoo Ambassadoriksi3.12.2024 16:09:33 EET | Tiedote

Espoo on saanut uuden kongressilähettilään, kun teknillisen fysiikan professori Risto Ilmoniemi Aalto-yliopistosta valittiin vuoden 2024 Espoo Ambassadoriksi. Valinta vuoden Ambassadoriksi on tunnustus Ilmoniemen tärkeästä panoksesta kansainvälisten tieteellisten kongressien ja kesäkoulujen kutsumisessa ja järjestämisessä niin Suomessa, Espoossa kuin ulkomaillakin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye