Kymenlaakson hyvinvointialueelta odotetaan määrätietoisia toimia peruspalvelujen uudistamiseen, digitaalisten palvelujen kasvattamiseen ja talouden tasapainottamiseen
Hyvinvointialueiden lakisääteiset ohjausneuvottelut käytiin Kymenlaakson hyvinvointialueen osalta 27.11.2024. Valtion ohjauksesta vastaavat valtiovarainministeriö, sisäministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ja kukin hyvinvointialue käyvät vuosittain ohjausneuvottelut, joissa tarkastellaan alueen toimintaa ja taloutta kokonaisuutena.
Kymenlaaksolle neuvottelut toivat tavoitteeksi määrätietoisen palvelurakenteen muutoksen ja digitaalisuuden lisäämisen sekä odotetusti myös talouden tasapainottamisen. Ministeriöt antoivat Kymenlaaksolle tunnustusta siitä, että alueella kehittämistä ja muutosta tehdään pitkällä tähtäimellä. Samoin kiitoksia sai se, että pian avattava Oma Kymenlaakso -palvelu on osa olemassa olevaa kokonaisuutta eikä irrallinen osa.
– Olemme talousraportoinneissa tuoneet esille, että taloudellisissa tavoitteissa ei toistaiseksi ole onnistuttu, joten valtion ohjaus talouden tasapainottamiseksi ei ollut mikään yllätys. Osasimme odottaa sitä ja toki olemme samaa mieltä, että talous tulee saada kuntoon, toteaa hyvinvointialuejohtaja Harri Hagman.
– Aikataulun koemme kuitenkin ongelmaksi. Nykyisessä aikataulussa talouden tasapainottaminen alijäämien kattamisen osalta on lähes mahdoton saavuttaa täysimääräisesti toiminnan uudistamisen ja kehittämisen keinoin. Vaikka tästä myös valtion suuntaan viestimme itse ja yhdessä muiden hyvinvointialueiden kanssa, niin selväksi on käynyt, ettei aikataulua olla valtion toimesta muuttamassa.
Hyvinvointialuejohtaja Hagman oli tyytyväinen neuvottelujen luonteeseen ja henkeen, vaikka talousmittarit aiheuttivat huolta molemmin puolin. Ministeriöille saatiin hyvin avattua keskeisiä toimia ja myös toimenpidesuositusten osalta pystyttiin osoittamaan, että työtä näiden eteen on jo tehty.
– Digitaalisen palvelun kasvattamisen, perusterveydenhuollon toimintamallien uudistamisen ja asumispalvelujen kehittämisen osalta saimme tuotua uutta tietoa jo neuvottelupöytään. Samoin henkilöstön veto- ja pitovoiman parantumisesta. Tietysti toimenpidesuositukset on otettava vakavasti ja työtä niiden eteen tehostettava kuten myös tulosten mittarointia.
Tarkempi arvio hyvinvointialueen sote-palvelujen järjestämisestä vuonna 2024 annetaan alkuvuonna 2025 julkistettavassa ”STM:n selvitys hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 2024”.
Ministeriöiden suositukset Kymenlaakson hyvinvointialueelle:
- Alueen on määrätietoisesti jatkettava toimenpiteitä erityisesti ennaltaehkäisevien ja peruspalveluiden uudistamisesta sekä talouden tasapainottamisesta. Erityisesti on keskityttävä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen parantamiseen.
- Alueen on määrätietoisesti jatkettava digitaalisten palvelujen käyttöä kaikissa palveluketjuissa.
- Alueen on konkretisoitava henkilöstöohjelmaa veto- ja pitovoiman parantamiseksi sekä oman palvelutuotannon lisäämiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri HagmanhyvinvointialuejohtajaKymenlaakson hyvinvointialue
Puh:020 633 2113harri.hagman@kymenhva.fiKymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Kymenlaakson keskussairaalan dialyysi aloittaa uusissa tiloissa 13.12.20242.12.2024 15:14:26 EET | Tiedote
Dialyysi muuttaa lastensairaalasta uusiin, perusparannettuihin tiloihin keskussairaalan länsipuolelle. Muutto vaikuttaa olennaisesti dialyysiin kulkemiseen.
Uusi digitaalinen hoitopolku parantaa äitien ja perheiden tukea2.12.2024 08:45:00 EET | Tiedote
Kymenlaakson keskussairaalassa syntyy vuosittain noin 1000 lasta. Raskaana olevien naisten ja tuoreiden äitien palveluja vahvistetaan uudella digitaalisella hoitopolulla, joka otetaan Kymenlaakson hyvinvointialueella käyttöön 2.12.2024.
Läheisen voi valtuuttaa hoitamaan omia terveys-, sosiaali- tai apteekkiasioita Valtuudet-palvelussa tai hyvinvointialueen palvelupisteissä25.11.2024 15:19:54 EET | Tiedote
Suomi.fi-valtuuksien kautta voi antaa läheiselleen valtuuden asioida puolestaan terveys-, sosiaali- ja apteekkiasioissa. Valtuutuksen voi tehdä nyt myös avustettuna Kymenlaakson keskussairaalan ja Ratamokeskuksen palvelupisteissä.
Kymenlaakson keskussairaalan syöpätautien poliklinikka aloittaa uusissa tiloissa 2.12.202420.11.2024 14:50:11 EET | Tiedote
Uudet tilat sijaitsevat lähellä vanhoja tiloja sairaalan pohjakerroksessa. Vastaanotolle kuljetaan entiseen tapaan sairaalan eteläpäädyssä sijaitsevasta pääsisäänkäynnistä.
Aluevaltuusto hyväksyi Etelä-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueen yhteistyösopimuksen20.11.2024 09:52:35 EET | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontui Kotkan kaupungintalolla 19.11.2024. Kokouksen tallenne on katsottavissa Kymenlaakson hyvinvointialueen YouTube-kanavalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme