Päihdetilannekyselyyn vastasi ennätysmäärä helsinkiläisiä – tulokset ohjaavat ehkäisevän päihdetyön suunnittelua
Helsingissä kartoitettiin syksyn aikana päihdetilannetta verkkokyselyllä, joka keräsi yli 10 000 vastausta. Eniten havaintoja helsinkiläisillä on nikotiinituotteiden käytöstä, mutta myös huumausaineiden lisääntyvä käyttö omassa naapurustossa herättää huolta. Päihdetilannekyselyn tulokset auttavat kohdentamaan ehkäisevän päihdetyön toimenpiteitä jatkossa entistä paremmin.
Helsinki selvitti kaupunkilaisten näkemyksiä oman naapurustonsa päihdetilanteesta verkkokyselyllä, johon vastasi ennätykselliset yli 10 000 helsinkiläistä. Kysely toteutettiin 23.9.–13.10.2024 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) päivittyvällä kyselypohjalla, ja tänä vuonna mukana oli ensimmäistä kertaa myös 13–17-vuotiaille nuorille suunnattu oma lomake. Kahden vuoden välein toteutettava päihdetilannekysely on osa valtakunnallista Pakka-toimintamallia, jolla voidaan ehkäistä päihdehaittoja yhteisöllisesti.
Kysymykset käsittelivät alkoholia, tupakkatuotteita, huumausaineita ja rahapelaamista sekä havaintoja alaikäisten päihteidenkäytöstä. Lisäksi tiedusteltiin kokemuksia päihteiden puheeksi ottamisesta kaupungin palveluissa.
Nuorille toivotaan lisää ehkäisevää päihdetyötä
Aikuisista 18 vuotta täyttäneistä vastaajista 62 % koki, että omalla asuinalueella käytetään liikaa huumausaineita, ja 26 % vastaajista oli havainnut huumausaineiden välittämistä nuorille. Kysyttäessä, mihin alaikäisten päihteiden kokeiluun ja käyttöön Helsingissä tulisi puuttua eniten, vastaajat nostivat selkeästi tärkeimmäksi ryhmäksi muut huumausaineet kuin kannabis (86 %). Toiseksi yleisimpänä huolenaiheena mainittiin ilokaasu (76 %). Eniten havaintoja aikuisilla ja nuorilla oli tupakan, sähkösavukkeiden ja nikotiinittomien höyrystimien eli vapen käytöstä.
Kyselyssä nousivat esille myös turvattomuuden kokemukset. Aikuisista 56 % ja nuorista 32 % kertoi pelänneensä julkisilla paikoilla. Ahdistelua ja sanallista häirintää oli kokenut 40 % aikuisista ja 22 % nuorista. Vastaajat toivoivat ehkäisevän päihdetyön kohdentuvan erityisesti nuorille. Rakentavia ehdotuksia päihdehaittojen lieventämiseksi esitettiin runsaasti, ja tulokset antavat arvokasta tietoa kaupungin palveluiden kehittämiseen.
Nuorista vastaajista suurin osa oli itäisen alueen asukkaita. 18 vuotta täyttäneistä vastaajista peräti kolmasosa (N=2777), asuu keskisellä alueella eli Kallion, Alppiharjun, Vallilan, Pasilan tai Vanhankaupungin peruspiirien alueella. Keskisellä alueella on ollut käynnissä kaksivuotinen OmaStadi-hanke, jonka myötä alueella on tehty jalkautuvaa päihdetyötä tehostetusti kahden vuoden ajan. Hankkeesta on tehty myös 5.11.2024 julkaistu loppuraportti.
Kysely kasvattaa hyvinvointisuunnitelman tietopohjaa
Ajantasainen tieto helpottaa työtä, jolla pyritään vähentämään alkoholi-, tupakka- ja rahapelihaittoja kaupungissa.
– Päihdetilannekyselyn tulokset ohjaavat ensi vuonna ehkäisevän päihdetyön suunnittelua ja toimenpiteiden kohdentamista. Lisäksi tuloksia hyödynnetään osana tulevan hyvinvointisuunnitelman tietopohjaa, kertoo yksikön päällikkö Marjo Poteri keskitetyt hyvinvoinnin edistämisen palvelut -yksiköstä.
Erityisen ilahduttavaa oli tänä vuonna vastaajien suuri määrä. Myös nuorten ääni tuli aikaisempaa paremmin kuulluksi.
– Asukkaiden vastaukset ovat arvokkaita, sillä ne tuovat esiin heidän näkemyksiään ja ehdotuksiaan päihdehaittojen vähentämiseksi, sanoo suunnittelija Aija Blad.
Päihdetilannekysely toteutettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kesken. Jokainen taho raportoi oman alueensa tuloksista verkkosivuillaan.
Lue lisää Pakka-toimintamallista: https://thl.fi/aiheet/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/ehkaiseva-paihdetyo/verkko-pakka-ehkaisevaan-paihdetyohon
Lue lisää OmaStadi-hankkeesta: https://www.hel.fi/fi/uutiset/omastadi-hanke-2022-24-verkostoyhteistyolla-on-ratkaiseva-rooli-jalkautuvan-paihdetyon
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aija Blad
suunnittelija, keskitetyt hyvinvoinnin edistämisen palvelut -yksikkö
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Helsingin kaupunki
p. 050 377 3476
Marjo Poteri
yksikön päällikkö, keskitetyt hyvinvoinnin edistämisen palvelut -yksikkö
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Helsingin kaupunki
p. 040 334 5330
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Länsi-Haagaan uusi asuinalue 2 400 asukkaalle – alueen kaavamuutos etenee valtuustoon2.12.2024 18:35:58 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 2. joulukuuta osaltaan Länsi-Haagan asemakaavan muutoksen. Kaava mahdollistaa uuden asuinalueen rakentamisen Vihdintien varten 2 400 asukkaalle.
MUISTUTUSKUTSU: Pormestarin itsenäisyysjuhlissa mukana tänä vuonna noin 6 500 neljäsluokkalaista opettajineen2.12.2024 12:30:51 EET | Kutsu
Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan pormestari Juhana Vartiaisen itsenäisyysjuhlaa Helsingin peruskoulujen neljäsluokkalaisille Messukeskukseen tiistaina 3. joulukuuta. Juhlimaan odotetaan yhteensä noin 6 500 neljäsluokkalaista.
Muistutuskutsu: Pormestari Vartiainen isännöi kaupunkilaisten talousiltaa – Tule mukaan 4. joulukuuta2.12.2024 10:14:17 EET | Tiedote
Pormestari Juhana Vartiainen kutsuu Helsingin asukkaat mukaan pormestarin talousiltaan. Talousilta järjestetään Helsingin kaupungintalolla keskiviikkona 4. joulukuuta kello 18.00–19.30. Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä myös Helsinki-kanavalta.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 202527.11.2024 21:37:42 EET | Tiedote
Valtuusto käsitteli kokouksessaan muun muassa talousarviota vuodelle 2025, Makasiinilaiturin ja Pakkahuoneenlaiturin perusparannuksen hankesuunnitelmaa sekä Rajasaarentie 6 asemakaavan muutosta.
I januari övergår arbetskraftstjänsterna i kommunernas regi – reformen medför över 200 000 kunder för de sex största städerna i Finland27.11.2024 09:30:00 EET | Pressmeddelande
I och med den riksomfattande AN24-reformen övergår ansvaret för att anordna arbetskraftstjänster från staten till kommunerna från och med början av 2025. De sex största städerna betraktar reformen som en god möjlighet att ändra sättet att främja sysselsättningen och stärka kommunernas livskraft. En så här omfattande reform kräver även flera system- och datatekniska ändringar, och städerna förbereder sig nu inför de utmaningar som förknippas med detta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme