Ilmatieteen laitoksen yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet
Neuvottelujen seurauksena arviolta 16 henkilön palvelussuhde päättyy irtisanomiseen. Irtisanomisten lisäksi säästöjä syntyy mm. toimintojen tehostamisesta, eläköitymisistä sekä määräaikaisten palvelussuhteiden päättymisestä.
Ilmatieteen laitos karsii tehtäviä tutkimuksesta, teknisistä, hallinnollisista ja operatiivisista toiminnoista sekä havaintotoiminnoista. Näiden muutosten seurauksena enintään 16 henkilön palvelussuhde päättyy irtisanomiseen. Irtisanomisuhan alla olevia henkilöitä pyritään vielä uudelleensijoittamaan lakisääteisten velvoitteiden mukaisesti, jolloin lopullinen irtisanottavien määrä voi edelleen pienentyä.
Säästöjä syntyy lisäksi toimintojen tehostamisesta, määräaikaisten palvelussuhteiden päättymisestä sekä eläköitymisistä. Ilmatieteen laitoksen ylläpitämiä havaintoverkostoja supistetaan ja joitakin havaintoasemia lakkautetaan vuosien 2025–2027 aikana. Lisäksi Ylen radiokanaville tuotettava merisääennuste suunnitellaan automatisoitavan vuoden 2025 aikana.
”Ilmatieteen laitoksen yhteistoimintaneuvottelut käytiin erittäin rakentavassa hengessä yhdessä luottamusmiestemme kanssa. On hyvin valitettavaa, että joudumme irtisanomaan osaavaa ja ammattitaitoista henkilöstöämme. Tuottamallemme tiedolle ja palveluillemme on vahva tarve yhteiskunnassa ja elinkeinoelämässä. Tähän tarpeeseen haluamme vastata myös tulevaisuudessa”, pääjohtaja Petteri Taalas toteaa.
Lokakuussa alkaneiden yhteistoimintaneuvottelujen tavoitteena oli löytää keinoja Ilmatieteen laitokselle asetetun säästötavoitteen saavuttamiseksi. Ilmatieteen laitoksen talousarviorahoitukseen kohdistuu yhteensä noin 6,1 miljoonan euron pysyvä leikkaus vuoteen 2027 mennessä. Säästöistä noin 4,4 miljoonaa euroa pitää olla saavutettuna jo vuonna 2025. Ilmatieteen laitokselle asetettu säästötavoite on osa valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa. Neuvottelujen alussa arvioitiin, että henkilöstön vähennystarve on enintään 30 henkilöä. Ilmatieteen laitoksella työskentelee noin 760 henkilöä, joista yli puolet tutkimustehtävissä. Tutkimustoiminnan rahoitus tulee suurelta osin Ilmatieteen laitoksen ulkopuolisista lähteistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pääjohtaja Petteri Taalas, p. 050 341 3460
Hallintojohtaja Marko Viljanen, p. 050 584 1790
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Syksy oli harvinaisen lämmin1.12.2024 11:08:36 EET | Tiedote
Etelärannikolla ja maan itäosassa syksy oli monilla havaintoasemilla havaintohistorian lämpimin.
Jari-myrskyn tuulet ja tykkylumi aiheuttivat vahinkoja suuressa osassa maata22.11.2024 14:29:39 EET | Tiedote
Keskiviikosta 20.11. alkaen Suomessa vaikuttanut myrskymatalapaine aiheutti runsaasti pelastustoimen tehtäviä sekä sähkökatkoja maan eteläosasta Pohjois-Pohjanmaalle asti.
Lumimyrsky saapuu Suomeen etelästä keskiviikkona – vaikutuksia jo aamuliikenteessä19.11.2024 16:10:38 EET | Tiedote
Ajokeli muuttuu jo keskiviikkoaamuna huonoksi etelästä alkaen. Samalla tuuli voimistuu niin merellä kuin maalla. Vaikutuksia on odotettavissa laajalti.
Lumipyry muuttaa ajokelin erittäin huonoksi keskiviikkoillasta alkaen18.11.2024 14:00:09 EET | Tiedote
Hankala ajokeli haittaa laajalti erityisesti torstain aamuliikennettä.
Itämeren rannikkoalueet voivat olla ilmakehän hiilidioksidin lähde13.11.2024 09:10:00 EET | Tiedote
Viiden vuoden ajan kerätyt havainnot Utön tutkimusasemalla osoittavat, että meri saaren ympärillä on hiilidioksidin lähde. Tutkimuksen tulokset auttavat arvioimaan Itämeren hiilitasetta ja päästöjen vähentämiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikutuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme