Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus hakee muutosta Perhon kunnan Ahvenlammen tuulivoimapuiston osayleiskaavapäätökseen (Keski-Pohjanmaa)
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on tehnyt valituksen Vaasan hallinto-oikeudelle Perhon kunnanvaltuuston tekemästä Ahvenlammen tuulivoimapuiston osayleiskaavapäätöksestä. Kunta on hyväksynyt seitsemän enimmäiskorkeudeltaan enintään 270 metrin voimalan osayleiskaavan Ahvenlammen alueelle Perhon kuntakeskuksesta noin 13 kilometriä luoteeseen.
Alueen viereen on ennestään kaavoitettu 30 voimalan laajuinen Kokkonevan tuulivoimapuisto, joka sijoittuu pääosin maakuntakaavan mukaiselle tuulivoima-alueelle. Nyt kyseessä oleva Ahvenlammen tuulivoimapuisto sijoittuu kokonaisuudessaan lainvoimaisen maakuntakaavan tuulivoima-alueen ulkopuolelle. Syynä muutoksenhakuun on se, että Ahvenlammen tuulivoimapuiston alue ympäristöineen on keskeistä metsäpeuran vasomisaluetta, sekä vaellusaikaista kerääntymis- ja vaellusaluetta. Lisäksi hankealueen koillispuolella sijaitsee Hangasneva–Säästöpiirinnevan Natura 2000 -alue, jonka suojeluperusteena mainitaan mm. metsäpeura.
Ahvenlammen hankkeessa laaditut selvitykset tai ympäristövaikutusten arvioinnin lopputulos eivät tue Ahvenlammen kaavahankkeen toteuttamista. Kaavaratkaisu ei ole ELY-keskuksen näkemyksen mukaan maakuntakaavan suunnittelumääräysten mukainen, sillä se ei ota huomioon suunnittelumääräyksiä huomioida metsäpeurojen tärkeimmät elinympäristöt ja ehkäistä merkittävien haitallisten vaikutusten muodostuminen.
Luonnonsuojelulain 34 §:n mukaan Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen suojelun perusteena olevia luonnonarvoja ei saa merkittävästi heikentää. ELY-keskus näkee Ahvenlammen tuulivoimapuiston riskinä Hangasneva–Säästöpiirinnevan Natura 2000 -alueella ja sen ympäristössä elävälle metsäpeurapopulaatiolle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Ylitarkastaja Toni Etholén, puh. 0295 027 783
sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Kuorasjärven säännöstelyn muuttamisen ja kalatien rakentamisen suunnitelma valmisteilla (Etelä-Pohjanmaa)2.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Alavuden Sydänmaalla sijaitsevan Kuorasjärven säännöstelyn muuttamisen ja kalatien rakentamisen suunnitelma on konsultilla valmisteilla. Hanketta edistetään Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja paikallisen suunnittelutoimikunnan yhteistyönä. Suunnitelman on tarkoitus valmistua joulukuun aikana.
Vattenståndet som snabbt steg i början av veckan har börjat sjunka i åarna (Landskapen i Österbotten)29.11.2024 14:24:19 EET | Pressmeddelande
Vattenståndet som snabbt steg i början av veckan i åarna i Österbotten har börjat sjunka. Vattenföringen var hög för årstiden. I Kyro älv steg vattenståndet så att det var nära flödesgränsen, men översvämningsluckorna måste inte öppnas.
Alkuviikolla nopeasti nousseet pohjalaisjoet ovat kääntyneet laskuun (Pohjalaismaakunnat)29.11.2024 14:24:19 EET | Tiedote
Alkuviikolla nopeasti nousseet pohjalaisjoet ovat kääntyneet laskuun. Vuodenaikaan nähden virtaamat olivat suuria. Kyrönjoella vesi kävi lähellä tulvarajaa, mutta tulvaluukkuja ei jouduttu avaamaan.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Hoikkanevan loppusijoitusaluetta koskevasta YVA-selostuksesta (Keski-Pohjanmaa)28.11.2024 12:37:01 EET | Tiedote
Keliber Technology Oy suunnittelee Hoikkanevalle, Kaustisen kunnan alueelle analsiimihiekan loppusijoitusaluetta. Loppusijoitusalueen pinta-ala on noin 17,5 hehtaaria. Alueen sijaintipaikka on Hoikkanevalla, jonne Kaustisen keskustasta on matkaa noin 15 kilometriä Toholammin suuntaan. Hankkeesta vastaa Keliber Technology Oy, joka on eteläafrikkalaisen Sibanye-Stillwater-konsernin suomalainen tytäryhtiö.
Översvämningarna i de österbottniska landskapen börjar sjunka undan (Landskapen i Österbotten)27.11.2024 11:46:08 EET | Pressmeddelande
Översvämningarna som förekommit under de senaste dagarna i de österbottniska landskapen har börjat minska. Under tisdagen nåddes flödestoppen i Lappfjärds å, Tjöck å och Närpes å. Under onsdagen väntas flödestoppen nås i Malax å och i Toby–Laihela å.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme