Ennakkotieto: Päijät-Hämeen ilmastopäästöt vähentyneet 50 % vuodesta 2007
Suomen ympäristökeskuksen ennakkotiedon mukaan Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet viime vuonna noin 9 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna.
Päijät-Hämeessä päästöt vähenivät hieman vähemmän, eli noin 6 prosenttia. Kokonaisuudessaan päästöt ovat kuitenkin vähentyneet jo noin 50 % maakunnan ilmastotavoitteen vertailuvuodesta 2007 vuoteen 2023.
Myönteinen kehitys johtuu pääosin energiasektorin eli sähkön- ja kaukolämmöntuotannon puhdistumisesta. Kulutussähkön päästöt pienenivät peräti noin 32 prosenttia ja sähkölämmityksen päästöt noin 35 prosenttia. Päijät-Hämeessä kaukolämmön päästöt sen sijaan nousivat viime vuonna jonkin verran.
”Energiasektorin päästöjen pienentyessä muiden päästösektorien kuten tieliikenteen, työkoneiden ja maatalouden merkitys päästöissä korostuu. Näiden sektorien päästöjen pienentämiseen tulisikin jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, jotta kunnat, maakunnat ja Suomi saavuttaisivat päästötavoitteensa”, erikoissuunnittelija Jari Rantsi Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.
Päästölaskennan aineistot ovat avoimesti kaikkien käytettävissä Suomen ympäristökeskuksen päästötietopalvelun kautta: Päästötietopalvelu
Ilmastotavoitteet ovat osa Vihreän siirtymän ohjelmaa ja sen seurantaa
Päijät-Hämeen vihreän siirtymän ohjelma hyväksyttiin maaliskuussa 2024. Ohjelman tavoitteet ovat hiilineutraali Päijät-Häme 2030, kiertotalouden saavuttaminen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen. Ohjelmaa viedään käytäntöön useilla hankkeilla tiiviissä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Fiksu ja luottamuksellinen yhteistyö onkin maakunnan kestävän vihreän kehityksen ja tulevaisuuden tärkein rakennuspalikka. Ohjelmassa on useita tavoitteita ja mittareita, joita seurataan vuosittain ja nähdään kehityksen suunta.
Ensimmäinen Vihreän siirtymän ohjelman seurantaraportti on koottu marraskuussa ja se antaa kuvan maakunnan lähtötilanteesta. Tutustu raporttiin tästä linkistä.
”Maakunnan päästökehitys on yksi Vihreän siirtymän ohjelman keskeinen indikaattori, jossa on edistytty hyvin. Maakuntakohtaisessa vertailussa Päijät-Hämeen asukaskohtaiset kasvihuonekaasupäästöt ovat kolmanneksi pienimmät. Tehtävää kuitenkin on vielä niin päästöjen vähentämisessä, ilmastonmuutokseen sopeutumisessa kuin luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessakin”, kertoo projektipäällikkö Maarit Virtanen Päijät-Hämeen liitosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maarit VirtanenProjektipäällikkö / Project ManagerPäijät-Hämeen liitto
Canemure, ClimateGo ja Kuntien ilmastosuunnitelmat -hankkeet
Riika KiveläAluekehityspäällikköPäijät-Hämeen liitto
Aluekehitys
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto
Luovan liikkeen työpaja ja kehollinen konsertti - Iitissä ja Orimattilassa 14.12.20242.12.2024 20:44:45 EET | Tiedote
Päijäthämäläisille on tarjolla joulun alla uudenlaisia maksuttomia kulttuurielämyksiä. IMPROFLOW luovan liikkeen työpaja & SELLAISUUKSIA kehollinen konsertti lauantaina 14.12.2024 Iitissä kello 12 ja Orimattilassa kello 16.
Runorauha-paja joulukuussa Hartolassa, Heinolassa ja Sysmässä29.11.2024 13:40:44 EET | Tiedote
Päijäthämäläisille on tarjolla uudenlaisia maksuttomia kulttuurielämyksiä. Joulukuun toisella viikolla Sysmässä, Hartolassa ja Heinolassa voit pysähtyä hetkeksi ja rentoutua joogan ja runouden parissa.
Päijät-Hämeen ja Zaporižžjan alueen yhteistyösopimus allekirjoitettiin Lahdessa 25.11.202426.11.2024 15:53:17 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen liitto ja Ukrainan Zaporižžjan alue solmivat yhteisymmärryspöytäkirjan, joka vahvistaa alueiden välistä yhteistyötä. Sopimus vahvistettiin maanantaina 25.11.2025 Lahden kaupungintalossa, kun sen allekirjoittivat Zaporižžjan alueen kuvernööri Ivan Fedorov sekä Päijät-Hämeen liiton maakuntahallituksen puheenjohtaja Pekka Komu ja maakuntajohtaja Niina Pautola-Mol.
Päijät-Hämeen liiton ja Zaporižžjan alueen yhteistyösopimus allekirjoitetaan 25.11.2024 Lahdessa20.11.2024 11:08:30 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen liitto ja Zaporižžjan alue Ukrainassa ovat kuluneen vuoden aikana käyneet neuvotteluja eri aloilla tehtävästä mahdollisesta yhteistyöstä. Alueiden välinen yhteistyöpöytäkirja – Memorandum of Understanding – hyväksyttiin maakuntahallituksessa 14.10.2024 ja se on määrä allekirjoittaa Lahden Kaupungintalolla 25.11.2024 klo 11.30.
Tuulivoimaselvitysten tulosten esittely14.11.2024 16:36:14 EET | Tiedote
Tervetuloa kuulemaan Päijät-Hämeen maakuntakaavan tuulivoimaselvitysten tuloksia: Teams-tilaisuus 28.11.2024 klo 17–19 on kaikille avoin. Liity tilaisuuteen tästä
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme