Pirkanmaan ELY-keskus: Remeon jätteenkäsittelylaitokselle haetaan ympäristöluvan peruuttamista
Pirkanmaan ELY-keskus on tehnyt maanantaina 2. joulukuuta aluehallintovirastolle aloitteen Ruskossa sijaitsevan Remeo Refining Oy:n jätteenkäsittelylaitoksen ympäristöluvan peruuttamiseksi.
Tampereen Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen luparikkomuksista on aiheutunut merkittävää vaaraa lähialueen ihmisille. Laitoksen valvontaviranomaisena toimiva Pirkanmaan ELY-keskus on nyt 2.12.2024 hakenut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolta (AVI) laitoksen ympäristöluvan peruuttamista, joka antaa asiaan lopullisen ratkaisun.
Marraskuussa 2024 Ruskon laitoksella syttyi kolme tulipaloa, joista viimeisin kesti poikkeuksellisen pitkään, 10 päivää. Laitoksella oli varastoitu luvanvastaisesti liian suuria jätemääriä, jotka olivat liian lähekkäin toisiaan.
Toiminnassa vakavia puutteita
Aloitteessaan ympäristöluvan peruuttamiseksi Pirkanmaan ELY-keskus toteaa, että Ruskon laitoksen toiminnanharjoittaja on rikkonut lupamääräyksiä toistuvasti, eikä laitos ilmoittanut etukäteen valvontaviranomaiselle sallittujen jätemäärärajojen ylittymisestä.
Laitoksen toiminnan seurauksena lähialueen asukkaille ja toimijoille on aiheutunut merkittävää vaaraa terveydelle, toistuvaa ja kohtuutonta hajuhaittaa sekä viihtyisyyshaittaa. Lisäksi lähialueen luontoon pääsi sammutusvesiä. Pelastuslaitos totesi sammutusmahdollisuudet, -järjestelyt ja sammutusvesien talteenoton riittämättömäksi. Laitos ei ollut varautunut tulipaloon lain velvoittamalla tavalla.
Toiminnanharjoittaja ei ollut järjestänyt toimintaansa jätteiden varastoinnin osalta niin, että jätteistä voitaisiin kaikissa tilanteissa huolehtia lainmukaisesti. Puutteet ovat olleet vakavia, eikä niitä voi korjata lupaa muuttamalla.
Useita mahdollisuuksia saattaa toiminta lainmukaiseksi
Vuonna 2020 sekä valvontaviranomainen että Tampereen kaupungin ympäristösuojeluviranomainen tekivät AVI:lle aloitteet lupamääräysten muuttamisesta. Muutoksesta huolimatta laitoksella sattui toistamiseen suurpalo. Lisäksi laitoksen toiminnasta tuli edelleen runsaasti ilmoituksia alueen asukkailta.
Jo aikaisemmin Pirkanmaan ELY-keskus oli tehnyt lukuisia valvontatoimia laitokselle ja pyytänyt selvitystä sen toiminnasta. Tulipaloa edeltävällä viikolla valvontaviranomainen antoi laitokselle kehotuksen, jossa edellytettiin useita toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi ja jätteiden vastaanotto kiellettiin.
4.11.2024 Pirkanmaan ELY-keskus antoi laitokselle poikkeuksellisen tilanteen päätöksen, joka sisälsi lukuisia ympäristövelvoitteita haitan ja vaaran poistamiseksi sekä lainmukaisen toiminnan palauttamiseksi. Laitoksen toiminta jatkuu poikkeuksellisen tilanteen päätöksen mukaisesti.
Lähialueelle voi edelleen aiheutua hajuhaittaa meneillään olevan jätteenkäsittelyn vuoksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yksikönpäällikkö, Tuija Sievi-Korte, puh. +358 295 036 383
Ylitarkastaja Emmi Pajunen, puh. +358 295 021 381
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Linkit
- Ruskon paloalueen jätteiden käsittely voi aiheuttaa hajuhaittaa (STT Info, 20.11.2024)
- Ruskon jätteenkäsittelylaitoksen on hoidettava ympäristövelvoitteensa vuoden loppuun mennessä (STT Info, 14.11.2024)
- Ruskon laitoksen palon ympäristö- ja terveysvaikutuksia seurataan aktiivisesti (STT Info, 7.11.2024)
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Kaloista löytyi suuria pitoisuuksia haitta-aineita entisen paloharjoitusalueen läheltä Pirkkalassa29.11.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskuksen tilaamista Pirkkalan Hahmojärven ahvennäytteistä on löydetty raja-arvot ylittäviä PFAS-pitoisuuksia. Järvi sijaitsee Tampere-Pirkkalan lentoaseman läheisyydessä Puolustusvoimien alueella eikä sinne ole sivullisilla pääsyä. Lisätutkimuksia on tilattu.
Orijärven vanhan kaivoksen riskit selvitettiin – yli 1000-sivuinen raportti julki28.11.2024 08:24:33 EET | Tiedote
Salon Orijärven vanhalta kaivokselta ei löytynyt terveydellisiä riskejä. Kohteessa todettiin kuitenkin kunnostustarve, sillä metallien kulkeutuminen sekä ekologiset riskit vesistölle ylittävät hyväksyttävän tason. Selvitys on osa valtion rahoittamaa KAJAK-hanketta, jota toteuttaa Pirkanmaan ELY-keskus.
KAJAK-pilottihanke onnistui yhdistämään metalli- ja ympäristötutkimukset kaivannaisjätealueilla - Seminaari tuloksista 13.12.27.11.2024 13:18:22 EET | Tiedote
Kahdelta entiseltä kaivosalueelta kartoitettiin samalla kertaa hyödynnettävissä olevia raaka-aineita sekä ympäristöriskejä. Pilotti on osa Pirkanmaan ELY-keskuksen toteuttamaa KAJAK-hanketta. Mukana ovat myös Geologian tutkimuskeskus, ympäristöministeriö, Envineer Oy ja Ramboll Finland Oy.
Tulvat katkaisseet teitä Pirkanmaalla26.11.2024 16:18:49 EET | Tiedote
Lempäälässä Pyhällöntie ja Orivedellä Enokunnantie on poikki tulvan takia. Lisäksi vettä on tiellä ainakin Lempäälässä Riitiäläntiellä ja Kangasalla Raikuntiellä. Vettä on noussut teille poikkeuksellisen rankan sateen takia useammassakin kohteessa Pirkanmaalla. Monessa paikassa tilanne on jo helpottanut, mutta jossain paikoissa vesi on vasta juuri noussut tai nousemassa tielle.
Valtakunnallisen kuntoporraskisan voitto Lempäälään: Hakkarin kuntoportaat ovat Suomen suosituimmat26.11.2024 13:44:25 EET | Tiedote
Suomessa kisattiin viime kesänä siitä, mitkä ovat kiivetyimmät EU:n maaseuturahoitusta saaneet kuntoportaat. Suomen maaseutuverkoston järjestämän valtakunnallinen kuntoporraskilpailun voittajaksi suoriutui Lempäälässä sijaitsevat Hakkarin kuntoportaat, joissa kuljettiin kilpailun aikana upeat yli 83 000 kertaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme