Vapaaehtoistoiminta luo kestävää hyvinvointia ja vahvistaa yhteiskunnallista luottamusta
HelsinkiMission vuotuisessa vapaaehtoiskyselyssä suurin osa vastaajista (70 %) kertoo osallistumisen vahvistaneen luottamusta toisiin ihmisiin. Vastaajat ovat vapaaehtoistoiminnassa kohdanneet ihmisiä, joita eivät muuten olisi tavanneet. Kyselyyn vastasi 334 vapaaehtoista. Vapaaehtoistoiminnalla on keskeinen rooli kestävän hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen luottamuksen rakentamisessa. Vapaehtoisia motivoi halu vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ja lähiyhteisön hyvinvointiin ja turvallisuuteen.
– Nykyisessä polarisoituneessa maailmassa, jossa ihmisten eriytyminen ja yksinäisyys ovat yhä kasvavia ongelmia, vapaaehtoistoiminta tarjoaa ratkaisuja, jotka eivät ole vain yksilötasolla vaikuttavia vaan myös laajemmin yhteiskuntaa vahvistavia. Vapaaehtoisten kautta syntyvä vuorovaikutus ja tuki luovat siltoja erilaisten ihmisten välille, mikä puolestaan vähentää polarisaatiota ja vahvistaa yhteiskunnan sosiaalista yhteenkuuluvuutta. sanoo vapaaehtoistoiminnan päällikkö Hanna Falk.
Yksinäisyys on yksi suurimmista hyvinvoinnin haasteista. Se koskettaa ihmisiä kaiken ikäisinä ja heikentää yksilön elämänlaatua sekä terveyttä. Tilastokeskuksen mukaan lähes joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä ja koronapandemian aikana yksinäisyyden kokemus on vain kasvanut. Haitallista, pitkäkestoista yksinäisyyttä kokee joka kymmenes. Vapaaehtoistoiminta vähentää yksinäisyyttä tuomalla ihmisiä yhteen.
Samaan aikaan sosiaalinen luottamus, joka on elintärkeää yhteiskunnalliselle turvallisuudelle ja osallisuudelle, on vähentynyt. Vapaaehtoistoiminnalla voidaan vahvistaa ihmisten välistä luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta – elementtejä, jotka ovat perusta turvalliselle ja kestävälle yhteiskunnalle.
Vapaaehtoiset haluavat vaikuttaa lähiyhteisöön
HelsinkiMissio tarjoaa vapaaehtoisilleen mahdollisuuden vaikuttaa ja tehdä merkityksellistä työtä, joka auttaa rakentamaan yhteisöjä, joissa jokainen voi tuntea itsensä kuulluksi ja nähdyksi. Tänä vuonna HelsinkiMission vapaaehtoistoiminnassa toteutuu yli 70 000 kohtaamista erilaisten, vapaaehtoistoiminnan kautta yhteen tulleiden ihmisten kesken.
– Jokainen vapaaehtoinen on osa ratkaisua, joka edistää yhteiskunnallista turvallisuutta ja hyvinvointia. Vapaaehtoistoiminnan vaikutukset näkyvät pitkälle tulevaisuuteen, ja siksi on tärkeää, että yhteiskunnassa tunnistetaan ja tunnustetaan sen arvo osana hyvinvointiyhteiskuntaa. Vapaaehtoistoimintaa organisoivien järjestöjen rahoitus on turvattava, Hanna Falk sanoo.
Suomessa vapaaehtoistoiminnan arvo on arvioitu olevan noin 3,2 miljardia euroa vuosittain. Vapaaehtoistoiminta edistää sosiaalista pääomaa ja auttaa torjumaan yhteiskunnallista eriytymistä, syrjäytymistä sekä tukee ihmisten osallisuutta ja aktiivista osallistumista.
5.12. kansainvälinen vapaaehtoistoiminnan päivä
Vapaaehtoistoiminnan teemapäivänä juhlistetaan keinoja, joiden avulla vapaaehtoiset voivat omalla työllään vaikuttaa kestävän kehityksen tavoitteiden edistymiseen paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vapaaehtoistoiminnan päällikkö Hanna Falk
050 585 7503
hanna.falk@helsinkimissio.fi
Viestintäpäällikkö Kristiina Backberg
044 733 1544
kristiina.backberg@helsinkimissio.fi
Linkit
HelsinkiMissio
HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Vähennämme yksinäisyyttä ja lisäämme hyvinvointia. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi. Olemme toimineet 140 vuoden ajan.
Toimimme sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä vähentäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.
Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.
#yhdessäyksinäisyysvoitetaan
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HelsinkiMissio
Arja Saijonmaa, Arppa, Club for Five, Diandra, Janna ja Tuure Kilpeläinen mukana HelsinkiMission Joulun tähdet -konsertissa yksinäisyyttä vastaan 22.12. Nelosella21.11.2024 06:30:00 EET | Tiedote
Tänä jouluna kokoamme yhteen maamme kirkkaimpia tähtiä hyväntekeväisyyskonserttiin, jonka tuotto menee HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään toimintaan. Joulun tähdet -konsertti yksinäisyyttä vastaan tarjoaa paketin musiikkielämyksiä tähtiartistien esittämänä Nelosella 22.12. klo 20 ja uusintana neljästi. Konsertti tuo valoa ja lämpöä niille, jotka kaipaavat yhteisöllisyyttä.
Valtakunnallinen järjestöjen yksinäisyysverkosto mukana Osallistujien Suomi -toimenpideohjelmassa14.11.2024 06:30:00 EET | Tiedote
Suomessa on käynnistetty kansainvälisesti ainutlaatuinen kansallinen työ yksinäisyyden vähentämiseksi ja osallisuuden vahvistamiseksi. Tähän työhön kytkeytyvä Osallistujien Suomi -toimenpideohjelma on nyt julkistettu. Yhtenä keskeisenä toimijana ohjelmassa on mukana Valtakunnallinen järjestöjen yksinäisyysverkosto, joka edustaa suomalaisen järjestökentän laajaa yksinäisyyden vähentämisen asiantuntemusta.
Joulu on iloa ja yhteistä aikaa − tai musertavaa yksinäisyyttä13.11.2024 06:30:00 EET | Tiedote
Joka kymmenes suomalainen kärsii haitallisesta, pitkäkestoisesta yksinäisyydestä. Monelle joulu on vuoden yksinäisintä aikaa. HelsinkiMission Muista ihmistä lähelläsi -joulukampanja nostaa näkyville perhejuhlan nurjan puolen ja kerää varoja yksinäisyyden vähentämiseksi.
Kymmenen vaikuttavaa lahjaideaa – HelsinkiMission aineeton lahja ilahduttaa5.11.2024 06:30:00 EET | Tiedote
HelsinkiMission aineettomat lahjat ovat eettinen ja ekologinen vaihtoehto tavaralahjoille. Niiden avulla voi ilahduttaa lahjan saajaa ja auttaa samalla yksinäisyydestä kärsiviä.
HelsinkiMissio käynnistää muutosneuvottelut29.10.2024 06:30:00 EET | Tiedote
HelsinkiMissio käynnistää marraskuussa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut vastatakseen haastavaan taloudelliseen tilanteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme