Suomen Yrittäjät

Kasvuyrityskysely: Vain 13 prosenttia yrittäjistä kokee, että Suomessa on riittävästi kannustimia kasvattaa yritystä

Jaa

Kaikista yrityksistä vain 13 prosenttia ja voimakkaasti kasvuhakuisista yrityksistä runsas viidennes (22 %) arvioi, että yrittäjillä on Suomessa riittävästi kannustimia kasvattaa yrityksiään. 68 prosenttia sanoo, että kasvuun ei ole riittävästi kannustimia, Epicenterin ja Suomen Yrittäjien kasvuyrityskysely kertoo.

Kasvuyrittäjät listaavat tärkeimmiksi kasvuun kannustaviksi muutoksiksi palkkaamista helpottavan työlainsäädännön, yrittäjyyden arvostuksen, paikallisen sopimisen lisäämisen, osinko- ja yhteisöverotuksen sekä vaurastumisen arvostuksen.

–Ei tarvitse isommin ihmetellä, miksi meillä ei ole kasvua. Siihen on selvä syy: Suomessa ei ole yrittäjille ja omistajille riittävästi kasvun kannustimia. Meillä on suuria ongelmia säätelyssä, verotuksessa, rahoituksessa ja yrittäjyyden arvostuksessa, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

–Meillä on lastattu työnantajayrittäjän harteille vuosien varrella aivan kohtuuton taakka. Tähän tarvitaan muutos. Työllistämistä pitää helpottaa ja yrittäjän harteille lastattua hallintotaakkaa määrätietoisesti keventää, hän lisää.

Suomen Yrittäjien ja Epicenterin Verianilla teettämään kasvuyrityskyselytutkimukseen vastasi kesä-syyskuun 2024 aikana 1549 pk-yritysten edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 2,5 prosenttiyksikköä.

Harva näkee erittäin hyviä kasvun edellytyksiä

Yrityksistä vain kuusi prosenttia näkee kasvun edellytykset erittäin hyviksi seuraavan kolmen vuoden aikana ja 31 prosenttia melko hyviksi. Joka viides yritys (19 %) arvioi kasvun edellytykset melko tai erittäin huonoiksi.

Tyytyväiset asiakkaat, henkilöstön osaaminen ja yrityksen vakaa taloustilanne ovat tärkeimmät tekijät kasvun mahdollistajina. Näin raportoivat yritykset, jotka arvioivat kasvun edellytyksensä erittäin tai melko hyviksi tulevalle kolmelle vuodelle.

–Voimakkaasti kasvuhakuiset näkevät kuitenkin kasvunedellytykset hyvinä, uskaltavat ottaa riskiä ja ovat valmiita palkkaamaan osaavia työntekijöitä. Näitä yrityksiä on kuitenkin lukumääräisesti liian vähän. Huolestuttavaa on, että nämä yritykset eivät näe erityistä syytä jäädä Suomeen, jos menestyvät, sanoo Epicenterin Country Manager Kristian Nieminen.

Tutkimus- ja kehityspanostus tuo kasvua

Voimakkaasti kasvuhakuisista ja yli 30 prosenttia viime vuosina kasvaneista yrityksistä yli puolella on tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Kaikista yrityksistä osuus on 18 prosenttia.

–Tutkimus- ja kehityspanostus luo edellytyksiä kasvulle. Siksi on olennaista, että yrityksillä on resursseja tutkimus- ja kehitystyöhön. Se vaatii hyvää yhteistyötä korkeakoulujen kanssa, Pentikäinen muistuttaa.

Tärkeimpiä tutkimus- ja kehityspanostuksia ovat uusien tuotteiden tai palveluiden lanseeraus (58 %), henkilöstön koulutus (42 %) ja uusien teknologioiden käyttöönotto (42 %).

Kasvuyritykset luottavat osaamiseensa

Yrittäjät arvioivat laajalti, että suomalaisten yritysten kannattaa pyrkiä maailmalle ja että yrityksissä on kasvuun ja kansainvälistymiseen riittävä osaaminen. Erityisesti voimakkaasti kasvuhakuiset yritykset kokevat, että he myös uskaltavat panostaa kasvuun.

Ongelmiksi taas koetaan Suomen sääntely-ympäristö, kansalliset ja EU:n rahoitusohjelmien kohdistaminen sekä verokannustimien riittävyys. Laajalti myös koetaan, että yritysten ei ole helppoa saada rahaa kasvun rahoittamiseen.

–On helppo mennä sen taakse, ettei Suomella ole varaa tukea voimakkaasti kasvuhakuisia yrityksiä. Mielestäni kyse ei kuitenkaan ole yksinomaan rahasta, vaan siitä, että tunnistamme näiden yritysten erityistarpeet ja suuntaamme toimenpiteitä vahvemmin niiden tukemiseen. Meidän on korkea aika ymmärtää, että aidon kasvun lähteenä on uusi yritystoiminta – ei pelkästään olemassa olevien vientiyritysten tukeminen, Nieminen sanoo.

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.

”Kasvutoimia tarvitaan välttämättä” – lue Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen kirjoitus ja ratkaisut kasvutoimiksi.

Suomen Yrittäjien 10 kasvutoimea voit lukea täältä.

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Epicenter on Pohjoismaiden ensimmäinen innovaatiokeskus ja luova kohtaamispaikka startup-, kasvu- ja suuryrityksille, jotka haluavat nostaa liiketoimintansa uudelle tasolle. Epicenter tarjoaa jäsenilleen palveluita yhteisöllisistä työtiloista ja älykkäistä toimistoista tapahtumiin ja koulutusohjelmiin. Epicenterillä on 6 000 jäsentä Tukholmassa, Oslossa ja Helsingissä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, 040 504 1944, mikael.pentikainen@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät,
Country Manager, Kristian Nieminen, 044 9895813, kristian@epicenterhelsinki.com, Epicenter

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät: Historiallinen uudistus – sopimisen kiellot poistuvat viimein. “On pettymys, että henkilöstön kanssa yhdessä sopimista ei toteutettu”29.11.2024 14:09:00 EET | Tiedote

Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta on tänään saanut valmiiksi mietintönsä paikallisesta sopimisesta. – Hienoa, että uudistus etenee ja sopimisen mahdollisuudet laajenevat niin yleissitovaa työehtosopimusta noudattaviin järjestäytymättömiin yrityksiin kuin yrityskohtaisiinkin työehtosopimuksiin. Sopimisen kieltojen poistaminen on historiallinen uudistus, jota Yrittäjät on tavoitellut pitkään, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye