Mannerheimintien työmaa edistyy – työalueet siirtyvät kadun toiselle laidalle 13. joulukuuta
Mannerheimintien peruskorjauksen toista vaihetta on tehty syyskuusta asti, ja työmaa etenee hyvää tahtia. Uusista vesijohdoista ja viemäreistä puolet on asennettu ja raitiotiestä jo 70 %. Työalueet ja ajokaistat vaihtavat paikkojaan perjantaina 13. joulukuuta.
Työalueiden siirtyessä kadun laidalta toiselle, myös työmaan äänet tulevat lähemmäs toisella laidalla sijaitsevia kiinteistöjä. Purkutöistä ja kallion louhinnasta putkilinjojen tieltä aiheutuu väistämättä melua. Louhintojen arvioidaan kestävän koko alueella kevääseen.
Liikennejärjestelyjen muutokset
Suurin muutos on, että työalueet siirtyvät kadun toiselle puolelle ja ajokaistat siirtyvät vanhojen työalueiden kohdalle. Muutokset liikennejärjestelyissä ovat voimassa perjantaina 13. joulukuuta.
Koko remonttialueella on yhä voimassa alennettu 30 km/h nopeusrajoitus. Suojateiden yhteyteen on asennettu nopeusnäyttöjä.
- Läpiajo Linnankoskenkadulta ja Humalistonkadulta sulkeutuu töiden ajaksi.
- Nyt suljettuna olevat sivukadut pysyvät suljettuina.
- Kisahallin bussipysäkki palaa takaisin Kisahallin läheisyyteen.
- Reijolankadun risteyksen työt jatkuvat, ja kaistajärjestelyt muuttuvat, kun vesijohtojen ja viemärin rakentaminen risteyksessä valmistuu..
Ajokaistojen määrä ei muutu
Mannerheimintien työmaan läpi voi ajaa koko remontin ajan, mutta vaihtoehtoisia reittejä kannattaa harkita, jos mahdollista. Moottoriajoneuvoille on remontin aikana käytössä yksi kaista kumpaankin suuntaan, mutta liikenne voi ruuhkautua. Kaistojen määrä palautuu ennalleen remontin jälkeen.
Töitä läpi talven
Työt Mannerheimintien työmaalla jatkuvat koko talven ajan.
– Talvella rakennamme vesihuoltoa ja muuta maanalaista tekniikkaa. Pintatyöt kuten asfaltoinnit ja kivityöt jatkuvat keväällä, sanoo projektinjohtaja Antti-Juhani Lehtinen Helsingin kaupungilta.
Peruskorjaus etenee aikataulussaan
Joulukuun alussa Mannerheimintien katuremontin toista vaihetta on rakennettu täysmittaisesti kolme kuukautta. Työt ovat edistyneet hyvää tahtia.
– Noin puolet vesijohdoista ja viemäreistä on asennettu kakkosvaiheen osalta ja uusista raitiokiskoista jopa 70 %. Talvi vaikuttaa kuitenkin Suomessa kestoltaan siihen, milloin keväällä pääsemme jatkamaan pintatöitä kuten kivitöitä, kertoo projektinjohtaja Lehtinen.
Mannerheimintien peruskorjaus etenee aikataulussaan ja koko remontti valmistunee vuoden 2025 loppuun mennessä. Remontin ensimmäinen vaihe valmistui syksyllä 2024 ja samalla toinen vaihe käynnistyi.
Mannerheimintien peruskorjaus, vaihe 2, Töiden tilanne 30.11.2024
Työvaihe | Valmiusaste (%) |
Vesihuolto | 50 |
Asennettu raitiotie | 70 |
Kiveykset | 8 |
Asfaltoinnit | 22 |
Suojaputkitukset | 10 |
Sivukadut | |
Paavo Nurmen tie ja Helsingin puistikko | 80 |
Toivonkatu | 70 |
Sallinkatu | 80 |
Savilankatu | 80 |
Ruusankatu | 80 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peruskorjaus yleisesti:
Antti-Juhani Lehtinen
projektinjohtaja, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 8872
anttijuhani.lehtinen@hel.fi
Työnaikaisen toteutuksen asiat:
Pääurakoitsija VM Suomalainen Oy
Ville Piironen
työmaapäällikkö
p. 050 572 2143
info@manskunkatutyot.fi
Liikennejärjestelyihin liittyvät asiat:
Mikael Saarinen
Projektipäällikkö
Ramudden Oy
p. 044 755 2020
mikael.saarinen@ramudden.fi
Kuvat
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 4.12.20244.12.2024 19:29:36 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 4.12.2024 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran 18.12.2024.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 3.12.20243.12.2024 19:48:08 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 3.12.2024. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Gatubygge inleds i nytt bostadsområde i Malms flygfält3.12.2024 09:02:37 EET | Pressmeddelande
Arbetet gör det möjligt att bygga bostäder i området Nallebranten, det första av bostadsområdena i Malms flygfält, i enlighet med detaljplanen. Arbetet inleds med trädfällning i början av december.
Uuden asuinalueen katurakentaminen alkaa Malminkentällä3.12.2024 09:01:52 EET | Tiedote
Urakka mahdollistaa asemakaavojen mukaisen asuntorakentamisen Nallenrinteen alueella, joka on ensimmäinen Malminkentän asuinalueista. Työ alkaa puiden kaadolla joulukuun alkupuolella.
Naturskyddsområde förbereds i Havsrastböle2.12.2024 11:20:01 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stad har utarbetat ett förslag om att inrätta ett naturskyddsområde i Havsrastböle. Området utgör ett av objekten i Helsingfors naturskyddsprogram 2015–2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme