Aluehallitus koolla: sairaalarakentaminen jatkuu
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 3.12.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus päätti sairaalarakentamisen jatkosta ja muutoksesta vaikeavammaisten kuljetuspalveluiden asiakasmaksussa 1.1.2025 alkaen. Tiedoksi annettiin hallinto-oikeuden ratkaisu hyvinvointialueen hallintosääntöä koskevassa valitusasiassa.
Sairaalarakentaminen jatkuu: C-rakennuksen rakentamista valmistellaan, K-rakennusosia aletaan purkaa
Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että Oulun yliopistollisen sairaalan rakentamisen toisen vaiheen, johon kuuluvat F- ja C-rakennukset, kokonaiskustannuksiksi hyväksytään enintään 427,4 miljoonaa euroa. Kokonaiskustannuksissa on huomioitu kustannustason nousu, 18 miljoonaa euroa, ja ensimmäisestä vaiheesta säästyneet 49 miljoonaa euroa.
Lisäksi esitetään, että aluevaltuusto antaa aluehallitukselle tehtäväksi hyväksyä vaiheen 2.2 eli C-rakennuksen rakentamiseen liittyvät valmistelu-, kehitys- ja toteutusvaiheen sopimukset ja tehdä päätökset tarvittavista toisen vaiheen kokonaiskustannuksiin sisältyvien optioiden lunastamisesta.
Aluehallitus päätti käynnistää C-rakennuksen allianssiurakan valmistelevat työt valmisteluvaiheen sopimuksessa kuvatulla tavalla. Toteutettavista töistä tällä aluehallituksen päätöksellä voidaan aloittaa K-rakennusosien sisäpurkutyöt sekä haitta-ainepurkutyöt. Muiden sopimuksessa lueteltujen töiden aloittaminen edellyttää, että aluevaltuusto hyväksyy hankkeen kokonaiskustannukset.
Lisäksi esitetään, että valtiovarainministeriöltä haetaan A- ja B-rakennuksiin myönnettyjen, käyttämättä jäävien lainanottovaltuuksien siirtoa C-rakennukselle.
Vaikeavammaisten kuljetuspalvelujen asiamaksut hyväksyttiin
Lain mukaan vammaispalvelulain mukaisesta vaikeavammaisille järjestettävistä kuljetuspalveluista voidaan periä enintään paikkakunnalla käytettävissä olevan julkisen liikenteen maksua vastaava maksu tai muu siihen verrattavissa oleva kohtuullinen maksu.
Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle hyväksyttäväksi vaikeavammaisten kuljetuspalvelun asiakasmaksusta 1.1.2025 alkaen seuraavasti:
Oulun seudun liikenteen alueella (Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä) tehtävien matkojen osalta peritään Oulun seudun liikenteen hinnaston mukainen asiakasmaksu.
Muissa Pohteen alueen kunnissa asiakasmaksu määräytyy edelleen aluevaltuuston 18.12.2023 päättämän Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) määrittämän arvolipun mukaisesti.
Maksuun on mahdollisuus hakea asiakasmaksun alentamista tai perimättä jättämistä, jos asiakasmaksu vaarantaa asiakkaan toimeentulon edellytyksiä.
Korkein hallinto-oikeus ratkaisi hallintosääntöä koskevan valitusasian: hallintosääntö jää voimaan
Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa tiedoksiantoasioita. Niissä huomioitiin korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätös hyvinvointialueen hallintosääntöä koskevassa valituslupahakemuksessa ja valituksessa.
Asiassa oli ratkaistavana, oliko aluevaltuuston hyväksymässä hallintosäännössä osoitettu terveydenhuoltolain 57 §:n vastaisesti hyvinvointialueen johtaville viranhaltijoille yksinomaan vastaavalle lääkärille kuuluvaa terveyden- ja sairaanhoidon johtamiseen ja valvontaan liittyvää toimivaltaa.
Korkein hallinto-oikeus totesi, että terveydenhuoltolaissa vastaavalle lääkärille on osoitettu terveyden- ja sairaanhoidon yksinomainen johto- ja valvontavastuu siltä osin kuin on kysymys palveluiden lääketieteellisin perustein ja erilaiset sairaanhoidolliset tarpeet huomioon ottaen toteutettavasta ammattijohtamisesta.
Hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan terveydenhuoltolain 57 §:ssä tarkoitettuna vastaavana lääkärinä organisaatiossa toimii johtajaylilääkäri. Hallintosäännössä ei ollut eikä olisi voitukaan osoittaa vastaavan lääkärin asemaa kenellekään toiselle viranhaltijalle. Aluevaltuuston päätös ei ollut lainvastainen ja jää siten kokonaisuudessaan voimaan.
Lue lisää korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta: https://www.kho.fi/fi/index/paatokset/ennakkopaatokset/1732089133782.html
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 10.12.2024.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.tolli@pohde.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalvelujen johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Digitaalinen ajanvaraus on nyt käytössä Pohteen perheoikeudellisissa palveluissa4.12.2024 11:40:50 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella pilotoidaan digitaalista ajanvarausta perheoikeudellisissa palveluissa. Asukkaat voivat nyt varata ajan lastenvalvojalle, tarkistaa lastenvalvojalle varattuja aikoja tai tarvittaessa perua ajan.
Lapsiperheiden palveluohjaus saa kiitosta – palvelu laajenee vähitellen koko Pohteelle4.12.2024 09:22:43 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella aloitettiin syksyllä 2023 lapsiperheiden palveluohjaus, jonka kautta lapsiperheet saavat apua eri elämäntilanteisiin Pohteen ammattilaisilta. Palveluohjaus laajentuu vähitellen koko Pohteen alueelle. Tällä hetkellä lapsiperheiden palveluohjausta saavat asukkaat Raahessa, Siikajoella, Pyhäjoella, Kalajoella, Merijärvellä, Haapavedellä, Oulaisissa, Pyhännällä, Siikalatvalla, Ylivieskassa, Alavieskassa, Sievissä, Nivalassa, Haapajärvellä, Reisjärvellä, Pyhäjärvellä ja Kärsämäellä.
Aluevaltuusto kokoontui talousarvioseminaariin – talousarviosta päätetään 16.12.20243.12.2024 15:57:11 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui seminaariin puheenjohtaja Kai Pajalan johdolla 2.12.2024 keskustelemaan ja evästämään vuoden 2025 talousarvion viimeistelytyötä.
Pohteen kesärekrytointi on käynnistynyt3.12.2024 11:35:13 EET | Tiedote
Terveys- ja sosiaalialan, pelastustoimen ja tukipalvelujen työpaikkoja on tarjolla laajasti 30 kunnan alueella. Kesätyöpaikat avautuvat haettavaksi asteittain ja haku kestää maaliskuun loppuun asti.
Sosiaali- ja terveyskeskukset ovat kiinni itsenäisyyspäivänä2.12.2024 13:24:10 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen sosiaali- ja terveyskeskukset ovat kiinni itsenäisyyspäivänä 6.12.2024, joka on tänä vuonna perjantai.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme