Haitinkankaan tuuli- ja aurinkoenergiahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville (Satakunta, Pirkanmaa)
Elements Suomi Oy suunnittelee tuuli- ja aurinkoenergiahankkeen rakentamista Satakunnassa Karvian kunnan ja Pirkanmaalla Parkanon kaupungin alueelle.
Elements Suomi Oy on toimittanut Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman (YVA-ohjelma) Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimahankkeesta. YVA-ohjelma on hankkeesta vastaavan laatima suunnitelma hankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin toteuttamisesta.
Elements Suomi Oy suunnittelee tuuli- ja aurinkoenergiahanketta Haitinkankaalle, Karvian kunnan ja Parkanon kaupungin alueelle. Hankealue sijaitsee noin 6 kilometrin etäisyydellä Karvian keskustaajaman kaakkoispuolella.
Hankealueen kokonaispinta-ala on noin 1560 hehtaaria. Hankkeessa suunnitellaan enintään 16 tuulivoimalan rakentamista, joista 14 sijoittuu Karvian kunnan ja 2 Parkanon kaupungin alueelle. Suunnitellut voimalat ovat kokonaiskorkeudeltaan enintään 350 metriä ja yksikköteholtaan enintään 10 MW. Lisäksi suunnitellaan enintään 354 hehtaarin laajuisen aurinkoenergian tuotantoalueen toteuttamista Karvian kunnan alueelle.
Arvioitavat vaihtoehdot
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä tarkastellaan seuraavia hankkeen vaihtoehtoja:
- Vaihtoehto VE0: Hanketta ei toteuteta
- Vaihtoehto VE1: Hankealueelle rakennetaan 16 tuulivoimalaa ja enintään 354 hehtaarin kokoinen aurinkovoima-alue
- Vaihtoehto VE2: Hankealueelle rakennetaan 10 tuulivoimalaa
- Vaihtoehto VE3: Hankealueelle rakennetaan 10 tuulivoimalaa ja enintään 354 hehtaarin kokoinen aurinkovoima-alue
Sähkönsiirrolle tarkastellaan seuraavia vaihtoehtoja:
- SVE1: Sähkönsiirto kantaverkkoon toteutetaan 400 kV:n voimajohdolla Fingridin Kuivasjärven itäpuolelle suunnitteleman sähköaseman (Parkanon pohjoinen suunnittelualue) kautta. Reitin pituus on noin 29 kilometriä.
- SVE2A: Sähkönsiirto kantaverkkoon toteutetaan 400 kV:n voimajohdolla Fingridin Pitkäjärven itäpuolelle suunnitteleman sähköaseman (Parkanon eteläinen suunnittelualue) kautta. Reitin pituus on noin 26 kilometriä.
- SVE2B: Sähkönsiirto kantaverkkoon toteutetaan 400 kV:n voimajohdolla saman Fingridin Pitkäjärven itäpuolelle suunnitteleman sähköaseman (Parkanon eteläinen suunnittelualue) kautta kuin vaihtoehdossa SVE2A. Reitin pituus on noin 26 kilometriä. Reittivaihtoehto SVE2B kulkee osittain samaa reittiä kuin vaihtoehto SVE2A.
- SVE3: Sähkönsiirto kantaverkkoon toteutetaan 400 kV:n voimajohdolla Fingridin Marjakeitaan pohjoispuolelle suunnitteleman sähköaseman (Kankaanpään suunnittelualue) kautta. Reitin sisällä on kohtia, joissa reitille on useita toteutusvaihtoehtoja. Valittavasta toteutusvaihtoehdosta riippuen reitin pituus on noin 27–28 kilometriä.
Kuulutus arviointiohjelmasta on nähtävillä 4.12.2024-17.1.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskuksen verkkosivuilla www.ely-keskus.fi/kuulutukset/varsinais-suomi
YVA-ohjelma sekä muut asiakirjat ovat luettavissa ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/Haitinkankaan-tuuliaurinkovoimahanke-YVA
Arviointiohjelman painettu versio on luettavissa seuraavissa paikoissa niiden aukioloaikoina:
- Karvian kunnantalo (Kylä-Karviantie 17, 39930 Karvia)
- Karvian kunnankirjasto (Tyyni Tuulion katu 10, 39930 Karvia)
- Parkanon kaupungintalo (Parkanontie 37, 39700 Parkano)
- Parkanon kaupunginkirjasto (Parkanontie 57, 39700 Parkano)
YVA-ohjelmasta järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus
YVA-ohjelmaa koskeva kaikille avoin yleisötilaisuus tiistaina 17.12.2024 klo 17–19 Karviatalolla (Tyyni Tuulion katu 12, Karvia). Yleisötilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteydellä. Osallistumislinkki julkaistaan ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/Haitinkankaan-tuuliaurinkovoimahanke-YVA
Mielipiteitä voi esittää 17.1.2025 asti
YVA-ohjelmasta voi esittää mielipiteitä kirjallisesti toimittamalla ne viimeistään 17.1.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukseen sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Varsinais-Suomen ELY-keskus, PL 236, 20101 Turku.
Yhteysviranomaisena toimivan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lausunto arviointiohjelmasta julkaistaan ympäristöhallinnon verkkosivuilla www.ymparisto.fi/Haitinkankaan-tuuliaurinkovoimahanke-YVA viimeistään 14.2.2025.
YVA-menettely
Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely) on lakisääteinen menettely, jossa selvitetään hankkeen todennäköisesti merkittävät ympäristövaikutukset. YVA-menettely ei ole lupamenettely, vaan siinä tuotetaan lisätietoa hankkeen suunnittelua ja sitä koskevaa päätöksentekoa varten sekä lisätään tiedonsaantia ja osallistumismahdollisuuksia.
YVA-menettely toteutetaan kahdessa osassa ja siinä laaditaan kaksi asiakirjaa: YVA-ohjelma ja YVA-selostus. YVA-ohjelmassa kuvataan, miten hankkeen vaikutusten arviointi aiotaan toteuttaa ja mitä selvityksiä tullaan laatimaan. YVA-ohjelman jälkeen hankkeen ympäristövaikutukset arvioidaan ja tulokset esitetään YVA-selostuksessa.
Lisätietoja:
www.ymparisto.fi/Haitinkankaan-tuuliaurinkovoimahanke-YVA
YVA - Hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettely
Hankkeesta vastaava:
Elements Suomi Oy, Jakov Chavez Vega, jakov.chavez-vega@elements.green, p. 041 311 4148
YVA-konsultti:
Rejlers Finland Oy, Teemu Mäkinen, teemu.makinen@rejlers.fi, p. 040 7617 172
Yhteysviranomainen:
Varsinais-Suomen ELY-keskus, Kirsi Nieminen, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, p. 0295 022 119
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Puuston karsinnat jatkuvat Itä-Suomen teiden varsilla (Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)3.12.2024 10:39:55 EET | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus poistaa liikenneturvallisuutta vaarantavaa puustoa talven aikana Itä-Suomessa. Osassa teitä tehdään myös kuivatuksen ja rakenteen parantamisia sekä päällystystöitä. Maanmittauslaitos merkitsee raivattavat puut.
Paltamosta Kajaaniin klo 16.10 lähtevä linja-autovuoro jatkuu kesään 2026 asti (Kainuu)3.12.2024 09:41:05 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on käynnistänyt tarjouskilpailun, jossa kilpailutetaan Paltamosta Kajaaniin klo 16.10 lähtevä linja-autovuoro ajalle 2.6.2025–31.5.2026. Alun perin vuoro oli tarkoitus päättää kuluvan sopimuskauden umpeutuessa 1.6.2025. Vuoroa jatketaan, koska sen matkustajamäärä on noussut.
FöretagsFinland-telefontjänst kommer att finnas tillgänglig till företagarnas stöd även i framtiden2.12.2024 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Den nationella rådgivningstjänsten för personer som planerar starta ett företag, för företagare och för arbetsgivare fyller 15 år. Tjänsten är tillgänglig som en telefontjänst och en onlinetjänst. Kundresponsen har genom åren varit väldigt positiv. Kunderna uppskattar den snabbhet och expertis som tjänsten erbjuder samt att man blir vänligt bemött i tjänsten. Under 2025 fortsätter FöretagsFinland-telefontjänst som en del av UF-centrets nationella rådgivningstjänster för företag.
Yritys-Suomi-puhelinpalvelu toimii yrittäjien tukena myös jatkossa2.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
15 vuotta täyttävä valtakunnallinen neuvontapalvelu yrityksen perustamista suunnitteleville, yrittäjille ja työnantajille palvelee puhelimessa ja verkossa. Asiakaspalaute on vuosien aikana ollut erinomaista ja asiakkaat arvostavat palvelun nopeutta, asiantuntevuutta ja ystävällisyyttä. Yritys-Suomi-puhelinpalvelu jatkaa vuonna 2025 osana KEHA-keskuksen valtakunnallisia yritysten neuvontapalveluita.
The Enterprise Finland Telephone Service Continues to Support Entrepreneurs in the Future2.12.2024 08:00:00 EET | Press release
The 15-year-old national advisory service for entrepreneurs, employers, and those who are planning to start a business is available for service by phone and online. Customer feedback has been excellent over the years, and customers are appreciative of the speed, usefulness, and kindness of the service. The Enterprise Finland Telephone Service continues in 2025 as part of the KEHA Centre’s national business advisory services.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme