Kainuun ELY-keskusKainuun ELY-keskus

Kajaanin Purojärvensuon ennallistaminen alkaa

Jaa

Kainuun ELY-keskus aloittaa suon ennallistamistyöt Kajaanin Koutaniemellä sijaitsevalla Purojärvensuolla. Yksityisellä suojelualueella tapahtuvan suon ennallistamisen tarkoituksena on palauttaa suon luonnollinen vesitalous ja turvata suoluonnon monimuotoisuuden säilyminen. Työt ovat osa Helmi-elinympäristöhanketta.

Kuva Purojärvensuosta. Kuvassa näkyy jäätynyt suoalue ja harvakseltaan puita talvisessa maisemassa.
Purojärvensuon ennallistamistoimet alkavat joulukuun alussa 2024. "Vesitilanne suolla on nyt haastava, mutta onneksi pakkaset jäädyttävät suon pintaa", kertoo työkohteen vastuuhenkilö, luonnonsuojeluasiantuntija Riku Elfving, Kainuun ELY-keskuksesta. Riku Elfving, Kainuun ELY-keskus

65 hehtaarin kokoinen suojelualue perustettiin kesällä 2024 ja sen omistaa Tornator. Yhdessä viereisen suojelualueen kanssa Purojärvensuon alue muodostaa yhtenäisen 140 hehtaarin suokokonaisuuden, joka on osoitettu myös kaavoissa alueellisesti merkittäväksi suojeltavaksi kohteeksi. Alueen luonnontilaa ovat heikentäneet pääasiassa ojitusalueet, joita nyt ennallistetaan.

Ennallistettava ala on noin 40 hehtaaria, sisältäen pääosin vähäpuustoisia neva- ja sararämeitä. Tornator poisti jo aiemmin alueelta sinne ojituksen myötä kasvanutta mäntyä luonnontilaisen harvapuustoisen suomaiseman palauttamiseksi. Ennallistamistöissä alueen suo-ojat tukitaan ja padotaan kaivinkoneella kattavasti, jolloin ojissa virtaava vesi saadaan palautettua turpeen pintakerrokseen. Ennallistamisen jälkeen suon kehitys kohti luonnontilaa voi alkaa.

Suoluonnon lisäksi ennallistamisesta hyötyvät myös alueen vesistöt, sillä kuormittavien ojavesien päätyminen suoraan vesistöihin estetään.

Suoalue on myös esimerkiksi taantuvalle suolinnustolle otollista ympäristöä, ja jo puuston poiston jälkeen ennallistettavalta alalta tavattiin taantuvaa kahlaajalajistoa, kuten valkovikloja ja taivaanvuohia. Alue on myös metsäkanalinnuille, kuten riekolle, potentiaalista elinympäristöä. Ennallistamistyöt parantavat näiden lajien elinympäristöjen tilaa.

Työt kohteella alkavat viikolla 49 ja jatkuvat useamman viikon ajan. Kohteella liikkumista heti töiden jälkeen on syytä välttää, sillä maasto voi olla hyvin vaikeakulkuista ja upottavaa.  

Työt voivat osittain näkyä ja kuulua Tupurikallion retkeilyreiteille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Riku Elfving
luonnonsuojeluasiantuntija, Kainuun ELY-keskus
puh. 0295 023 098, riku.elfving@ely-keskus.fi

Kuvat

Kuva Purojärvensuosta. Kuvassa näkyy jäätynyt suoalue ja harvakseltaan puita talvisessa maisemassa.
Purojärvensuon ennallistamistoimet alkavat joulukuun alussa 2024. "Vesitilanne suolla on nyt haastava, mutta onneksi pakkaset jäädyttävät suon pintaa", kertoo työkohteen vastuuhenkilö, luonnonsuojeluasiantuntija Riku Elfving, Kainuun ELY-keskuksesta.
Riku Elfving, Kainuun ELY-keskus
Lataa
Kuva Purojärvensuon kesäpäivänä.
Suurin osa Purojärvensuon suojelualueesta on luonnontilaista suota. Alueella on erittäin hyvät edellytykset suon ennallistamiselle laajan kokonaisuuden ansioista.
Juho Lehtola
Lataa
Ilmakuva Purojärvensuon luonnontilaisesta suoalueesta, etualalla ennallistettavaa aluetta.
Purojärvensuo on kokonaisuutena säilyttänyt luonnontilansa hyvin verrattuna lähiseutujen suoluontoon. Etualalla ennallistettavaa suoaluetta.
Heta Juvonen, Kainuun ELY-keskus
Lataa

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus

Perusteltu päätelmä Nordic Talc Oy:n Suomussalmen talkkihankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta6.11.2024 09:30:00 EET | Tiedote

Kainuun ELY-keskus on antanut YVA-lain mukaisen perustellun päätelmänsä Nordic Talc Oy:n Suomussalmen talkkihankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. Arviointiselostuksen katsotaan oleellisin osin täyttävän YVA-lain ja -asetuksen sisältövaatimukset. Perustellussa päätelmässä erityistä huomiota kiinnitettiin Portinvaaran Natura-alueeseen kohdistuviin vaikutuksiin, kaivannaisjätteiden hallintaan sekä vesistö- ja pohjavesivaikutuksiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye