Ympäristöpalkinto Sininen pallo Sissi Penttilälle, Aku Varamäelle ja Julia Thurénille
Gummeruksen tietokirjailijat Sissi Penttilä, Aku Varamäki ja Julia Thurén kuuluvat Sininen pallo -ympäristöpalkinnon saajiin. Palkinnon teemana on tänä vuonna ylikulutuksen vähentäminen. Penttilä, Varamäki ja Thurén saavat kukin 15 000 euron palkintosumman.
Sininen pallo – Blå globen -palkinto myönnetään tänä vuonna kolmelle aloitteelle ja toimijalle, jotka tähtäävät ylikulutuksen vähentämiseen. Yksi aloitteista on Gummeruksen tietokirjailijoiden Aku Varamäen, Sissi Penttilän ja Julia Thurénin kehittämä Viiden vaatteen vuosi -haaste. Palkintoperusteissa todetaan, että Viiden vaatteen vuosi on onnistunut kampanja, joka kannustaa sekä kuluttamaan vähemmän että pitämään parempaa huolta jo olemassa olevista vaatteista esimerkiksi huoltamalla ja korjaamalla niitä.
”Aku Varamäki, Sissi Penttilä ja Julia Thurén ovat vastuullisuuskysymyksiin keskittyneitä tietokirjailijoita ja sosiaalisen median vaikuttajia. Varamäki ja Penttilä ovat kirjoittaneet kirjan Planetaarinen vaatekaappi (Gummerus 2024), joka tarjoaa tietoa kestävästä kuluttamisesta sekä vaatteiden huoltamisesta. Thurénin kirjassa Kaikki kuluttamisesta (Gummerus 2021) puolestaan selvitetään, mistä kuluttaminen johtuu ja miten sitä voisi vähentää. Viiden vaatteen vuosi on erinomainen esimerkki onnistuneesta viestintäkampanjasta, jossa tartutaan vakavaan aiheeseen myönteisellä ja ratkaisukeskeisellä tavalla.”
Sininen pallo on vuodesta 2021 alkaen jaettu ympäristöpalkinto, joka nostaa esiin merkittäviä tekoja ekologisen kriisin ratkaisemiseksi. 100 000 euron palkinnon rahoittavat Tiina ja Antti Herlinin säätiö, Maj ja Tor Nesslingin säätiö sekä Svenska litteratursällskapet i Finland SLS tasaosuuksin.
Julia Thurén on etenkin rahan, talouden ja kuluttamisen aiheisiin keskittynyt vaikuttaja, toimittaja ja kirjailija. Häneltä on ilmestynyt kirjat Kaikki rahasta (2018) ja Kaikki kuluttamisesta (2021), joka oli tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana.
Aku Varamäki on yrittäjä ja työpäivämuotoilija, joka pitää Instagramissa suosittua @planetaarinenvaatekaappi-tiliä. Hän on kirjoittanut Planetaarinen vaatekaappi -tietokirjan yhdessä Sissi Penttilän kanssa. Häneltä on myös julkaistu tulevaisuuden työtä käsittelevä tietokirja Future Proof (Docendo, 2019).
Sissi Penttilä on vastuullisuusasiantuntija, jolla on vuosien kokemus vaatealan vastuullisuuden edistämisestä. Hän on kirjoittanut tietokirjan Planetaarinen vaatekaappi yhdessä Aku Varamäen kanssa.
Lisätietoja:
Jonas Lång, palkintolautakunnan edustaja, SLS, p. 045 657 7422
jonas.lang@sls.fi
Pauliina Pietilä, Gummeruksen viestintä, p. 040 7792942, pauliina.pietila@gummerus.fi,
Avainsanat
Kuvat
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Respektiä-kirjasta uusintapainos – ”Haluamme taata, että suomalaislukijat voivat muodostaa kokonaisesta kirjasta oman näkemyksensä”29.11.2024 11:00:23 EET | Tiedote
Gummerus ottaa uusintapainoksen kirjasta Respektiä – Seksikirja pojille. Ruotsalainen kirjailija ja seksuaalikasvattaja Inti Chavez Perez neuvoo opaskirjassa lukijoita flirttailun, suutelun, hyväilyn ja seksin harrastamisen alkuun. Kirjan tärkeimmäksi teemaksi nousee kunnioitus niin omia kuin toistenkin tunteita ja rajoja kohtaan. Gummeruksen tietokirjallisuuden kustantajan Johanna Laitisen mukaan kirja jakaa tietoa, jota voi olla vaikea muualta saada.
Murhia Pohjanmaalla -menestysdekkareiden esiosa ilmestyy suomeksi e- ja äänikirjoina – Nilla Kjellsdotterin kirjoja myyty jo yli 300 00027.11.2024 08:07:00 EET | Tiedote
Pohjanmaalla asuvan kirjailijan Nilla Kjellsdotterin huikea menestystarina jatkuu. Bestselleristin dekkareita on myyty Suomessa ja Ruotsissa yhteensä jo yli 300 000 kappaletta. Lukijoiden iloksi Murhia Pohjanmaalla -sarjan päähenkilön, Vaasan poliisissa työskentelevän Mija Wadön poliisuran alkuvaiheista kertova Mija Wadö tutkii (Gummerus) ilmestyy kolmiosaisena e- ja äänikirjasarjana Storytelissa marras-joulukuun aikana.
Koti kuntoon helposti ja ekologisesti Siivoa kuin Martat -äänikirjasarjan ohjeilla7.11.2024 09:30:01 EET | Tiedote
Miten puhdistetaan uuni tai liesituulettimen rasvansuodatin? Kuinka usein vessa pitäisi pestä? Miten erilaiset tahrat saa pois vaatteista? Mitä voi tehdä, kun kotona näyttää vallitsevan kaaos ja vieraat saapuvat hetken kuluttua? Marttojen innostava äänikirjasarja kannustaa säännölliseen ja ekologiseen kodinhoitoon, jossa onnistuu ihan jokainen. Kuusiosaisen Siivoa kuin Martat -sarjan puolen tunnin mittaiset äänikirjat siivoamisesta, kodinkoneiden ja vaatteiden huollosta sekä lajittelusta ja kierrätyksestä ilmestyvät 13.11. lukuaikapalveluissa.
Anni Kytömäen Mirabilis-romaanin käännösoikeudet on myyty Ruotsiin ja Tanskaan4.11.2024 08:45:00 EET | Tiedote
Anni Kytömäen Mirabilis (Gummerus) on herättänyt kansainvälistä huomiota. Arvostettu ja Ruotsin suurimpiin kustantamoihin lukeutuva Norstedts sekä tanskalaiskustantamo People’s ovat ostaneet syyskuussa ilmestyneen romaanin käännösoikeudet. Kytömäen romaanien käännösoikeuksia on myyty nyt yhteensä seitsemään maahan.
Taidetta, romantiikkaa, rappiota ja hyvää elämää – Gummeruksen kevät 2025 on julkaistu1.11.2024 10:42:02 EET | Tiedote
Historiallisen romantiikan kuningattaren Ann-Christin Antellin Valkea lilja on yksi kevään odotetuimmista kirjoista. Uutuusromaanit ilmestyvät myös muun muassa Laura Anderssonilta, Emmi Pesoselta, Mikko Kamulalta, Pulitzer-palkitulta Barbara Kingsolverilta ja vain 19-vuotiaana debytoineelta norjalaiskirjailija Oliver Lovrenskilta. Kiinnostavat esikoisromaanit julkaistaan tiedustelumaailman sisäpiirissä työskentelevältä, salanimellä kirjoittavalta Aamos Hongalta sekä muusikkona ja valokuvaajana tunnetulta Ville Maljalta. Odotetuimpiin tietokirjauutuuksiin kuuluvat Suomen ykkösfilosofi Frank Martelan Älä etsi onnea sekä lappilaistaiteilija Reidar Särestöniemen elämäkerta, jonka kirjoittaa toimittaja Noora Vaarala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme