Valkea 2024 – Valon ja taiteen juhla valaisee Särkänniemen 12.–15.12.2024
Särkänniemen huvipuisto täyttyy jälleen valosta ja taiteesta, kun Valkea 2024 – Valon ja taiteen juhla järjestetään 12.–15. joulukuuta 2024. Viime vuonna huippusuosion saavuttanut tapahtuma tuo taianomaisia valoteoksia keskelle pimeintä vuodenaikaa.
Valkea on tuotettu yhteistyössä taiteilija Kari Kolan ja muiden huippunimien kanssa. Kola toimii projektin taiteellisena johtajana ja hän on suunnitellut Särkänniemen huvipuiston alueelle uniikin valokokonaisuuden. "Huvipuisto tarjoaa valotapahtumalle loistavat puitteet. Hyödynnämme valotaiteen sijoittelussa huvilaitteita, alueen puustoa, sekä myös Näsinneulaa. Tänä vuonna tapahtuma tulee olemaan edellisvuottakin näyttävämpi", Kola kuvailee.
Särkänniemen liiketoiminta- ja kehitysjohtaja Ville Aarresuo on innoissaan tapahtuman jatkosta. "Viime vuonna kävijät pääsivät huvipuistoon ensimmäistä kertaa talvella, joka jo itsessään on ainutlaatuinen elämys. Valotaideteokset herättivät ihastusta kaikenikäisissä kävijöissä, ja kuvia tapahtumasta jaettiin paljon. Tänä vuonna ihailtavaa ja kuvattavaa löytyy vieläkin enemmän", Aarresuo kertoo.
Nostalginen Karamelli Karuselli pyörittää Valkean kävijöitä tapahtuman ajan. Muut huvilaitteet ovat talviunilla. Huvipuistoalueen elämykset syntyvät valon, taiteen, musiikin ja esiintyjien luomana ainutlaatuisena kokonaisuutena. Samanaikaisesti Särkänniemessä vietetään perinteistä Koiramäen joulua, joka vie vanhanajan joulun tunnelmaan.
Vanhenevat kulttuuriedut hyötykäyttöön
Oman Tapahtumarannekkeen, Valkea-lipun tai Koiramäki-lipun voi maksaa kulttuuriedulla paikan päällä Särkänniemessä joko ennakkoon tai tapahtumapäivinä. Tapahtumarannekkeella pääsee Valkean ja Koiramäen joulun lisäksi myös Akvaarioon, Planetaarioon ja Näsinneulan näkötorniin.
Verkkokaupasta ostettuna Tapahtumarannekkeeseen kuuluu lisäksi Nysse-matkat Särkänniemeen ja takaisin. Valkeaan ja Koiramäen jouluun pääsee myös kauden 2025 Kausikortilla.
Valkeaa vietetään Särkänniemessä torstaista sunnuntaihin 12.–15.12.2024 klo 16–22. Koiramäen joulu on avoinna samat neljä päivää klo 15–19.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Aarresuoliiketoiminta- ja kehitysjohtajaTampereen Särkänniemi Oy
Puh:+358 20 713 0306ville.aarresuo@sarkanniemi.fiKari KolaTaiteilija
Puh:044 0574 555kari@karikola.comKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tampereen Särkänniemi Oy on vuonna 1966 perustettu Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö. Särkänniemi on ilon ja elämysten alusta, Suomen monipuolisin matkailukohde ja Tampereen matkailun suurin vetovoimatekijä. Särkänniemen elämyskokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä huvipuisto, Akvaario, Näsinneulan näkötorni, Planetaario ja Koiramäen eläinpuisto sekä maamme parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Ravintola Näsinneula.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Särkänniemi Oy
Särkänniemi tuo iloa hyväntekeväisyyskampanjallaan3.12.2024 09:57:42 EET | Tiedote
Särkänniemi levittää joulun iloa hyväntekeväisyyskampanjallaan: jokaisesta yritysmyynnin kautta 3.–12.12.2024 ostetusta Särkänniemi-rannekkeesta lahjoitetaan yksi ranneke Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:lle, joka jakaa rannekkeet niitä tarvitseville perheille.
Kaikkien aikojen Karmiva karnevaali keräsi yli 40 000 kävijää24.10.2024 10:10:19 EEST | Tiedote
Karmivaa karnevaalia on vietetty Särkänniemessä vuodesta 2017 alkaen. Nyt kahdeksatta kertaa järjestetty halloween-teemainen Karmiva karnevaali keräsi yli 40 000 kävijää. Myös asiakastyytyväisyys oli huippuluokkaa. Edellinen kävijäennätys on vuodelta 2023.
Särkänniemeen on kohonnut maailman ilon keskus14.10.2024 12:54:46 EEST | Tiedote
Ilon majakka Särkänniemen huvipuiston keskellä säteilee iloa ja kutsuu ihmisiä Särkänniemeen iloisten elämysten pariin.
Trombin purku alkaa – tilalle tulee suuri uutuus19.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Lähes 20 vuotta Särkänniemessä hurjapäitä pyörittäneen Trombi-vuoristoradan matka on tullut päätökseensä. Tilalle rakennetaan merkittävä laiteuutuus, ja Trombi kierrätetään kokonaisuudessaan. Kierrätyksestä vastaa suomalainen perheyritys Kuusakoski Oy.
Särkänniemen kesä huipentuu ilotulitukseen ja supertähtiin12.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Särkänniemen kesäkausi päätetään tyylillä 21.9., kun Estraadille nousevat Mikael Gabriel ja Averagekidluke. Tapahtuma päättyy loistavaan ilotulitukseen. Samana päivänä Särkänniemi lanseeraa uuden Kohdekausikortin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme