Tulli muistuttaa: Tullaus koskee myös lahjoja
Vuoden kiireisin lahjasesonki on alkanut. Monelle lahjansaajalle voi tulla yllätyksenä, että EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelta tulevien lähetysten tullaaminen koskee myös lahjoja ja että tullaaminen on lahjansaajan vastuulla. Tullausta varten pitää tietää, mitä lahjalähetys sisältää ja minkä arvoinen se on.
Kun lahja pitää tullata, on tullaus lahjan saajan vastuulla. Tullausta varten tarvitaan tieto lahjan sisällöstä ja sen arvosta.
EU:n tulli- ja veroalueen ulkopuolelta tuleva lahja on samassa asemassa muiden Suomeen tulevien tavaroiden kanssa siinä mielessä, että sekin täytyy tullata. Jos lahjan sisällön ja arvon haluaa säilyvän salaisuutena paketin avaamiseen saakka, lahjansaaja voi valtuuttaa toisen henkilön tullaamaan lahjan puolestaan. Tulli ei voi tarkistaa asiakkaan pyynnöstä, mikä tavara lahjapaketissa on. Paketteja säilytetään kuljetusyrityksen varastossa, ei Tullin, kertoo tulliylitarkastaja Nadja Painokallio.
Tullauksen voi tehdä Tullin Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelussa.
Tulli tarkoittaa lahjalla vain yksityishenkilön toiselle yksityishenkilölle satunnaisesti ja vastikkeetta lähettämää lahjaa. Esimerkiksi verkkokaupasta sukulaiselle toimitettavaksi tilattu paketti ei ole lahja, vaan ostos, Painokallio muistuttaa.
EU:n sisällä lahjat liikkuvat vapaasti, eikä niitä tarvitse tullata eikä niistä tarvitse maksaa veroja Tullille. Poikkeuksena tästä on verorajan ulkopuoliset alueet, kuten Ahvenanmaa. Jos lahjan saa Ahvenanmaalle esimerkiksi Saksasta, on se tullattava ja siitä pitää maksaa mahdollinen arvonlisävero, jos lähetyksen arvo ylittää 45 euroa. Lisäksi tietyissä tavaroissa valmistevero ja arvonlisävero voi tulla maksettavaksi, vaikka arvo ei ylittäisi 45 euroa.
Muistilista lahjan saajalle
Huomio nämä, kun saat lahjan lähetyksenä EU:n ulkopuolelta, kuten Isosta-Britanniasta tai USA:sta tai EU:n veroalueen ulkopuolelta, kuten Ahvenanmaalta.
- Lahja täytyy tullata
- Arvonlisävero täytyy maksaa, jos lahjan arvo on yli 45 euroa
- Mahdollinen tullimaksu täytyy maksaa, jos lahjan arvo ilman kuljetuskustannuksia on yli 150 euroa ja se tulee EU:n ulkopuolelta. Jos lahja tulee EU:n alueelta, mutta EU:n veroalueen ulkopuolelta, tullimaksua ei tarvitse maksaa.
- Valmistevero ja arvonlisävero täytyy maksaa esimerkiksi alkoholista ja joistakin tupakkatuotteista.
- Tarkemmat ohjeet lahjalähetyksistä sekä niihin liittyvistä poikkeuksista ja niiden tullaamisesta löytyy Tullin verkkosivuilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tulliylitarkastaja Nadja Painokallio
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Tulli paljasti marihuanan salakuljetusorganisaation pääkaupunkiseudulla19.12.2024 08:20:00 EET | Tiedote
Tulli on takavarikoinut marihuanaa yli 2 miljoonan euron arvosta, kun se paljasti syksyllä 2024 poikkeuksellisen suuren marihuanan maahantuontiorganisaation. Epäillään, että huumausaineita salakuljetettiin Suomeen Espanjasta ja Thaimaasta.
Yritykset ovat tuoneet lihaa Suomeen puutteellisilla asiakirjoilla17.12.2024 08:20:00 EET | Tiedote
Tullissa on tutkittu kahta mittavaa lihojen salakuljetusta Suomeen. Maahan on tuotu yli 10 000 kg lihaa ilman riittäviä asiakirjoja Virosta ja Latviasta vuosina 2022–2024.
Vähäarvoiset verkkokauppatilaukset Kiinasta lisääntyneet moninkertaisesti3.12.2024 08:04:00 EET | Tiedote
EU:n ulkopuolelta verkkokaupoista tilattujen, enintään 150 euron arvoisten, tavaroiden määrä kasvoi tammi-lokakuussa räjähdysmäisesti verrattuna edellisvuoteen. Eniten tavaroita tilattiin Kiinasta. Joka neljäs tilattu tavara oli tekstiiliainetta tai tekstiilitavaraa.
Suomesta lähtevissä jätekuljetuksissa puutteita asiakirjoissa2.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Tulli ja Suomen ympäristökeskus (Syke) valvoivat loka–marraskuussa tehostetusti kansainvälisiä jätesiirtoja osana maailmanlaajuista DEMETER-valvontaoperaatiota. Viranomaiset tarkastivat maasta lähteviä jätekuljetuksia. Puutteita löytyi asiakirjoista ja neljä kuljetusta jouduttiin keskeyttämään.
Tullikoirat turvaavat yhteiskuntaamme tehokkaasti – vuoden tullikoirana palkitaan savukekoira Jope29.11.2024 11:10:00 EET | Tiedote
Vuoden tullikoirana palkitaan savukkeiden etsintään erikoistunut Jope Niiralan rajanylityspaikalta. Jope on ohjaajansa Kimmo Pöntisen kanssa tehnyt tasaisen työuran ensin itärajalla, mutta viime vuosina komennuksilla eri puolilla Suomea. Koirakko palkitaan Koiramessuilla joulukuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme