Pirkanmaan hyvinvointialue

Mitä kuuluu kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyölle - valtakunnallinen huippuseminaari 10.12. Tampereella

Jaa

Palvelut muuttuvat, muuttuuko kuntien ja alueiden elinvoimaisuus? Jos elinvoima muuttuu, miten se vaikuttaa palveluihin? Kunnat ja hyvinvointialueet kokoontuvat keskustelemaan yhdistävistä aiheista ja jakamaan hyviä käytäntöjään 10. joulukuuta Tampereella pidettävään koko päivän seminaariin. Toimittajat ovat tervetulleita mukaan seminaariin. 

Yhdyspinta-teksti pisaran muotoisissa elementeissä

Pirkanmaan hyvinvointialue, Kuntaliitto, Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy ja Tampereen kaupunki järjestävät yhdessä yhdyspinta-aiheisen huippuseminaarin tiistaina 10.12.2024 klo 8.30-17 Tampere-talossa. Tapahtumaan on tulossa 520 osallistujaa eri puolilta Suomea. Tapahtuman ilmoittautuminen on päättynyt.

Aamupäivän aikana kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen kertoo normien purkamisen tilanteesta, ja pääpuhujana kuntien ja hyvinvointialueiden suhdekiemuroita avaa toimitusjohtaja Jenni Airaksinen Kunnallisalan kehittämissäätiöstä.

Paneelissa kysytään erityisesti kuntien ja alueiden elinvoiman ja palveluverkon vaikutusten perään. Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhusen vetämässä paneelissa keskustelevat toimitusjohtaja Minna Korkiakoski-Västi Hyvilistä, kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka Asikkalasta, kunnanjohtaja Mika Suomalainen Vieremältä, aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen Pirkanmaan hyvinvointialueelta sekä maakuntajohtaja Toni K. Laine Hämeen liitosta. Paneelin teemoja ovat lupautuneet kommentoimaan yrittäjänäkökulmasta toimitusjohtaja Jenni Pöllänen Pirkanmaan yrittäjistä ja tutkimuksen näkökulmasta tutkijatohtori Henna Paananen Tampereen yliopistosta.

Seminaarin iltapäivän ohjelma koostuu kymmenestä miniseminaarista, joiden teemoina ovat hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, työllisyys, kotoutuminen, opiskeluhuolto, perhekeskus, yhteistyö vammaisten lasten ja nuorten palveluissa, varautuminen ja turvallisuus, palveluiden verkko, järjestöyhteistyö sekä tiedolla johtaminen ja TKI-yhteistyö.

Katso seminaarin koko ohjelma verkosta 

Toimittaja, haluatko haastatella alustajia?

Kello 11.30 järjestetään verkostoitumislounas, jossa on mahdollista keskustella aamupäivän alustajien kanssa. Toimittajat voivat ilmoittautua lounaalle Mia Lumiolle 9.12. mennessä, osoite mia.lumio@pirha.fi.

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan hyvinvointialue

Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Aluehallitus päivitti ikäihmisten palvelujen myöntämiskriteerejä2.12.2024 13:06:18 EET | Tiedote

Aluehallitus hyväksyi ikääntyneiden asumisen palveluiden, lyhytaikaisen ympärivuorokautisen palveluasumisen sekä kotona asumisen tukipalveluiden myöntämisperusteet ensi vuodelle. Lisäksi aluehallitus päivitti myöntämisperusteet kuljetuspalveluille. Aluehallitus päätti myös aloittaa liikkeenluovutuksen valmistelun Nauhan ja Abnoy:n kanssa mielenterveys- ja päihdepalvelujen asumisyksiköiden siirtämiseksi hyvinvointialueelle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye