KKO purki Anneli Auerille ja toiselle henkilölle annetun Turun hovioikeuden tuomion seksuaali- ja väkivaltarikoksista
Korkein oikeus (KKO) palautti asian Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen uudessa oikeudenkäynnissä käsiteltäväksi.
Anneli Auer oli tuomittu Turun hovioikeudessa vuonna 2013 pitkään vankeusrangaistukseen useista seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksista. Tuolloin kolmen alaikäisen asianomistajan kertomukset muodostivat keskeisen näytön Auerin syyllisyydestä. Auerin tuomion purkamista koskeva vaatimus perustui siihen, että asianomistajat olivat nyt aikuisina tuoneet esiin, että heidän aiemmat kertomuksensa eivät pitäneet paikkaansa. Asianomistajat puolsivat purkuhakemuksen hyväksymistä, mutta syyttäjä vastusti sitä.
Tuomion purkaminen rikosasian vastaajan eduksi edellyttää, että uuden selvityksen perusteella voitaisiin arvioida tuomion lopputuloksen muodostuneen aiemmassa oikeudenkäynnissä todennäköisesti toiseksi, jos uusi selvitys olisi ollut silloin käytettävissä. Tuomio voidaan lisäksi purkaa, ja asia voidaan palauttaa uudelleen tutkittavaksi, jos se katsotaan aiheelliseksi erittäin painavista syistä. Korkein oikeus katsoi, että aikaisemman tuomion lopputuloksen muuttumista ei voitu pitää todennäköisenä asianomistajien uusien kertomusten perusteella. Asiassa oli kuitenkin erittäin painavia syitä saattaa uudelleen tutkittavaksi se, oliko Auer syyllistynyt aiemman tuomion mukaisiin rikoksiin. Auerin kanssavastaajan osalta Korkein oikeus menetteli samalla tavalla.
Asian oikeudenkäynti jatkuu Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Korkeimman oikeuden käsittelemässä purkuasiassa kertyneiden asiakirjojen salassapidosta ei annettu uusia määräyksiä ja aiemmin salassa pidettäviksi määrätyt asiakirjat pysyvät edelleen salassa. Korkeimman oikeuden ratkaisu on julkinen.
Asian diaarinumero KKO:ssa H2023/19
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot: Kaisa Kuparinen, p. 029 56 40028, kaisa.kuparinen(at)oikeus.fi
Ratkaisu KKO:2024:76 (H2023/19) on tilattavissa korkeimman oikeuden viestinnästä, viestinta.kko(at)oikeus.fi, puh. 02956 40052 ja 02956 40078
Linkit
Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen
HD: Ett bolag hade inte en godtagbar orsak för löneskillnader mellan närvårdare17.12.2024 09:01:10 EET | Pressmeddelande
Högsta domstolen (HD) ansåg i sitt prejudikat att ett bolag hade handlat i strid med kravet på opartiskt bemötande vid avlöningen av arbetstagare och var skyldigt att betala två av sina arbetstagare obetald lön.
KKO: Yhtiöllä ei ollut hyväksyttävää syytä lähihoitajien palkkaeroille17.12.2024 09:01:10 EET | Tiedote
Korkein oikeus (KKO) katsoi ennakkopäätöksessään, että yhtiö oli rikkonut tasapuolisen kohtelun vaatimusta työntekijöiden palkkauksessa ja oli velvollinen suorittamaan kahdelle työntekijälleen maksamatta jätettyä palkkaa.
Förhandsmeddelande: Högsta domstolens avgörande beträffande Auers ansökan om återbrytande av en sexual- och våldsbrottsdom ges imorgon 5.12.20244.12.2024 10:51:17 EET | Anmälan
Högsta domstolen (HD) ger på torsdagen 5.12.2024 avgörandet i målet (H2023/19) som gäller Auers och en annan persons ansökan om återbrytande av en sexual- och våldbrottdom.
Ennakkotieto: KKO:lta huomenna 5.12.2024 ratkaisu Auerin seksuaali- ja väkivaltarikostuomion purkuasiassa4.12.2024 10:51:17 EET | Ilmoitus
Korkein oikeus (KKO) antaa huomenna ratkaisunsa Auerin ja toisen henkilön seksuaali- ja väkivaltarikoksen purkua koskevassa asiassa (H2023/19).
KKO:ssa suullinen käsittely 11.12.2024 – esillä raiskausta koskeva asia4.12.2024 09:20:11 EET | Ilmoitus
Korkeimmassa oikeudessa toimitetaan suullinen käsittely joulukuun 11. päivänä 2024 alkaen klo 9.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme