Ulkoasiainvaliokunnan sd-edustajat: Ulko- ja turvallisuuspolitiikka jatkaa Suomen linjaa vahvalta arvopohjalta
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta. Valiokunnan sosialidemokraattiset jäsenet, kansanedustajat Johannes Koskinen, Kimmo Kiljunen, Tytti Tuppurainen ja Antti Lindtman korostavat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdonmukaisuuden ja pitkien linjojen merkitystä. Turvallisuusympäristön muutoksessa on olennaista vahvistaa sääntöperustaista ja monenkeskistä kansainvälistä järjestelmää.
- SDP painottaa, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulee jatkossakin perustua demokratian, oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien, tasa-arvon sekä yhdenvertaisuuden arvoille. Tämä on tunnistettu myös selonteossa. Uutta on, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan todetaan selonteossa perustuvan arvopohjaiseen realismiin. Nyt ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä on pyritty yhdessä antamaan tälle lisää sisältöä, ulkoasiainvaliokunnan valiokuntavastaavana SDP:n eduskuntaryhmässä toimiva Koskinen toteaa.
- Tämä on erittäin tärkeä selonteko, erinomaista että me saimme sen tehtyä yksimielisesti. On Suomen turvallisuuden kannalta erittäin keskeistä, että tämä me vastuullisena valiokuntana puhumme yhtä kieltä suurista ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioista, Kiljunen sanoo.
- Iso muutos tässä selonteossa suhteessa edellisiin on se, että turvallisuusympäristömme on muuttunut ja Suomi on nyt puolustusliitto Naton jäsenmaa. Suomen turvallisuuden takeena on vahva kansallinen puolustuskykymme osana liittokunnan pelotetta ja puolustusta, jäsenyytemme Euroopan unionissa ja Natossa sekä yhteistyö keskeisten liittolaisten ja kumppaneiden kanssa. Vaikka Nato-jäsenyys luonnollisesti korostuu selonteossa, SDP muistuttaa, että EU on edelleen Suomen tärkein poliittinen ja taloudellinen viitekehys sekä laaja-alaisen turvallisuuden tuottaja. Lisäksi pohjoismaisen yhteistyön merkitys on Suomelle suuri. Pohjoismaat ovat Suomelle tärkeitä myös Natossa, Tuppurainen painottaa.
- Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko päivitetään vakiintuneen tavan mukaisesti kerran vaalikaudessa. Nyt valmistunut ulkoasiainvaliokunnan mietintö yhdessä valtioneuvoston selonteon kanssa tuleekin määrittelemään Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjat tuleviksi vuosiksi. Suomessa on vahvat perinteet siinä, että ulko- ja turvallisuuspoliittiset päätökset tehdään yhteistyössä, puoluerajat ylittäen. Siksi pidämme tärkeänä, että myös nyt aikaansaatu mietintö on yksimielinen. Kyse on viime kädessä Suomen turvallisuudesta, Lindtman päättää.
Yhteyshenkilöt
Johannes KoskinenKansanedustaja
Puh:050 511 3061Kimmo KiljunenKansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja
Puh:050 511 3088Antti LindtmanSDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja
Yhteydenotot:
puoluejohdon erityisavustaja Mikko Valtonen, p. 040 867 8250, mikko.valtonen@sdp.fi
Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:09 432 3186Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Juha Viitala: Hallituksen paikallisen sopimisen uudistus uhkaa työntekijöiden turvana olevaa yleissitovuutta4.12.2024 14:44:25 EET | Tiedote
Eduskunta keskustelee keskiviikkona 4.12. täysistunnossa hallituksen esityksestä paikallisen sopimisen laajentamisesta. SDP:n kansanedustaja Juha Viitala pitää hallituksen esitystä liian yksipuolisena ja uhkana työntekijöiden minimiehtoja turvaaville yleissitoville työehtosopimuksille. Viitala vaatii esityksen hylkäämistä ja hallitukselta tasapuolisuuden varmistamiseksi myös työntekijöiden oikeuksia turvaavia toimia.
SDP:n Johan Kvarnström: Hallituksen esitys on ilmastolain vesitys4.12.2024 13:38:48 EET | Tiedote
– Mykkäsen viimeiseksi ilmastoteoksi ministerinä jää kuntien ilmastosuunnitelmien laatimisvelvoitteen poistaminen eli hallituksen esitys ilmastolain vesityksestä. Se on jälleen yksi osoitus keskenään ristiriitaisen hallituksen poukkoilevasta politiikasta, josta on tullut tämän hallituksen tavaramerkki, ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Johan Kvarnström (sd) kuvailee.
SDP:n Marko Asell: Hallitus vaikeuttaa rakentamista kunnissa4.12.2024 11:24:04 EET | Tiedote
– Orpon hallitus on laatinut niin kutsutun korjaussarjan viime kaudella uudistettuun rakentamislakiin. Esitys aiheuttanee paljon harmaita hiuksia kunnan viranhaltijoissa ikävästi kuntavaalikeväänä. Hallitus väitti pyrkivänsä sujuvoittamaan sääntelyä, mutta esitetyt muutokset lisäävät kuntien kustannuksia ja hallinnollista taakkaa. Ihmettelemme näitä esityksiä ja toivotamme kuntiin paljon voimia sääntelyn tulkinnassa sekä lisääntyvän byrokratian ja kustannusten kanssa, toteaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Marko Asell (sd).
SDP:n Johan Kvarnström: Terveydenhuollon alirahoitus iskee nyt Raaseporin sairaalaan3.12.2024 15:11:12 EET | Tiedote
Uutiset Raaseporin sairaalasta ovat huolestuttavia. HUS joutuu tekemään valtavia säästöjä – 140 miljoonaa euroa ensi vuonna ja 280 työntekijän irtisanominen. Raaseporin sairaala, jossa on 20 erikoissairaanhoidon poliklinikkaa, kärsii vakavasti. Esimerkiksi suuri osa syöpähoidoista siirtyy Helsinkiin.
Riksdagsledamot Kvarnström (SDP): Vårdens underfinansiering drabbar nu Raseborgs sjukhus hårt3.12.2024 14:02:39 EET | Pressmeddelande
Nyheterna om Raseborgs sjukhus är alarmerande. HUS-sammanslutningen står inför enorma sparkrav – 140 miljoner euro ska sparas nästa år, och 280 anställda sägs upp. Raseborgs sjukhus, med sina 20 specialistmottagningar, drabbas hårt. Exempelvis försvinner en stor del av cancervården från Ekenäs och flyttas till Helsingfors.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme