Kuopion alueen kauppakamarin uusi puheenjohtaja on Siamäk Naghian
Kuopion alueen kauppakamarin syyskokous valitsi uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi Siamäk Naghianin.
Siamäk Naghian tunnetaan iisalmelaisen kaiutinvalmistaja Genelecin toimitusjohtajana ja aktiivisena elinkeinoelämän sekä kulttuurialan vaikuttajana. Genelec on alansa globaali markkinajohtaja, jolla on tytäryhtiöt Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Japanissa. Lisäksi yrityksellä on maahantuoja- ja jälleenmyyntiverkostoja noin 80 maassa. Yrityksen menestystä on huomioitu matkan varrella usein palkinnoin – mm. Keskuskauppakamari palkitsi yrityksen vuonna 2023 Vuoden brändi -palkinnolla. Naghian on toiminut aiemmin Kuopion alueen kauppakamarin hallituksen varapuheenjohtajana ja Ylä-Savon kauppakamariosaston puheenjohtajana.
”On suuri kunnia astua Kuopion alueen kauppakamarin hallituksen puheenjohtajan rooliin. Missiomme mukaisesti Kuopion alueen kauppakamari on elinkeinoelämän suunnannäyttäjä ja muutosvoima. Rakennamme yhdessä alueen elinkeinoelämän päättäjien, yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa tulevaisuutta, jossa Pohjois-Savo tunnetaan kestävästä kasvusta, innovatiivisuudesta ja elinvoimasta. Uskon, että yhdessä voimme vastata tulevaisuuden haasteisiin ja saavuttaa merkittäviä tuloksia”, uusi kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Siamäk Naghian toteaa.
Puheenjohtaja Naghian ja Kuopion alueen kauppakamari kiittävät lämpimästi väistyvää puheenjohtajaa Petteri Heimosta. Heimosen luotsaamalla kaksivuotiskaudella kauppakamarille rakennettiin uusi Kasvu³-strategia, jonka painopisteenä on Pohjois-Savon kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistaminen. Kauppakamarin tahtotilana on nostaa Pohjois-Savo kiinnostavimmaksi ja innovatiivisimmaksi investointikohteeksi vuoteen 2030 mennessä.
”Menneet kaksi vuotta ovat olleet erittäin mielenkiintoisia ja haasteellisia, mikä on pakottanut meidät miettimään ja etsimään uusia mahdollisuuksia. Selvityksemme mukaan Pohjois-Savon investointisuunnitelmat ylittävät 13 miljardia euroa. Kasvustrategiaamme pohjautuen tarvitsemme nyt rohkeutta mahdollistamaan nämä investoinnit ja jopa ylittämään ne. Vanha ajattelutapa on muutettava uudenlaiseksi rohkeudeksi, ja esteiden sijaan on nähtävä vain mahdollisuuksia. Kuopion alueen kauppakamari jatkaa työtään tämän tavoitteen eteen. Meillä on nyt erinomainen mahdollisuus nostaa alueen elinvoima kokonaan uudelle tasolle – ei jäädä odottelemaan tukea ja apua, vaan tehdään tämä itse”, sanoo väistyvä puheenjohtaja Heimonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaija SavolainenToimitusjohtajaKuopion alueen kauppakamari
Puh:040 514 8784kaija.savolainen@kuopiochamber.fiSiamäk Naghian
siamak.naghian@genelec.comLinkit
Kuopion alueen kauppakamari on elinkeinoelämän tahtotilan määrittäjä ja muutosvoima, jotta menestymme paikallisesti sekä kansainvälisesti. Kauppakamarin 950 jäsentä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon alueilta edustavat kattavasti Pohjois-Savon elinkeinoelämää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kuopion alueen kauppakamari
Kuopion alueen kauppakamarin hallituksessa ja kauppakamariosastojen hallituksissa vahvoja elinkeinoelämän vaikuttajia11.12.2024 12:55:28 EET | Tiedote
Kuopion alueen kauppakamarin hallintoihin on valittu elinkeinoelämän vaikuttajia, jotka vahvistavat yhdessä Pohjois-Savon kilpailukykyä ja elinvoimaa.
Pohjois-Savon parasta palvelua vuonna 2024 tarjoaa Fysiomaker10.12.2024 10:30:00 EET | Tiedote
Kuopion alueen kauppakamarin Kauppa-, matkailu- ja palveluvaliokunnan Parasta palvelua -kilpailun 2024 voittaja on Fysiomaker. Voittajan lisäksi kilpailussa palkittiin alueellisin kunniamaininnoin iisalmelainen Cafe Nata, siilinjärveläinen Putiikki SirpaSari, kuopiolainen Ravintola Kreeta ja varkautelainen Kauneushoitola Ihana Valo.
Pohjois-Savon yritysten TKI-investointisuunnitelmat 1,15 miljardia euroa10.12.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Kuopion alueen kauppakamarin Tutkimus- kehitys- ja innovaatio (TKI)-investointiselvitys osoittaa alueen yritysten suunnittelevan 1,15 miljardin euron aineettomia investointeja vuoteen 2035 mennessä. TKI-näkymiä läpileikkaavina teemoina nousevat esiin puhdas siirtymä, digitalisaatio ja automaatio ja sähköistyminen. Kärkitoimialoilla ja läpileikkaavissa toimialoissa tunnistetaan huomattavaa kasvupotentiaalia.
Kuopion suurimpiin softataloihin kasvanut Ropo on Vuoden Digiyritys28.11.2024 15:45:00 EET | Tiedote
Laskutusteknologian pioneeri Ropo voitti Kuopion alueen kauppakamarin Vuoden Digiyritys -palkinnon. Kuopiolainen laskutuksen hallintaan ja optimointiin keskittynyt Ropo on Pohjoismaiden ainoa toimija, joka tarjoaa laskun koko elinkaaren arvoketjun yhdeltä alustalta.
Valtaväylä 5 osaksi TEN-T-ydinverkkoa26.11.2024 09:24:02 EET | Tiedote
Itäisen Suomen, Suomen ja Euroopan tilannetta ei haasta yksistään Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, vaan moninapainen geopoliittinen, -taloudellinen sekä kauppapoliittinen tilanne. Se, mitä USA:ssa, Kiinassa ja Lähi-Idässä Venäjän lisäksi tulee tapahtumaan, vaikuttaa merkittävästi Pohjois-Savon ja Suomen elinkeinoelämään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme