Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy

Lemmikkien ylipaino on kasvava terveysongelma

Jaa

Lemmikkien ravitsemukseen perehtynyt eläinlääkäri Minna Rinkinen Evidensiasta haluaa herätellä suomalaisia lemmikinomistajia koiria ja kissoja vaanivaan ylipainoon. Kuten ihmisillä, ylipaino aiheuttaa myös lemmikeille terveydellisiä ongelmia. Tarkkana tulee olla erityisesti herkkujen antamisessa.

Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan kissoista 50 prosenttia ja koirista 40 prosenttia on ylipainoisia. Tästä huolimatta lemmikinomistajista vain viisi prosenttia on sitä mieltä, että oma lemmikki on turhan pulskassa kunnossa. 

Evidensian lemmikkien ravitsemukseen perehtynyt erikoiseläinlääkäri, eläinlääketieteen tohtori Minna Rinkinen sanoo, että Suomen lemmikeillä tilanne on hyvin Iso-Britannian kaltainen.  

- Hyvin usein omistaja ei tiedosta, että omalle lemmikille on kertynyt liikaa kiloja. Yleensä syynä on yksinkertaisesti tiedon puute, tai että omistajalla on ruusuisempi käsitys oman lemmikin painosta, kuin mitä se todellisuudessa on. Kulttuuriimme kuuluu ruoalla rakastaminen, mikä voi olla lemmikille kohtalokasta. 

Ylipainon syynä on yksinkertaisesti yliruokinta eli lemmikki saa enemmän kaloreita kuin se kuluttaa.  Ylipaino aiheuttaa lemmikeillä erilaisia tuki- ja sisäelinvaivoja sekä voi lyhentää lemmikin elinikää jopa usealla vuodella. 

Herkuissa piilee vaara 

Lemmikin tarvitsemaa kalorimäärää on vaikea hahmottaa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää lemmikin kokoa. Mitä pienempi eläin, sen pienempi energiantarve.  

- Pienellä koiralla juustoviipale voi olla 30 % päivittäisestä energiantarpeesta ja päivittäin jopa muutama ylimääräinen kuivamuonanappula voi aiheuttaa paino-ongelmia, erikoiseläinlääkäri Minna Rinkinen havainnollistaa. 

Juustoa, majoneesia, kaikenlaisia nameja kannattaa välttää. Suklaa on täysin kielletty. Turhien kaloreiden lisäksi suklaa sisältää myös koirille myrkyllistä teobromiinia, jota on etenkin tummassa suklaassa runsaasti. Myös puruluista tulee salakavalasti kaloreita. Pienistä herkuista varsinaisten aterioiden välillä kasvaa helposti suuri määrä kaloreita. 

Kahden labradorin omistajana Rinkinen kannattaa valmisruokaa. 

- Koiran valmisruoka on helppo ja turvallinen tapa tyydyttää lemmikin ravitsemukselliset tarpeet. Kotiruoka vaatii enemmän osaamista ja viitseliäisyyttä. Pitää hankkia tietoa, jotta lemmikillä on tarjolla oikeaoppinen ruokavalio. 

Painon pudotus on haastavaa ja se on tehtävä hallitusti 

Liikalihavuuden ennaltaehkäisy on keskeistä, koska laihdutus vaikeaa. Pysyviä tuloksia on vaikea saavuttaa ja vain osa laihdutuksista onnistuu. Taustalla vaikuttaa geeniperimä.  Painonpudotuksessa elimistö alkaa taistella vastaan.  Laihdutuksessa on kysymys muutoksesta ja elimistö yrittää palauttaa tasapainon.  

Lemmikin painonhallintaan pätevät saman lainalaisuudet kuin ihmiseen. Laihduttaminen ei saa olla liian rajua, vaan painoa on lähdettävä pudottamaan hallitusti. Jos painoa on kertynyt liikaa, löytyy valmisruokien valikoimista kevyt- ja laihdutusruokia, joiden avulla painoa voi pudottaa turvallisesti. Evidensian joillain klinikoilla ja sairaaloissa on laihdutusryhmiä ja ravitsemukseen perehtyneitä hoitajia, jotka pitävät ruokintavastaanottoja, joilla saa ohjeistusta erityisesti painonhallintaan. 

Vaikka tärkeintä painon pudotuksessa on lemmikin saaman kalorimäärän suhde kulutukseen, ovat jotkut koirarodut alttiimpia liikalihavuudelle kuin toiset.   

- Esimerkiksi labradorin noutajat ja beaglet keräävät kokemukseni mukaan kiloja muita rotuja helpommin, mutta olen tavannut myös ylipainoisen vinttikoiran, Rinkinen kertoo. 

Lisätietoja:    

Minna Rinkinen, erikoiseläinlääkäri, eläinlääketieteen tohtori, Evidensia, minna.rinkinen@evidensia.fi 

Evidensia-verkoston 44 eläinlääkäriasemaa- ja sairaalaa tarjoavat lemmikille kattavan hoidon vuorokauden ympäri koko Suomessa. Evidensia on osa Euroopan suurinta eläinlääkäripalvelujen tarjoajaa, johon kuuluu yli 2 500 eläinlääkäriasemaa ja -sairaalaa 20 maassa.  https://evidensia.fi/  

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Evidensia Eläinlääkäripalvelut Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye