Demarinuorten Kangaskolkka: “Eläkeneuvotteluissa päätettävä väestönkorjaustekijästä automaattisena vakauttajana”
Demarinuoret ehdottaa työikäisen väestön määrään reagoivan automaattisen vakauttajan käyttöönottoa, joka mukauttaisi eläkkeitä syntyvyyden ja nettomaahanmuuton kehityksen mukaisesti.

Väestönkorjaustekijän tavoitteena on purkaa työeläkejärjestelmän korjausvelkaa ennakoivasti ja luoda siten järjestelmään ennustettavuutta. Väestönkorjaustekijän tulee olla elinaikakertoimen tavoin työeläkkeisiin reagoiva tekijä, jota sovelletaan eläkkeiden tullessa maksuun. Tämä parantaisi järjestelmän sopeutumiskykyä ja tasapainottaisi etuustasojen jakautumista tuleville sukupolville.
– Eläkevuotojen yhteydessä haluan muistuttaa, että yhteiskunnan kantokyky vaatii päätöksiä, jotka reagoivat työikäisen väestön määrään. Siis sellaisia päätöksiä, joilla kannustetaan edistämään esimerkiksi työperäistä maahanmuuttoa. Mikäli 40 000 nettomaahanmuuttajan vuosittaista tasoa saadaan ylläpidettyä myös tulevaisuudessa, ei meidän tarvitse pohtia, kestääkö järjestelmä tuleville sukupolville, Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka linjaa.
Lisäksi Demarinuoret kantaa huolta erityisesti nuorten mielenterveysperustaisten työkyvyttömyyseläkkeiden kasvusta. Kangaskolkka esittää, että työeläkeyhtiöiden lakisääteiseksi tehtäväksi säädetään työkyvyttömyysriskin vähentäminen. Lisäksi työeläkeyhtiöille tulee luoda paremmat kannustimet onnistua työkyvyn parantamisessa.
– Työikäisen väestön määrän lisäksi on oleellista, että eläkejärjestelmän maksajat jaksavat työelämässä mahdollisimman pitkään. Työnantajat sekä -tekijät tarvitsevat tukea ennaltaehkäisevään työkyvyttömyyden riskien kartoitukseen sekä dynaamiseen puuttumiseen. Tehtävän säätäminen lakiin selkeyttää tehtävää yhtiöille ja korjaa kilpailuasetelmaa, Kangaskolkka muistuttaa.
– Esittämillämme toimilla turvataan eläkejärjestelmän lisäksi koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kantokykyä. Päätöksenteon horisonttia tulee kasvattaa kauemmas, sillä muuten havahdumme joka kymmenes vuosi käymään tätä keskustelua yhä uudelleen ja uudelleen, Kangaskolkka päättää.
Yhteyshenkilöt
Emilia KangaskolkkaDemarinuorten puheenjohtaja
Puh:045 114 9034emilia.kangaskolkka@demarinuoret.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret
Demarinuorten Kangaskolkka: Hyvinvointialueilla on toteutettava laajamittainen kuuden tunnin työpäivän kokeilu täyden palkan turvin7.3.2025 16:38:01 EET | Tiedote
Kannanotto, vapaa julkaistavaksi heti.
Demarinuoret julkaisivat SDP:n kampanjastartissa 40 konkreettista tekoa paremman Suomen puolesta – “Jokaiseen yläkouluun ammattiluokanvalvojat”8.2.2025 12:56:03 EET | Tiedote
Demarinuoret haastaa erityisesti emopuolue SDP:tä luomaan ihmisille toivoa ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta rohkeilla sekä konkreettisilla uudistuksilla. Alue- ja kuntavaaliohjelmassaan Demarinuoret esittää 40 toimenpidettä, joilla Suomea rakennetaan kestävämmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi. “Tulevissa kuntavaaleissa on syytä puhua erityisesti peruskoulujen tilasta sekä lasten ja nuorten arjen kuormituksesta, joka osaltaan heijastuu oppimistulosten laskuna. Yhtenä keinona esitämme Suomen jokaiseen yläkouluun ammattiluokanvalvojia, linjaa Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka. Ammattiluokanvalvojien palkkaaminen on yksi monista konkreettisista toimista, joita Demarinuoret esittää vaaliohjelmassaan. “Mielenkiinnolla odotamme, mikä kunta uskaltaa kokeilla ensimmäisenä tätä mallia, jolla aidosti helpotetaan opettajien työtaakkaa ja vastataan nuorten kasvaneisiin tarpeisiin, jatkaa Kangaskolkka. Demarinuorten korostaa, että ehjä arki luo lapsille ja nuorille edellytykset elämää
Demarinuoret: SDP:n sotejargon riittää, nuorille on luotava Oma Jeesaaja -malli pirstaleisten palvelupolkujen tilalle16.11.2024 15:09:52 EET | Uutinen
Nuorten palveluiden johdonmukaistamiseksi me Demarinuoret esitämme Suomeen nuorilähtöistä Oma Jeesaaja -mallia
Demarinuorten Kangaskolkka: Perintöverosta luopuminen on edesvastuutonta haihattelua28.9.2024 08:38:44 EEST | Tiedote
Demarinuoret ei kannata Keskuskauppakamarin esitystä perintöveron poistamisesta. Perintöveroa ei voida käsittää pelkästään taloudellisena rasitteena, vaan merkittävänä yhteiskunnallisena työkaluna, jolla pyritään ehkäisemään varallisuuserojen kasvua. Suomen valtio ottaa ensi vuonna Orpon hallituksen johdolla velkaa 12,2 miljardia euroa. Kun valtiontalous on näin heikoissa kantimissa, on edesvastuutonta ajaa veropohjan rapauttamista omien eturyhmien iloksi. On myös huomionarvoista, että tulevina vuosina perintöveron suhteellinen merkitys valtiontalouden tulopohjassa tulee merkittävästi kasvamaan Suomen väestörakenteen takia. – Perintövero on yksi oikeudenmukaisimmista verolajeista, sillä se ei kohdistu ihmisten ansiotuloihin tai rasita suoraan heidän elintasoaan. Ilman perintöveroa suuri osa vauraudesta kasautuisi yhä harvemmille, mikä lisäisi eriarvoisuutta aivan kuten 2000-luvun kehitys Ruotsissa on osoittanut. Keskuskauppakamarin esitys jättää huomiotta yhteiskunnalliset ja sosiaalis
Demarinuoret: SDP:n ei tule hyväksyä rajalakia18.6.2024 13:03:52 EEST | Tiedote
Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan perustuslakivaliokunta on päättänyt hyväksyä kiistellyn rajalain eduskunnan käsiteltäväksi. Demarinuoret tunnistaa SDP:n kriittisen aseman poikkeuslain hyväksynnässä ja vaatii emopuoluetta palauttamaan rajalain valtioneuvostoon valmisteltavaksi. On puolueen arvojen vastaista hakea lyhytjänteistä gallup-nostetta tukemalla lakiesitystä, joka on kaikkien asiantuntijalausuntojen perusteella kansainvälisten ihmisoikeussopimusten sekä EU-oikeuden vastainen, ja siten myös Suomen perustuslain vastainen. — SDP on vuosikausia soimannut oikeistoa moneen kertaan laittomaksi todetuista ‘rajat kiinni’ -avauksista, mutta löytääkin nyt itsensä flirttailijan paikalta. Pidän huolestuttavana sitä, että olemme valmiita romuttamaan kansainväliset velvoitteemme sillä sekunnilla, kun niiden puolustaminen vaatii meiltä jotain. Tällä tavalla kaikki kauheudet on maailmassa mahdollistettu, Demarinuorten puheenjohtaja Kangaskolkka linjaa. Demarinuorten mielestä puolue tuntuu
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme