Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry

Näin huomioit allergisen ja astmaatikon jouluna

Jaa

Jouluun liittyy perinteitä, jotka voivat aiheuttaa allergiselle tai astmaatikolle ikäviä tilanteita. Joulukukka voi laukaista astmakohtauksen tai jouluruoka allergisen reaktion. Näillä vinkeillä huomioit allergisen ja astmaatikon joulun valmisteluissa.

Joulukuusi taustalla, pöydällä joululahjoja, käärimispaperia, saksia ja punainen nauha sekä joulutähti.
Satu Karmavalo, Studio Koo Allergia-, iho- ja astmaliitto

Jätä aito kuusi pihalle

Aito joulukuusi sisätiloissa voi aiheuttaa allergiselle punaiset silmät ja allergisen nuhan ja astmaatikolle astmakohtauksen. Joulukuusen voi koristella kotipihalle, jos se vaikeuttaa hengitystä sisällä. Muovikuusi voi olla hyvä vaihtoehto, jos aidosta kuusesta tulee oireita. Se on puhdistettava ja tuuletettava ennen käyttöä. Myös muovikuusi voi tuoksua voimakkaasti, joten sen tuoksu kannattaa tarkistaa jo ennen ostamista.

Valitse kukaksi joulukaktus, tulilatva tai annansilmä

Osa joulukukista voi aiheuttaa allergia- tai astmaoireita. Lahjaksi astmaatikolle ja tuoksuherkälle sopivat joulukaktus, tulilatva ja annansilmä. Hyasintti ärsyttää monia voimakkaan tuoksunsa vuoksi. Myös joulutähti voi laukaista hengitystieoireita. Osa joulukukista on lisäksi myrkyllisiä. Esimerkiksi jouluruususta, amarylliksesta, joulutähdestä ja tulppaanista voi saada myrkytysoireita, jos lapsi tai lemmikki erehtyy maistelemaan niitä.

Luo tunnelmaa led-kynttilöillä

Runsas kynttilöiden polttaminen ei ole suositeltavaa, koska se heikentää sisäilman laatua ja voi aiheuttaa erilaisia oireita keuhko-, sydän- ja verisuonisairauksia sairastaville. Tuoksukynttilät voivat aiheuttaa oireita erityisesti astmaatikoille, tuoksuherkille tai migreeniä sairastaville. Jos kynttilöitä haluaa polttaa sisätiloissa, kannattaa valita Joutsenmerkillä varustettuja kynttilöitä, sillä ne ovat tutkitusti vähäpäästöisiä ja palavat puhtaammin. Vielä parempi tunnelman luoja on led-kynttilä.

Huomioi ruoka-allergiat tarjoiluissa

Erityisruokavalioista ei voi pitää lomaa edes jouluna. Selvitä etukäteen vieraiden allergiat ja erityisruokavaliot. Muista että vakavasti allerginen vieras voi saada oireita kontaminaation kautta. Kontaminaatio tarkoittaa, että ruokaan on joutunut pieniä määriä allergeeniä kosketuksesta toisiin ruokiin tai valmistusvälineisiin. 

Perinteisistä jouluruoista esimerkiksi laatikot voivat aiheuttaa allergisen reaktion, jos vieraiden joukossa on kananmuna-, maito- tai vilja-allergisia. Joillekin tulee myös yllätyksenä, että voi sisältää maitoa, eikä voita sisältävät ruoat sovi maitoallergiselle. Jos erityisruokavaliot tuottavat hankaluuksia Erimenu.fi-palvelusta saa vinkkejä ja reseptejä ruoanlaittoon ja leipomiseen allergiselle.

Myös alkoholijuomat voivat sisältää allergisoivia ainesosia. Munatoti ei sovi kananmunalle allergiselle eikä kermalikööri maitoallergiselle. Glögeissä, likööreissä ja muissa alkoholijuomissa on erilaisia ainesosia, jotka voivat aiheuttaa allergisen reaktion. Viinipulloissa ja -pakkauksissa ainesosaluettelo on pakollinen. Muiden alkoholijuomien pakkausmerkinnöistä tulee ilmetä ainoastaan yleisimmät allergioita ja intoleransseja aiheuttavat ainesosat.

Valitse joululahjaksi aineeton lahja

Joululahjaostoksilla on hyvä muistaa lahjan saajan astma ja allergiat. Erityisesti kosmetiikkalahjaa valittaessa täytyy olla tarkkana, sillä esimerkiksi saippua voi sisältää maitoa tai kosteusvoide pähkinäjäämiä, jolloin ne eivät sovi vakavasti maidolle tai pähkinälle allergisille. Voimakkaasti tuoksuvat paketit voivat puolestaan aiheuttaa oireita astmaa sairastaville tai tuoksuherkille.

Myös ruokalahjoja ostaessa täytyy olla tarkkana, jos lahjan saajalla on ruoka-allergioita. Muista tarkistaa joulusuklaiden pakkausmerkinnät allergeenien varalta. Monissa suklaapakkauksissa on ’Saattaa sisältää pähkinää’ -merkintä. Siitä tietää, että sitä ei saa tarjota voimakkaasti pähkinäallergiselle.

Lahjaksi kannattaa valita aineeton lahja, jos et ole perillä lahjansaajan allergian tai astman erityispiirteistä. Se on parempi vaihtoehto kuin lahja, jota sen saaja ei voi käyttää tai nauttia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Allergia-, iho- ja astmaliitto parantaa allergiaa, ihosairauksia ja astmaa sairastavien sekä palovamman kokeneiden elämänlaatua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry

Järjestöt kannustavat kuntia ylläpitämään ja kehittämään soveltavan liikunnan edellytyksiä ja palveluja28.11.2024 12:01:00 EET | Tiedote

Kunnat ovat keskeisiä soveltavan liikunnan palveluiden järjestäjiä Suomessa. Kansanterveys-, potilas- ja vammaisjärjestöt haluavat kannustaa kuntia vahvistamaan soveltavan liikunnan asemaa, sillä sen merkitys toimintarajoitteisille, vammaisille sekä pitkäaikaissairaille henkilöille on suuri. Järjestöt ovat huolissaan kuntien soveltavan liikunnan tilasta ja tulevaisuudesta Valtion liikuntaneuvoston (2024) Soveltavan liikunnan tilanne kunnissa -selvityksen perusteella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye