Hyvinvointialueen suunnitelmat toimintaan kohdistuvista muutoksista
Kymenlaakson hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät maanantaina 2.12.2024. Neuvotteluissa käsiteltiin suunnitelmia hyvinvointialueen toimintaan kohdistuvista muutoksista, jotka koskevat hyvinvointialueen palveluverkon ja palvelurakenteen uudistamista sekä muita toiminnan kehittämistarpeita ja digitalisaatiota.
Suunnitellut muutokset koskevat sosiaalipalveluiden ja terveyden ja sairaanhoidon palveluiden toimialoja. Muutoksien kohteena olevissa yksiköissä työskentelee noin 2 000 henkilöä. Mahdolliset muutokset palvelussuhteen ehtoihin voivat olla esimerkiksi muutos työtehtäviin, muutos työaikaan tai muutos työnteon paikkaan.
Työnantajan tavoitteena on tarjota kaikille tehtävää hyvinvointialueella. Uusiin tehtäviin sijoittuminen tapahtuisi pääsääntöisesti muun muassa kiinnostuskartoituksen kautta. Mikäli aiempi tehtävä päättyy, eikä henkilölle voida tarjota tai hän ei ota vastaan tarjottua muuta tehtävää, palvelussuhde voidaan joutua irtisanomaan tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla.
Suunnitellut ja työnantajan harkinnassa olevat toimenpiteet ajoittuvat vuodelle 2025. Pääpaino muutoksissa on alkuvuonna 2025. Suunniteltuun aikatauluun voi kuitenkin tulla muutoksia esimerkiksi toiminnallisista syistä johtuen. Päätökset muutosten osalta tapahtuvat hallintosäännön mukaisten päättäjien toimesta.
Toimintoja muun muassa siirretään uusiin tiloihin ja yhdistetään
– Sosiaalipalveluissa valmistuu uusi asumisen palvelujen kokonaisuus, jonka myötä useamman vanhan asumisen palveluita tuottavan yksikön toiminta siirtyy uuteen Ravilankaareen, sosiaalipalvelujohtaja Anu Salonen kertoo.
– Haluamme sosiaalipalveluissa kehittää ja keskittää varhaisen tuen palveluita. Tästä johtuen sosiaalipalveluissa keskitetään ja siirretään näitä palvelukokonaisuuksia sosiaalipalvelujen asiakasneuvonnan ja yhteisten palvelujen tulosalueella, Salonen kertoo.
Terveyden- ja sairaanhoidon palveluissa palvelurakennetta muutetaan muun muassa naistentautien poliklinikalla ja lastenosastolla vastaamaan paremmin syntyvyyttä ja kehittyneiden hoitomuotojen vaikutuksia osastohoitoon.
– Naisten poliklinikan ja synnytysten vuodeosaston eli osasto 8:n siirtyminen lastensairaalaan johtuu keskussairaalan remontista ja osasto 8:n paikkalukujen vähentäminen johtuu syntyvyyden vähentymisestä. Päiväkirurgiset ja lyhytjälkihoitoiset toimenpiteet ovat lisääntyneet ja tästä johtuen naistentautien poliklinikan päiväkirurgista polikliinista toimintaa lisätään, johtajaylilääkäri Tuula Rajaniemi kommentoi terveyden ja sairaanhoidon palveluiden muutoksia.
– Lastenosaston potilaspaikkojen vähentämiseen on syynä syntyvyyden lasku ja lapsipotilaiden osastohoidon tarpeen vähentyminen hoitojen kehittymisen ja rokotusten seurauksena. Lisäksi Työttömien terveystarkastukset integroidaan perusterveydenhuoltoon, Rajaniemi kertoo.
Suunniteltujen muutosten kohdentuminen toimialoittain
Sosiaalipalveluiden toimiala
Asumisen palvelut
- Kuusaakodin, Tuulikellon, Poutarinteen ja Kuntorinne B:n yksiköiden toiminnan siirtäminen valmistuvaan uuteen Ravilankaaren yksikköön
- Citykodin Saarni 5:n toiminnan muutos siten, että yhteisöllisen asumisen yksikkö muutettaisiin ympärivuorokautiseksi palveluasumiseksi
- Eskolan Virkkulan ja mahdollisesti Kotvan ikääntyneiden lyhytaikaishoidon toiminnan siirtyminen Karhuvuorikoti 2-4 tiloihin, jolloin kyseisistä yksiköistä tulisi pitkäaikaiseen asumispalveluun pääsyä odottavien asiakkaiden ns. odotusyksikkö
Vammaispalvelut
- Haminan toimintatuvan päivätoiminnan yksikön ja Satamanportin siirtäminen Poitsilan uuteen yksikköön
- Satamanportin vammaispalvelun järjestämisen siirtäminen Haminan terveysaseman tiloihin
- Vammaispalvelun omana toimintana toteutuva kuljetuspalvelu, mahdollisen kilpailutuksen käynnistäminen -> kokonaisuuden arviointi siirtyy myöhempään ajankohtaan
Sosiaalihuollon asiakasneuvonta ja yhteiset palvelut/ kotihoito
- Ennalta ehkäisevien palvelujen yhdistyminen sosiaalihuollon asiakasneuvonnan kokonaisuuteen
- Kotihoidon digipalvelun ja etähoivan laajentamisen koordinoimisen siirtäminen asiakasneuvontaan
- Kotihoidon tukipalvelun siirtäminen sosiaalihuollon asiakasneuvonta ja yhteiset palvelut –tulosalueelle
- Kotihoidon kylpypalvelun toiminnan siirtäminen ostopalveluksi
Terveyden ja sairaanhoidon palveluiden toimiala
Operatiivinen tulosalue
- Synnytysten vuodeosaston eli osasto 8:n ja naistentautien poliklinikan toiminnan siirtyminen lastensairaalan toiseen kerrokseen, osasto 8:n potilaspaikkaluvun vähentäminen ja naistentautien poliklinikan päiväkirurgisen polikliinisen toiminnan lisääminen
Medisiininen tulosalue
- Lastenosaston potilaspaikkojen vähentäminen
Perusterveydenhuollon vastaanottopalvelut
- Työttömien terveystarkastuksia toteuttavien terveydenhoitajien siirtäminen monialaisista työelämäpalveluista perusterveydenhuollon vastaanottopalveluihin
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sosiaalipalveluiden osalta:
Anu Salonen
Sosiaalipalvelujohtaja
p. 020 633 4300, anu.salonen@kymenhva.fi
Lisätietoja terveyden ja sairaanhoidon palveluiden osalta:
Tuula Rajaniemi
Johtajaylilääkäri
p. 040 674 9064, tuula.rajaniemi@kymenhva.fi
Mari Kuusisto
Johtajaylihoitaja
p. 040 511 2188, mari.kuusisto@kymenhva.fi
Lisätietoja:
Harri Hagman
Hyvinvointialuejohtaja
p. 040 645 2227, harri.hagman@kymenhva.fi
Marjut Nieminen
Henkilöstöjohtaja
p. 040 661 3254, marjut.nieminen@kymenhva.fi
Kymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Aluehallitus päätti palvelurakenteesta ja palveluverkosta 16.12.16.12.2024 14:14:24 EET | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen 16.12.2024.
Hyvinvoinnin joululahja kymenlaaksolaisille - uusi Hyvinvointia-palvelu on avautunut ammattilaisten ja kuntalaisten käyttöön16.12.2024 09:17:36 EET | Tiedote
Uuteen Hyvinvointia-palveluun on koottu tietoa ja itsehoito-ohjelmia kymenlaaksolaisten terveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Palvelusta kerätään palautetta, jotta sivustoa voidaan kehittää asukkaiden toivomaan suuntaan.
Kouvolan uusi päiväkeskus on pysähdyspaikka kaikille asunnottomuutta, päihderiippuvuutta tai yksinäisyyttä kokeville13.12.2024 11:58:07 EET | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue on avannut 9.12.2024 uuden päiväkeskuksen Kouvolan keskustaan. Päiväkeskus on matalan kynnyksen kohtaamis- ja asiointipaikka kaikille kymenlaaksolaisille, jotka kokevat asunnottomuutta, päihderiippuvuutta tai yksinäisyyttä.
Aluevaltuusto kokoontuu 17.12.13.12.2024 09:01:43 EET | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontuu 17.12.2024 kello 12 Kouvolan kaupungintalolla. Kymenlaaksolaiset voivat seurata kokousta suorana Kymenlaakson hyvinvointialueen YouTube-kanavalta.
Aluehallitus käsitteli hyvinvointialueen palvelujen vuoden 2025 asiakasmaksut10.12.2024 14:10:30 EET | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialueen aluehallitus kokoontui tiistaina 10.12.2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme