Finanssisektorin vakavaraisuus 30.9.2024: Suomen finanssisektorin vakavaraisuus säilyi edelleen vahvana geopoliittisen epävarmuuden yhä lisääntyessä
Suomen talouden tilanne on edelleen synkkä, vaikka orastavia valonpilkahduksia on nähty viime aikoina. Suomen bruttokansantuote kasvoi ennakkotietojen mukaan edellisestä neljänneksestä. Kokonaisuudessaan talouden näkymät ovat edelleenkin heikot. Suomen finanssisektorin vakavaraisuustilanne on heikosta taloustilanteesta huolimatta säilynyt vahvana. Pankkisektorin vakavaraisuus on vahva, vaikka luottoriskien kasvu on edelleen jatkunut. Työeläkesektorin vakavaraisuusaste jatkoi vahvistumistaan, ja henki- ja vahinkovakuutussektoreiden vakavaraisuus pysyi vahvana.
Geopoliittinen tilanne on pysynyt edelleen jännitteisenä, ja se on luonut epävarmuutta Suomen finanssisektorin toimintaympäristöön. Suomen talouskasvu on säilynyt vuositasolla edelleen negatiivisena, ja työttömyys ja konkurssit ovat jatkaneet kasvuaan. Heikko suhdannetilanne on lisännyt pankkien luottoriskejä. Toisaalta euriborkorkojen lasku on tukenut ja tukee myös jatkossa asuntovelallisten takaisinmaksukykyä. Kuluttajien asunnonosto- ja lainanottoaikeet ovatkin lisääntyneet ja asuntokauppojen lukumäärä on kohentunut. Korkojen laskun seurauksena pankkien korkotuotot ja korkokatteet ovat kuitenkin heikentyneet. Kuluttajien ja yritysten luottamus on heikosta tasostaan huolimatta hienoisesti kohonnut, minkä lisäksi Suomen bruttokansantuote kasvoi ennakkotietojen mukaan heinä-syyskuussa 2024 edellisestä neljänneksestä. Kasvanut optimismi ja sijoitusmarkkinoiden vahva kehitys erityisesti Yhdysvalloissa on tukenut finanssisektorin sijoitustuotteiden ja -palveluiden kysyntää ja sijoitustuottoja.
– Suomen finanssisektorin vahvasta vakavaraisuudesta huolimatta vallitseva geopoliittinen tilanne luo edelleen merkittäviä epävarmuuksia. Yhtenä huolenaiheena on rahoitussektoria uhkaavien äärimmäisten ja vakavien negatiivisten kehityskulkujen todennäköisyyksien kasvu. Viime aikoina toteutuneet hybridi- ja kyberhyökkäykset ovat vain entisestään korostaneet varautumisen ja operatiivisten riskien hallinnan tärkeyttä, toteaa Finanssivalvonnan johtaja Tero Kurenmaa.
Pankkisektorin vakavaraisuus edelleen vahva – luottokannan laadun heikentyminen jatkunut
Hyvä tuloskehitys on tukenut pankkisektorin omien varojen kasvua, mutta laskentamallien muutokset kolmannen neljänneksen aikana heikensivät vakavaraisuussuhteita. Ydinvakavaraisuussuhde oli syyskuun lopussa 18,0 % (12/2023: 18,3 %) ja kokonaisvakavaraisuussuhde 21,8 % (12/2023: 22,1 %). Tulos oli tammi-syyskuussa korkokatteen kasvun ja maltillisina pysyneiden luottotappioiden ansiosta edelleen parempi kuin edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona. Korkokatteen kasvu on kuitenkin pysähtynyt ja kääntynyt hienoiseen laskuun aiempaa alhaisempien korkotuottojen myötä.
Pankkisektorin järjestämättömissä luotoissa oli pientä kasvua sekä kotitalous- että yritysluotoissa. Kasvua havaittiin erityisesti kulutusluotoissa sekä tietyillä kohonneista koroista, nousseista hinnoista ja heikentyneestä taloussuhdanteesta kärsineillä toimialoilla, kuten rakentamisessa ja tukku- ja vähittäiskaupassa. Myös luottojen siirtymät eri arvonalentumisvaiheiden välillä viestivät edelleen luottoriskien kasvusta yritys- ja kotitalousluotoissa.
Pankkisektorin likviditeettitilanne ja maksuvalmiusasema ovat pysyneet vahvana. Suomalaispankkien varainhankintakustannukset ovat kääntyneet hienoiseen laskuun markkinakorkojen laskun myötä sekä talletuksissa että markkinavarainhankinnassa. Matalien korkojen aikana liikkeeseen lasketun velan uudelleenrahoittaminen voi kuitenkin nostaa pankkien markkinavarainhankinnan kustannuksia.
Työeläkelaitosten vakavaraisuusasteen vahvistuminen jatkui
Työeläkesektorin vakavaraisuusaste jatkoi vahvistumistaan, ja se oli syyskuun lopussa 129,3 % (12/2023: 126,7 %). Vakavaraisuuspääoma on kasvanut kuluvan vuoden aikana 4,8 mrd. euroa. Vakavaraisuusasema vahvistui hieman vakavaraisuusrajan kasvaessa vakavaraisuuspääomaa hitaammin.
Kuluvan vuoden aikana työeläkesektorin sijoitustuotto on ollut yhteensä 7,4 %. Osakesijoitukset ovat tuottaneet sektoritasolla 11,2 %, korkosijoitukset 4,6 % ja muut sijoitukset 5,6 %. Kiinteistösijoitusten tuotto on kuluvalta vuodelta edelleen hieman negatiivinen. Osakesijoituksista parhaiten ovat tuottaneet noteeratut osakkeet.
Työeläkesektorin sijoitusallokaatiossa osakesijoitusten paino laski hieman kolmannen neljänneksen aikana ollen kuitenkin edelleen vuoden 2023 lopun painoa korkeammalla tasolla.
Työeläkesektorin riskinkantokyky osakehintojen laskua vastaan parani kolmannen neljänneksen aikana vähentyneen riskinoton sekä parantuneen vakavaraisuuden takia.
Henki- ja vahinkovakuutussektoreiden vakavaraisuus pysyi vahvana
Henkivakuutussektorin vakavaraisuussuhde oli 239,4 % (12/2023: 235,1 %) ja vahinkovakuutussektorin vakavaraisuussuhde 257,2 % (12/2023: 265,5 %) vuoden 2024 kolmannella neljänneksellä. Vuoden 2024 kesäkuun tilanteeseen verrattuna vakavaraisuussuhteet vahvistuivat hieman. Yhtiöiden oma varallisuus kasvoi, koska sijoitusvarat kasvoivat enemmän kuin vastuuvelka, vaikka korkotaso laski. Vakavaraisuuspääomavaatimus säilyi samalla tasolla osakesijoitusten myyntien seurauksena.
Henkivakuutusyhtiöiden sijoitustuotot vuoden alusta olivat 4,4 % ja vahinkovakuutusyhtiöiden 6,4 %. Kolmannella neljänneksellä sekä korko- että osakesijoitukset tuottivat hyvin. Henkivakuutuksen maksutulo kasvoi sijoitusvakuutusten vahvan myynnin ansiosta. Vahinkovakuutusyhtiöiden korvauskulut kasvoivat yhä maksutuloa enemmän.
Lisätietoja antaa
Samu Kurri, osastopäällikkö, Digitalisaatio ja analyysi. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 09 183 5030 arkisin klo 9–16.
Liitteet
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapäivystys
palvelee toimittajia arkisin kello 9–16, paitsi kiirastorstaina ja uudenvuodenaattona kello 9–13
Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Edistämme finanssimarkkinoiden vakautta ja luottamusta sekä asiakkaiden, sijoittajien ja vakuutettujen suojaa.
Muut kielet
- ENG: Financial sector's capital position as at 30 September 2024: The solvency of the Finnish financial sector remained strong amid increasing geopolitical uncertainty
- SWE: Kapitaltäckning och solvens i den finansiella sektorn 30.9.2024: Den finansiella sektorn i Finland är fortsatt kapitalstark i ett läge med tilltagande geopolitisk osäkerhet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssivalvonta
Påföljdsavgift för tre fysiska personer för dröjsmål med anmälan om transaktioner utförda av personer i ledande ställning12.12.2024 14:00:00 EET | Pressmeddelande
Finansinspektionen har påfört Ari Lehtoranta, Michael Piccirillo och en närstående till en person i ledande ställning en påföljdsavgift för försummelse att anmäla transaktioner för egen räkning till emittenten och Finansinspektionen inom utsatt tid. Transaktionsanmälan ska göras utan dröjsmål och senast tre arbetsdagar efter transaktionen. Dröjsmålen har samband med Lehtorantas ledande ställning i Orion Oyj och Piccirillos ledande ställning i Bioretec Oy.
Seuraamusmaksu kolmelle luonnolliselle henkilölle johtohenkilöiden liiketoimi-ilmoitusten viivästymisistä12.12.2024 14:00:00 EET | Tiedote
Finanssivalvonta on määrännyt seuraamusmaksun Ari Lehtorannalle, Michael Piccirillolle ja johtohenkilön lähipiiriin kuuluvalle henkilölle. He eivät ole ilmoittaneet määräajassa liikkeeseenlaskijalle ja Finanssivalvonnalle omaan lukuunsa tehdyistä liiketoimista. Liiketoimi-ilmoitus on tehtävä viipymättä ja viimeistään kolme työpäivää liiketoimen toteuttamisen jälkeen. Viivästykset liittyvät Lehtorannan asemaan Orion Oyj:n johtohenkilönä ja Piccirillon asemaan Bioretec Oy:n johtohenkilönä.
Penalty payments to three natural persons for late notification deadlines of managers’ transaction12.12.2024 14:00:00 EET | Press release
The Financial Supervisory Authority (FIN-FSA) has imposed a penalty payment on Ari Lehtoranta, Michael Piccirillo and a person closely associated with a person discharging managerial responsibilities. These persons have failed to notify, by the deadline, the issuer and the FIN-FSA of transactions made on their own account. A transaction notification must be made promptly and no later than three business days after the date of the transaction. The delays are related to Lehtoranta’s position as a person discharging managerial responsibilities at Orion Corporation and Piccirillo’s position as a person discharging managerial responsibilities at Bioretec Ltd.
Helsingfors förvaltningsdomstol har gett sitt beslut med anledning av Ermitage Partners Oy:s besvär27.11.2024 13:15:00 EET | Pressmeddelande
Helsingfors förvaltningsdomstol har genom sitt beslut av den 27 november 2024 avslagit Ermitage Partners Oy:s yrkande om upphävande av Finansinspektionens beslut, som förbjuder Ermitage Partners Oy att tillhandahålla investeringstjänster utan tillstånd.
Helsingin hallinto-oikeus antoi päätöksensä Ermitage Partners Oy:n valitukseen27.11.2024 13:15:00 EET | Tiedote
Helsingin hallinto-oikeus on 27.11.2024 antamallaan ratkaisulla hylännyt Ermitage Partners Oy:n vaatimuksen kumota Finanssivalvonnan päätös, jolla kiellettiin Ermitage Partners Oy:ltä sijoituspalvelujen tarjoaminen ilman toimilupaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme