Yle on edelleen Suomen luotetuin uutismedia
Yle on Suomen uutistoimijoiden ykkönen ja tärkein uutislähde kaikissa ikäryhmissä. Tuoreen tutkimuksen (*) mukaan 82 prosenttia suomalaisista luottaa Ylen uutisiin.
Yle on edelleen Suomen johtava uutistoimija. Yli puolet suomalaisista nimeää Ylen Suomen ykkösuutistoimijaksi, ja se saa eniten mainintoja kaikissa ikäryhmissä. Luottamus on kasvanut 15–29-vuotiaissa viime vuodesta. Luottamus on laskenut 45–59-vuotiaissa. Luottamus on heikointa 30–59-vuotiaiden miesten parissa, joista 14 prosenttia ei luota Yleen. Luotettavuudessa Yleä (82 %) seuraavat Helsingin Sanomat (66 %), STT (62 %), MTV (63 %), oman alueen suurin sanomalehti (63 %), Ilta-Sanomat (33 %) ja Iltalehti (29 %).
“On tärkeää, että kotimaiseen uutismediaan luotetaan edelleen laajasti. Meidän kaikkien uutistoimijoiden tulee kuitenkin kiinnittää huomiota myös luottamuksen laskevaan trendiin miesten parissa. Luottamus lunastetaan päivittäisillä teoilla ja jokaisen suomalaisen on pystyttävä löytämään itsensä ja oma arkensa myös uutisista”, toteaa Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Panu Pokkinen.
Suomalaisten tärkeimmät uutislähteet löytyvät Ylen ja Ilta-Sanomien verkosta. Ylen mainitsee 30 prosenttia vastaajista, Ilta-Sanomat 28 prosenttia. Tutkimus edustaa nettiä käyttävää väestöä.
Tänä vuonna tutkimuksessa kysyttiin myös ensi kertaa itselle tärkeiden asioiden käsittelystä sekä mielikuvista uutismedioiden moniäänisyydestä. Vastaajista 66 prosenttia koki, että Ylen uutisissa käsitellään heille tärkeitä asioita ja teemoja. Vastaajista 59 prosenttia koki, että Ylen uutisissa tuodaan hyvin esille ihmisiä erilaisista taustoista. Myös uutisten riippumattomuuden kokemuksesta oli tänäkin vuonna oma kysymyksensä. Ylen uutisia piti riippumattomana 61 prosenttia vastaajista.
“Riippumattomuus varmistetaan pitämällä objektiivisuus kirkkaana tavoitteena joka hetkessä”, toteaa Pokkinen.
Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten paljon erilaiset juttumuodot kiinnostavat suomalaisia. Kiinnostavimmissa juttumuodoissa näkyy entistä selvemmin sukupolvien väliset erot. 15–29-vuotiaat nostavat kiinnostavimpien juttumuotojen joukkoon lyhyet videomuodot, kuten pystysuuntaiset lyhytvideot ja selittävät videot.
“Trendi lyhyiden videosisältöjen osalta nuorten parissa jatkuu. Olemme reagoineet tähän ja tuoneet nyt kiinnostavimmat aiheet tarjolle pystyvideomuodossa Yle-sovellukseen. Merkittävät uutissisällöt ja viihdyttävät ilmiöt löytyvät nyt sovelluksesta lyhytvideomuodossa”, jatkaa Pokkinen.
Voit lukea koko tutkimuksen tästä
* Uutisarvostukset 2024 -tutkimus on Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan tilaama seurantatutkimus, jonka tarkoituksena on selvittää suomalaisten suhdetta kotimaisiin uutistoimijoihin ja seurata uutismedioiden luotettavuutta. Kyseessä on väestöedustava kysely, joka toteutettiin 29.10.–6.11.2024 nettikyselynä Norstatin kuluttajapaneelissa. Vastaajia kyselyssä oli 1061. Norstatin toteuttama tutkimus on ennen kaikkea mielikuvatutkimus eikä näin ollen kerro uutispalveluiden todellisesta käytöstä.
Lue tiedote verkossa
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Panu Pokkinen, Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja, Yle, panu.pokkinen@yle.fi
Jenni Müller, asiakkuuspäällikkö, Yle, jenni.muller@yle.fi
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Tarinoita Ylestä: Yle Arkiston 90 vuotta täyttänyt musiikkiäänitekokoelma koostuu muun muassa yli 2 miljoonasta digitaalisesta musiikkikappaleesta18.12.2024 16:54:47 EET | Artikkeli
Ylen ohjelmistoon on kuulunut päivittäisiä äänilevylähetyksiä toiminnan alkuvuosilta lähtien. Nyt kanavilla soi noin parisataa uutta musiikkikappaletta viikossa ja samalla karttuu arkiston musiikkiäänitekokoelma.
Rosanna Fellman tilldelas Svenska Yles litteraturpris 202416.12.2024 17:45:00 EET | Pressmeddelande
Svenska Yles tjugofemte litteraturpris tillfaller Rosanna Fellman för diktverket Det Jakobstad ingen vill ha som skildrar upplevelsen av att bli mobbad. Fellman är både läsarjuryns och publikens favorit.
Sinkut paljaana -sarjan viides tuotantokausi julkaistaan Yle Areenaan 1.1.2025 – katso kauden sinkut12.12.2024 08:00:01 EET | Tiedote
Sinkut paljaana -realitysarjan viides kausi alkaa tammikuussa 2025. Yle Areenassa 1.1. sekä Yle TV2:ssa 6.1. alkaen nähtävällä kaudella etsitään täydellisen suhteen reseptiä.
Vuosi vaihtuu lapsille ja aikuisille Ylen kanavilla11.12.2024 09:05:00 EET | Tiedote
Windows95man, Anssi Kela, Sara Siipola ja Mirella tähdittävät uudenvuodenjuhlaa Kansalaistorilla. Tänä vuonna Ylellä nähdään myös perheiden uusivuosi.
Tarinoita Ylestä: “Tälle oli sydämissä kysyntää” – näin syntyi Ylen Tuntematon sotilas -lukumaraton11.12.2024 08:50:31 EET | Artikkeli
Monet tuntevat teoksen tarinan elokuvien kautta, mutta nyt Ylellä haluttiin nostaa valokeilaan moniääninen alkuperäisteos. Lukumaraton jatkaa elämäänsä Yle Areenassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme