Auta potilaita joulun pyhien ympärillä - verenluovutus avoinna myös tapaninpäivänä
Verenluovuttajilta toivotaan aktiivisuutta joulunpyhien ympärille osuvina päivinä, sillä potilaat tarvitsevat verivalmisteita joka päivä. Kaikkia veriryhmiä tarvitaan, mutta tällä hetkellä tarve erityisesti negatiivisten veriryhmien luovuttajista on suuri. Veripalvelu valmistautuu joulun aikaan pitämällä verenluovutuspaikkoja auki myös tapaninpäivänä.
Verenluovuttajia tarvitaan joka arkipäivä noin 700, jotta kaikki verivalmisteet voidaan toimittaa niitä tarvitseville potilaille. Verivalmisteet eivät säily pitkään, joten niitä ei voida varastoida joulupyhien varalle, vaan luovuttajia tarvitaan jatkuvasti.
Veritilanne vaihtelee nopeasti
Kaikkia veriryhmiä tarvitaan, mutta haasteellisia ovat erityisesti negatiiviset veriryhmät, sillä niitä on väestössä vähän. O negatiivinen on niin sanottu hätäveri, jota voidaan antaa kaikille potilaille. A-veriryhmää on vain 6 prosentilla Suomen väestöstä ja O negatiivista vain 5 prosentilla. Harvinaisimmat veriryhmät ovat B-, jota on vain kahdella prosentilla Suomen väestöstä, ja AB-, jota on vain yhdellä prosentilla suomalaisista.
Veriryhmäkohtainen tilanne voi heilahtaa nopeastikin, mikäli harvinaisemmassa veriryhmässä potilaat tarvitsevat äkillisesti enemmän verivalmisteita.
Veripalvelu kehottaa luovuttajia varaamaan aikoja joulun ajan päiville jo etukäteen. Ajan voi varata verkkosivuilta tai luovuttajan mobiilisovelluksen kautta.
Joulunajan aukioloajat 2024
Joulun ja uudenvuoden aukioloaikamme toimipisteissä ovat seuraavat:
23.12. klo 10-17
24.12. (jouluaatto): Suljettu
25.12. (joulupäivä): Suljettu
26.12. (tapaninpäivä):
- klo 10-17 (Jyväskylä, Kuopio, Oulu, Seinäjoki, Turku)
- klo 11-18 (Espoo, Sanomatalo, Tampere, Vantaa)
- klo 12-17 (Lahti)
- klo 12-17 Riihimäellä järjestetään verenluovutustilaisuus
31.12. (uudenvuodenaatto):
- klo 10-17
- Oulun toimipiste on kiinni, mutta verenluovutustilaisuus järjestetään Kemin Lumilinnassa klo 12:30-17
1.1.2025 (uudenvuodenpäivä): Suljettu
6.1.2025 (loppiainen): Suljettu
Aukioloaikamme, liikkuvan tilaisuudet ja ajanvaraus löytyvät osoitteesta: www.veripalvelu.fi/ajanvaraus/
Veripalvelu kiittää kaikkia verenluovuttajia kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2025!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna KettunenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1916sanna.kettunen@veripalvelu.fiLinkit
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Verenluovuttajien hepatiitti E -virustestaus lopetetaan epidemian laannuttua29.11.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu aloitti maaliskuussa 2024 hepatiitti E -viruksen testaamisen verenluovuttajien verinäytteistä, kun Suomessa todettiin normaalia enemmän hepatiitti E -tartuntoja. Nyt epidemian laantumisen myötä Veripalvelu lopettaa hepatiitti E -testauksen käsiteltyään asiaa Tartuntatautien neuvottelukunnan ja Fimean kanssa. Mikäli uusia hepatiitti E -epidemioita tulee, Veripalvelulla on kyky käynnistää testaus nopeasti uudelleen.
Ojenna kätesi Veripalvelun uusissa toimitiloissa kauppakeskus Minnassa18.11.2024 07:30:28 EET | Tiedote
Veripalvelu muuttaa Kuopiossa kauppakeskus Minnan toiseen kerrokseen 19.11.2024. Vanha toimitila kauppakeskus Sektorissa sulki ovensa 12.11.
Tutkimustieto rauta-arvoista ohjaa verenluovutuksen suosituksia11.11.2024 08:50:55 EET | Tiedote
Veripalvelun tutkijat ovat julkaisseet uutta tutkimustietoa verenluovuttajanaisten terveydestä. Niiden pohjalta on tarkennettu verenluovutuksen suosituksia ja ohjeita. Veripalvelu on mukana useissa kansainvälisissä tutkimushankkeissa, joiden tulosten avulla luovutuskäytäntöjä kehitetään jatkuvasti.
Veripalvelun tutkimusrahastolta apurahoja luovuttajatutkimukseen ja vaikeiden sairauksien hoitojen kehittämiseen23.10.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Veripalvelun tutkimusrahasto on myöntänyt uusia tutkimusapurahoja tutkimusprojekteille, joissa keskitytään veren ja kudosten luovutukseen sekä sopivuuteen vastaanottajan ja luovuttajan välillä. Lisäksi apurahoja jaetaan elinsiirto- ja syöpähoitoja edistävään tutkimukseen. Yhteensä apurahoja myönnettiin tänä vuonna 500 000 euroa 12 tutkimusprojektille.
Varuskuntaluovutukset verihuollon kulmakiviä2.10.2024 08:15:00 EEST | Tiedote
Veripalvelulla ja Puolustusvoimilla on molemmilla tärkeä rooli yhteiskunnan valmiuden ylläpitämisessä sekä normaali- että poikkeusoloissa. Organisaatioilla on myös pitkä, yhteinen historia, joka ulottuu 1940-luvun sotavuosiin. Nykyisin yhteistyötä tehdään organisaatioiden välillä monella tasolla. Merkittävä osa yhteistyötä ovat verenluovutustilaisuuksien järjestäminen varuskunnissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme