VR-Yhtymä Oyj

VR luopumassa yksityisraiteista – tavoitteena kilpailuneutraali toimintaympäristö

Jaa

VR:n omistukseen on jäänyt historiallisista syistä yksityisraiteita, jotka siirtyvät joulukuussa uuteen tytäryhtiöön, Raideinfra Oy:hyn, sekä Väyläviraston hallintaan. VR edistää aktiivisesti omilla toimillaan raidemarkkinan kasvua ja kilpailua Suomessa sekä toimintaympäristön kilpailuneutraaliutta.

Yksityisraiteilla tarkoitetaan raiteita, jotka eivät ole Väyläviraston hallinnassa ja jotka eivät kuulu valtion rataverkkoon. Suomessa valtion rataverkon ylläpito, kehittäminen ja kunnossapito ovat Väyläviraston vastuulla. Yksityisraiteiden haltijoita ovat esimerkiksi teollisuusyritykset ja satamat. Myös VR-Yhtymä Oyj on omistanut yhteensä noin 60 kilometriä yksityisraiteita, mikä vastaa noin yhtä prosenttia valtion koko rataverkon pituudesta. Yksityisraiteet ovat pääosin liittyneet varikkokiinteistöihin, joiden omistuksesta VR on luopumassa.

VR:n yksityisraiteista noin 16 km siirtyy joulukuussa Väyläviraston omistukseen. Nämä raiteet sijaitsevat Väyläviraston hallinnoiman valtion rataverkon välittömässä läheisyydessä, palvellen mm. radan kunnossapitoa. Loput noin 44 km siirtyy Raideinfra Oy -tytäryhtiöön, jonka VR sääntelyn edellyttämällä tavalla perustaa. Raideinfra Oy:n omistukseen jää toistaiseksi pääosin sellaisia yksityisraiteita, jotka johtavat esimerkiksi junakaluston huoltotiloihin varikkojen edustalla. Ratkaisu on tarkoitettu vain väliaikaiseksi, sillä pidemmällä tähtäimellä tavoitteena on, ettei VR enää toimisi lainkaan ratainfran haltijana.

VR keskittyy junaliikenteen operointiin

VR keskittyy yhä vahvemmin ydinliiketoimintaansa matkustaja- ja tavaraliikenteen operaattorina. Ratainfran omistus ja junien liikennöinti erotettiin toisistaan jo vuonna 1995 VR:n yhtiöittämisen yhteydessä. Yksityisraiteista luopuminen on osa luonnollista jatkumoa tälle kehitykselle.

VR edistää aktiivisesti kasvavaa, kestävää ja kilpailuun perustuvaa raidemarkkinaa Suomessa. VR on jo aiemmin kertonut, että tavoittelee luopumista asema- ja varikkokiinteistöistään edistääkseen kilpailuneutraaliutta. VR on myös laittanut myyntiin ylimääräistä kalustoa; liikennekäyttöön soveltuvia vetureita sekä tavara- ja matkustajavaunuja. 

VR:n yksityisraiteiden siirto uuteen Raideinfra-tytäryhtiöön sekä Väylävirastolle tapahtuu rautatieliikenteen aikataulukauden vaihtuessa 15. joulukuuta 2024. Muutos omistussuhteissa toteutetaan niin, että vaikutukset yksityisraiteiden nykyisille käyttäjille, voimassa oleviin käyttösopimuksiin ja käytännön junaliikenteen operointiin minimoidaan.

Lue lisää VR:n toimista raidemarkkinan kasvun ja kilpailun edistämiseksi:

VR myy jälleen dieselvetureita liikennekäyttöön
VR kannattaa alueellisen ostoliikenteen järjestämistä työssäkäyntialueittain
VR luopuu vaiheittain asemakiinteistöjensä omistuksesta   
VR edistää kilpailua raideliikenteessä – myy 11 junayksikköä Suomen Lähijunat Oy:lle
VR edistää raideliikenteen kilpailua myymällä ratatyökoneiden huolto- ja vuokraustoiminnan Teräspyörälle
VR myy ylimääräisiä matkustajaliikenteen vaunuja
VR keskittyy tavaraliikenteessä rautatiekuljetuksiin – myy maantielogistiikan liiketoimintansa sijoitusyhtiö Mutaresille

Yhteyshenkilöt

VR Mediadesk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:+358 29 434 7123viestinta@vr.fi

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2023 kyydissämme tehtiin 15,1 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa ja kuljetimme rautateitse 23,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 224,1 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 9 100 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

VR:n lähes 10 miljoonan euron investointi Oulun varikolle: uusi maalaamo ja tilojen parannukset27.11.2024 09:00:03 EET | Tiedote

Raidekaluston kunnossapitäjä ja vaunuvalmistaja VR FleetCare on investoinut lähes kymmenen miljoonaa euroa Oulun varikon ja projektikeskuksen tilojen parannuksiin ja uuteen maalaamoon. Toiminta on käynnistynyt ruotsalaisen asiakkaan kaluston modernisointiprojektilla ja VR:n Sm6-kaluston ulkoilmeen uudistuksella. Maalaamon pintakäsittelylinja tuo Ouluun uutta osaamista ja uusia työpaikkoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye