Sponda Real Estate Oy

Spondan täyteen vuokrattu uudishanke Tikkurilan keskustassa on valmistunut

Jaa

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oy:n rakennuttama, 20 000 neliömetrin toimistotalo Vantaan Tikkurilassa osoitteessa Lauri Korpisen katu 9 on valmistunut suunnitelmien mukaisesti ja aikataulussaan marraskuun 2024 lopussa. Keskeisellä paikalla Tikkurilan rautatieaseman läheisyydessä sijaitsevan, täyteen vuokratun uudisrakennuksen vetovoimatekijöitä ovat sen korkea energiatehokkuus ja erinomaiset lähipalvelut.

Uudisrakennus on jo luovutettu talon vuokralaisille Valmetille, Vantaan kaupungin kaupunkiympäristön toimialalle sekä Lidlille marraskuun lopussa. 

Valmet on toimistotalon suurin vuokralainen. Sen 800 työntekijää, pääosin Järvenpäästä ja osittain Hakkilasta, muuttaa yrityksen uuteen toimistoon vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen aikana. Vantaan kaupungin kaupunkiympäristön toimiala on vuokrannut lähes 3 800 neliötä toimistotilaa, ja muuttaa 480 työntekijäänsä rakennukseen tammikuusta 2025 lähtien. Lidl-myymälä avaa ovensa jo tällä viikolla, 19. joulukuuta.

”Olemme iloisia voidessamme toivottaa uudisrakennukseemme tervetulleiksi Valmetin ja Vantaan kaupungin, jotka panostavat tulevaisuuden toimitiloihin ja haluavat tarjota henkilökunnalleen ja asiakkailleen korkealaatuisen ja yhteistyötä edistävän työympäristön. Lidlin uusi myymälä puolestaan vahvistaa Tikkurilan keskustan kaupallista palvelutarjontaa. Teimme tiivistä yhteistyötä vuokralaistemme kanssa koko projektin ajan suunnitellessamme erittäin muuntojoustavia ja energiatehokkaita toimisto- ja liiketiloja, jotka vastaavat heidän tarpeitaan ja tukevat heidän liiketoimintaansa parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteinen tavoitteemme on ollut panostaa korkeimman tason ympäristövastuullisiin ratkaisuihin”, Spondan toimitusjohtaja Christian Hohenthal sanoo.

Keskeisellä paikalla huippuvastuullista toimitilaa

Tikkurilan juna-aseman ja kauppakeskus Dixin välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa rakennuksessa työskentelevien arkea tukevat talon monipuoliset palvelut, kuten lounasravintola, suuri pyöräparkki ja sen yhteydessä olevat sosiaalitilat sekä parkkihalli sähköautojen latauspisteineen.

Kiinteistöllä on energiatehokkuusluokka A sekä tavoitteena platinatason LEED-ympäristösertifikaatti. Talon katolle on asennettu uusiutuvaa energiaa tuottavat aurinkopaneelit ja sen pihalla on luonnon monimuotoisuutta tukevaa istutusta. Kiinteistön energiatehokkuutta parantaa myös ympäristöystävällisen maalämpöjärjestelmän käyttö. Kiinteistön suunnittelussa on panostettu sisäilman korkeaan laatuun. Rakentamisessa on myös täytetty EU-taksonomian vaatimukset.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sponda Oy on Suomen johtava kiinteistösijoitusyhtiö, joka on erikoistunut toimitilakiinteistöjen omistamiseen, hallintaan, kehittämiseen ja vuokraamiseen Suomen suurimmissa kaupungeissa. Asiakaslähtöisillä ratkaisuilla ja korkealaatuisilla kiinteistöillä Sponda luo aktiivisesti alan parhaita käytäntöjä, toimii vastuullisesti ympäristön ja kaupunkikuvan kehittäjänä sekä tukemalla asiakkaitaan.
sponda.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sponda Real Estate Oy

Spondan vastuullisuuskatsaus 2024 – GRESB Global Sector Leader saavutti etuajassa merkittävän ilmastotavoitteensa ja jatkoi pitkäjänteistä vastuullisuustyötään10.4.2025 11:30:00 EEST | Tiedote

Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan julkaiseman vuoden 2024 vastuullisuuskatsauksen mukaan yhtiö ylitti viime vuonna menestyksekkäästi ilmasto- ja energiatehokkuustavoitteensa. Kansainvälisessä GRESB-vastuullisuusarvioinnissa oman vertailuryhmänsä ykkössijan jakanut, Global Sector Leader -tunnustuksen saanut yhtiö saavutti etuajassa merkittävän ilmastotavoitteensa ja sen kaikki kiinteistöt käyttävät nyt päästötöntä energiaa.

Sponda's Sustainability Review 2024 – the GRESB Global Sector Leader reached its significant climate target ahead of schedule and continued its long-term sustainability work10.4.2025 11:30:00 EEST | Press release

According to the 2024 Sustainability Review published by Sponda Ltd, one of Finland’s leading real estate asset management companies, the company successfully exceeded its climate and energy efficiency targets last year. Sponda, which was named a Global Sector Leader and shared the number one position globally in its peer group in the 2024 GRESB sustainability assessment, reached its significant climate target ahead of time, with the company's properties now all using emission-free energy.

Kyselytutkimus: Lähityö edistää merkittävästi hyvinvointia – enemmän yhteisöllisyyttä, liikuntaa ja taukoja10.4.2025 09:30:06 EEST | Tiedote

Toimistotyöntekijät kokevat, että lähityö edistää heidän hyvinvointiaan. Kiinteistösijoitusyhtiö Spondan nSightilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan hyvinvointia tukevat muun muassa kasvokkaiset kohtaamiset toimistolla sekä fyysinen aktiivisuus ja tauot työpäivän aikana. Suurin osa kyselyyn vastanneista käy toimistolla vähintään kolmena päivänä viikossa. Toimiston sijainti on tärkeää lähes kaikille vastaajille.

Survey reveals that in-office work can have a positive impact on wellbeing – with more socialisation, physical activity and breaks10.4.2025 09:30:06 EEST | Press release

Workers have reported that working in an office can improve their wellbeing, with more face to face encounters and greater opportunities for physical activity and breaks during the working day. The survey shows that most employees commute to the office at least three times a week, with location being an important factor in encouraging them to work from the office.

Asianajotoimisto Bird & Bird vuokraa uudet toimitilansa Helsingin ydinkeskustaan nousevasta, Spondan rakennuttamasta Signe-toimitalosta3.2.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda on solminut Bird & Bird Asianajotoimisto Oy:n kanssa sopimuksen, jonka myötä Bird & Bird vuokraa uudet toimistotilansa Mannerheimintie 14:ään rakenteilla olevasta Signe-toimitalosta. Vuokralaiskysyntä Helsingin keskustassa harvinaisen uudisrakennuksen toimitiloihin on ollut suurta, ja vuoden 2026 lopulla valmistuvan Signen toimistotilat ovat jo 80 prosenttisesti vuokrattu. Tämä kuvastaa Helsingin keskustan korkealaatuisiin toimitiloihin kohdistuvaa vahvaa kysyntää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye